Miehet ja autot

 

Minulla kävi tuuri - pääsin pitkästä aikaa valkkaamaan perheeseen uutta autoa, kun perheen kakkosauto alkoi tulla vaihtokuntoon. Äh, paskaako minä tässä valehtelemaan. Se vanha kakkosauto oli vielä täydellisessä kunnossa, vähillä kilometreillä ja meille passeli. Mutta kun en tykännyt, niin en tykännyt. Halusin paremmin minuun käsiini sopivan. Ja kun riittävän paljon asiasta haaveilin, niin lopulta rohkaistuin myös etenemään asiassa.

Miehille autot ovat herkkä asia. Joka miehellä on omat suosikkimerkkinsä ja -mallinsa. Samoin joka mieheltä löytyy varmasti nou-nou-lista, jolta autoa ei osteta, ei siis i-k-i-n-ä. Meidän perheessä, Luojan kiitos, minä olen saanut aika paljon vaikuttaa siihen, millaisilla ropposilla ajelemme. Ainakin juuri nyt, katoksessa seisovat sellaiset yksilöt, joista kumpaan tahansa voin hypätä ja ajaa vaikka perheeltä karkuun Bahamalle.

Ykköset ja kakkoset

 

Mitään bensapihejä vihervasemmistolaisia kuplia meillä ei kuitenkaan pihaan ole raahattu

Meidän perheen autostrategia on sellainen, että ns. ykkösauto on farkku, koska sillä tehdään mummola- ja muut pidemmät matkat. Tilaa täytyy löytää koko perheen tavaroille, tilaa täytyy löytää takapenkiltä kolmelle ja turvallisuutta niin paljon, että suomalaisilla pieninumeroisilla teillä uskaltaa heittäytyä liikenteen sekaan. Ykkösautolla minä olen ajanut myös työstä johtuvat matkat, joten kulutus saisi mielellään olla kohtuullinen. Mitään bensapihejä vihervasemmistolaisia kuplia meillä ei kuitenkaan pihaan ole raahattu, vaan suosiossa ovat viime vuosina olleet Tsekkiperäiset perhefarkut, jotka loistavat läsnäolollaan myös myyntilistojen kärjessä.

Kakkosauto on meille suht uusi tulokas. Kun lapset olivat pieniä ja minä enemmän pois kotoa (näillä ei siis ollut tekemistä keskenään!), tarvitsimme kahta autoa arjen sujuvoittamiseen. Sitten tuli välivaihe, minä olin enemmän kotona ja lapsetkin vähän isompia (nehän ei pysy pieninä ikuisesti). Teimme kansliapäätöksen luopua toisesta autosta.

Ja yhden auton taktiikalla elo sujui oikeastaan tosi hyvin. Sitten taas isäni jätti meille auton perinnöksi ja olimme yhtäkkiä uudelleen kahden auton loukussa. Ja tuo perintöauto oli se, joka ei minulle oikein sopinut. Vaihtoa viivästytti kyllä sekin, että vaimoni oli moiseen autoon kovin kiintynyt - ihme tyyppi. Osaa valita miehen täydellisesti, mutta autojen valinassa on vielä oppimista.

Kakkosautossa tärkeintä on se, että se on huokea pitää ja se, että sillä voi ajaa kaupunkimatkat. Kakkosautolla ajetaan yleensä vähän lyhyttä pätkää ja se joutuu monesti sietämään kaikenlaista kuraa. Koska kas kummaa, sen pesu saattaa unohtua ja huoltokin voi vahingossa jäädä väliin. Vähillä kilometreillä huoltotarve onneksi on vähän pienemmänlainen. Mitään pikkukippoja meillä ei kuitenkaan ole tainnut koskaan olla, vaan ihan auton kokoisia autoja.

Auton ostamisen ihanuus ja kamaluus

Myyjä kysyi viattomana "Ettekö te meinaa edes koeajaa sitä?" Vastasin, että teen tällä kohta kolmensadan kilometrin koeajon ja luuletko, ettet kuule minusta maanantaina, jos auto ei ole kunnossa.

Kun olin pieni (melko legendaarinen kappaleen aloitus!), autoja katseltiin viikonlopun autonäyttelyissä. Lauantaisin koko Joensuu ajeli liikkeestä toiseen unelmoimassa uusista autoista ja potkimassa parhaiden käytettyjen renkaat kankaille. Enemmän siellä taidettiin tavata tuttuja kuin tehdä kauppoja, mutta metka koko perheen harrastus joka tapauksessa.

Nyt taas autokauppaa tehdään netissä. Minäkin etsin tietyllä merkkihaarukalla sopivanhintaisia menopelejä ja pikkuhiljaa homma rajautui muutamaan ehdokkaaseen. Noista sitten vielä tarkempi lajittelu kilometrien, varusteiden ja kuvien perusteella ja lopulta finaalissa oli enää kolme ehdokasta. Ja tämä kaikki tapaamatta yhtään elävää myyjää!

Kun peltilehmien missikisojen finaalikolmikko oli selvillä, niin liikkeisiin sähköpostilla kysely sekä autosta että vaihtohinnasta entiseen. Hauskaa oli, että kaikki liikkeet vastasivat parin tunnin haarukalla. Kauppaa siis tehdään koko ajan. Ja noissa vanhan auton vaihtohinnoissa oli melkoinen haarukka.

Vihdoin päästiin perinteiseen kaupankäyntiin, jossa molemmat ovat tekevinään täydelliset kaupat ja saavansa maksimivoiton. Ja kauppahan on paras silloin, kun molemmat osapuolet ovat jokseenkin tyytymättömiä lopputulokseen ja kuvittelevat toisen vähän vetäneen välistä. Niin tässäkin.

Vaihtohintaa soviteltiin sekä sähköpostitse että puhelimitse ja puolen päivän pikaisen tarjouskilpailun perusteella olin valinnut meille kauniin yksilön, joka tosin sijaitsi Forssassa. Tämän jälkeen hain vielä rouvalta lopullisen valtuutuksen. Hänen vastauksensa oli, että kaipa tiedän, mitä teen. "Ai autoasioissa?!" vastasin ja sain hymiön. Tuon tulkitsin vihreäksi valoksi mennä kaupassa finaaliin saakka.

Tänä aamuna sitten puksuteltiin vanhalla kakkosella Forssaan ja suoraan liikkeeseen. Apukuskiksi lupautui lapsista vanhin ja kiva, kun lupautui. On meinaan tuo Lappeenranta-Forssa väli yksi ehkä maailman tylsimmistä väleistä ajaa. Jopa Lopen kirkko näytti sillä tiellä houkuttelevalta.

Liikkeen ovella oli sähköpostista tuttu kaupanvääntäjä tarjoamassa kättä kysyen "Lappeenrannan miehiä?" - kai se länsirannikolla jotenkin näkyy päällepäin. Seuraavana kävelin autoa ympäri ja tarkistin, että kaikki osat ovat paikallaan ja auto näyttää siistiltä ja ostamisen arvoiselta. Lopulta sanoin, että eiköhän tehdä kaupat, jolloin myyjä kysyi viattomana "Ettekö te meinaa edes koeajaa sitä?" Vastasin, että teen tällä kohta kolmensadan kilometrin koeajon ja luuletko, ettet kuule minusta maanantaina, jos auto ei ole kunnossa.

Kotimatkalla ei kiinnostanut edes se Lopen kirkko.

 

Se on kun tois tyttöystävää näytille

Miltä se haisee ja syökö se paljon? Miten se käyttäytyy ja kiihtyykö se kovaa?

Matkalla mietin, että vähän kyllä jännittää, mitä rouva ja loput lapset sanovat autosta. Tuossa Lappeenrannan nelikaistaisen päässä alkoi jo kädet hikoilla, että josko tämä menee munilleen ja autosta ei kukaan muu tykkääkään.

Tajusin, että perkele, tämähän on kuin tyttöystävää toisi näytille.

Miettikääpä nyt itsekin:
Ujosti siitä ensin keskustellaan kahvipöydässä, että ois yks juttu. Sitten asiaa hieman kierrellään ja kaarrellaan, kunnes tunnustetaan, että onhan tässä vähän vakavammasta ihastuksesta kyse. Vähän ehkä kysellään neuvoja ja kerrotaan, miten hyvältä tuntuu. Lopulta on pakko pyytää lupaa tuoda se ihan näytille.

Jopa kysymykset ovat samanlaisia:
"Onko se nätti?"
"Paljonko se syö? Ei kai se ole mikään mahdoton juoppo?"
"Miten se käyttäytyy, kiihtyykö se? Oliko se miten levoton sun käsissä?"
"Onko se ollut monella ennen? Ei kai se ole mikään loppuunajettu? Kestääkö tää varmasti?"
"Onko tämä nyt varmasti turvallinen vaihtoehto?"
"Ei kai siitä kuulu mitään outoja ääniä?"
"Miltä se haisee?"

Kun näihin on kaikkiin osannut vastata korrektisti, niin pöydän toiselta puolelta tulee hyväksyvä hymy ja saatesanat: "No ehkä tää on sun juttus ja tiedät mitä teet. Mutta jos teit huonon valinnan, niin ite maksat kyllä korjauksen!" Sen jälkeen enää pelottaakin se, että tulee se viimeinen kysymys:
"Saako sitä koeajaa?"

Tietoisku

Ja kauniiksi lopuksi vielä tietoisku yhteiskuntaamme vaivaavasta kroonisesta sairaudesta, johon ei vielä tunneta parannuskeinoa.

Saabismi on vakava sairaus, johon olen itse sairastunut jo vuosia sitten. Menneinä vuosikymmeninä se kaatoi satoja ja tuhansia työikäisiä miehiä ja vielä nykyisinkin tavataan uusia tapauksia vuosittain. Tauti on täysin krooninen ja parantumaton. Geeneistä tuo tauti ei tule, sillä meidänkään perheessä ei Saabeilla ajeltu, vaan isällä autot olivat jotain sekundamerkkejä alusta loppuun saakka.

Parannuskeinoksi on testattu siedätystä ja sitä, että saabismiin sairastuneille annetaan koeajoon muiden merkkien autoja. Siedätyksellä ei kuitenkaan ole todettu olevan tautia parantavaa tai edes akuuttia vaihetta auttavaa vaikutusta. Usein saabistit menevät myös hautaan saakka puhtaina tartunnan kantajina ja vaikeimmat tapaukset jopa haudataan Petrooli-96:n sisällä.

Ympäristöltä saabisimi vaatii pitkää pinnaa ja sietokykyä. Mies, joka rakastaa Saabeja, ei todella tyydy Toyotaan tai pysty ajamaan Nissanilla. Hänelle on olemassa vain yksi auto - ja se on Saab.

Kuinka saabistien käy tulevaisuudessa, kun käytetytkin 9-3:t ja 9-5:t loppuvat markkinoilta? Käykö saabismille kuin satiaisille, että aika ajaa ohi ja koko tauti kuolee sukupuuttoon?

Tätä aikaa odotellessa minä ajan ainakin pystyssäpäin ja vittuilusta välittämättä aidolla ruotsinihmeellä.

Onnellista viikonloppua ystävät!