Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 1-6

1. LUUKKU / KADONNUT PAKETTI

Oli enää muutama päivä jouluun. Korvatunturilla takana olivat tuskaisen pitkät viikot ja edessä olisivat vuoden kiireisimmät päivät. Vuoden aikana tehty työ huipentuisi aattoiltaan. Kaikki Korvatunturin yksiköt paiskivat hiki lakissa töitä saadakseen oman osuutensa valmiiksi ja varmistaakseen, että pukki pääsisi ajoissa matkaan kaikki lasten toivomat paketit mukanaan. Koko valtava tonttuarmeija oli täystyöllistetty. Jokaisella oli oma, tarkoin määritelty tehtävänsä, eikä kukaan joutanut makaamaan tonttusalin penkillä lakki silmillä nokosilla.

Korvatunturin logistiikkakeskuksessa työskenteli nuori tonttu Topsu. Hänet oli juuri ylennetty lahjavaraston vastaavaksi ylitontuksi, jonka tehtäviinsä kuului varmistaa kaikkien tilausten tulo lelutehtaalta varastolle sekä se, että kauniisiin lahjapapereihin käärityt lahjat lastattaisiin Pukin rekeen. Lahjavarasto oli valtavan kokoinen. Siellä oli kymmenittäin hyllyjä, jotka nyt notkuivat eri värisiin papereihin käärittyjä pieniä ja isoja paketteja.

Korvatunturin lelutehtaalta tuli varastoon useita kuormia päivässä. Sinnikkäästi Tonttu Topsu tarkasti tehtaalta tulleet tavaraerät ja merkitsi listaan saapuneet paketit. Jokainen paketti oli vastaanottajalleen tärkeääkin tärkeämpi ja pukin tuloa odotettiin tuhansissa ja taas tuhansissa perheissä. Lapset olivat lähettäneet lahjatoiveitaan pukille pitkin vuotta. Kaikki toiveet otettiin vastaan postitoimistossa. Ne kirjattiin ylös huolellisesti ja lasten toiveita verrattiin vakoilijatonttujen antamiin raportteihin lasten käytöksestä. 

Salaistakin salaisemmat vakoojatontut olivat kiertäneet lasten ikkunoiden takana ja koululuokissa läpi vuoden. Tarkasti ne olivat kirjanneet ylös lasten tekosia ja pieniin muistivihkoihin oli merkitty yhtä lailla hyvät kuin vähän tuhmemmatkin teot. Hankalimmat tapaukset menivät vielä Pukin itsensä päätettäväksi. Usein iltaisin Pukki istuikin otsa miettiläästi rullalla katsomassa vakoojatonttujen ylikomentajan tuomia tapauksia. Pukki, joka oli luonteeltaan maailman kiltein ja anteliain mies, joutui joskus tekemään raskaita päätöksiä, kun lasten toiveet ja vuoden aikainen käytös eivät ihan vastanneet toisiaan. Pukin sydän särkyi aina vähän, kun joku tuhma lapsi jäi ilman toivomaansa lahjaa.

Lelutehdas pyörisi tänään viimeistä päivää täydellä teholla. Kolmessa vuorossa tehtaan väki oli valmistanut vuoden toivelahjoja. Huolellisesti laadunvalvontalinjalla tarkistettiin lelujen turvallisuus sekä se, että ne vastasivat lasten toiveita. Testausosastolla lelujen kestävyys testattiin useampaan kertaan ennen kuin lelut hyväksyttiin tuotantoon. Tonttukoulun villeimmät tonttulapset saivat mieluisan tehtävän testata leluja omissa leikeissään – ja täytyy tunnustaa, että tuskin normaalit lapset tonttulapsia rajumpia olivat. Sen verran kovaa kyytiä joka joulun uudet leluehdokkaat leikeissä saivat.

Topsu selasi listojaan ja teki laskelmia.

- Enää yksi täysi kuorma leluja tulossa varastolle. Sitten tämän vuoden lelutuotanto olisi kokonaan valmis.

Lastauslaiturilla kuului jo tutun kuorma-auton ääni, joka peruutteli hitaasti varaston laituriin. Topsu meni juoksujalkaa vastaan kuskia ja avasi valtavan nosto-oven.

- Se olisi sitten vuoden viimeinen kuorma vai? Topsu huikkasi kuskille.

- Kyllä, viimeiset 506 pakettia ovat tässä kuormassa. Tehtaalla aloiteltiin jo juhlia valmistuneiden lelujen kunniaksi. Tänä vuonna tuotanto toimi loistavasti, koska lelut saatiin näin hyvissä ajoin valmiiksi.

- No niin, puretaanpa kuorma, niin saadaan tavarat varastoon ja minäkin ehdin tehdä oman työni valmiiksi ennen tonttujen jouluateriaa.

Nopeasti Topsu ja kuski tyhjensivät kuorma-auton, kunnes jäljellä oli enää tyhjä koppi. Kuski löi auton ovet kiinni ja toivotti tonttu Topsulle mukavaa iltaa pakettien parissa. Topsu vilkutti kuskille. Sitten hän otti käsiinsä lastauslistan ja alkoi siirtää tavaroita oikeille hyllyille.

Hiki hatussa Topsu siirteli paketteja trukilla paikoilleen. Useiden pitkien työpäivien jälkeen Topsu muisti jo pakettien paikat ulkoa, joten työ kävi todella jotuisasti. Ensimmäisinä päivinä pikku tontusta oli tuntunut, että mikään paketti ei löytänyt oikeaa paikkaansa. Lasti toisensa perään kerääntyi lastauslaiturin portille. Topsu olikin tehnyt töitä lähes vuorokaudet läpeensä, kunnes oli väsyneenä nukahtanut varastohyllylle muutamaksi tunniksi.

Raskas työ oli palkinnut lopulta. Pakettien lajittelu sujui kuorma kuormalta ja paketti paketilta nopeammin ja pian Topsu oli saanut kuormat lajiteltua ennen seuraavan auton saapumista. Nuoren tontun nopea oppiminen ja ahkera työ oli huomattu myös Joulupukin konttorissa. Pukki oli ollut oikeassa antaessaan pikku tontulle vastuuta.

Topsu oli ruksinut viimeisen kuorman paketit yksi toisensa jälkeen. Nyt hänen otsansa kuitenkin rypistyi syville uurteille. Kuorman tiedot eivät täsmänneet paketteihin. Tämä oli ensimmäinen kerta ja miten sen pitikin sattua juuri tähän viimeiseen kuormaan. Yksi paketti tuntui puuttuvan. Huolellisesti Topsu tarkisti lajittelemansa paketit ja vertasi niiden tietojen listaan. Mutta toisenkin tarkistuksen jälkeen yksi paketti puuttui.

”LOTTA KOSONEN, LAPPEENRANTA – VIRTUAALINEN, YKSISARVISROBOTTI, JOKA HALII”

- Niinpä tietenkin, se tämän joulun suurin hittituote. Toivottavasti tehtaalta vastataan vielä ja pystytään tarkistamaan, onko lahja tehty. Ilman lahjaa en saa varastokirjanpitoani täydennettyä, eikä työni ole tehty oikein.

Topsu oli yhtä aikaa huolissaan ja harmissaan. Hän oli koettanut tehdä niin huolellista työtä kuin mahdollista ja pakata paketit oikeille hyllyille oikein. Hän oli vielä tarkistanut lastatut paketit ja varmistanut useampaan kertaan, että lajittelu oli tehty oikein.

Topsu oli perinyt paikkansa eläkkeelle jääneeltä varasto-tontulta, joka oli jo yli kolmesataa vuotias. Entinen varastovastaava oli loppuvuosinaan ollut kuuro ja lähes sokea. Viimeisenä talvena hänen jäljiltään olikin tullut hieman sutta ja sekundaa. Korvatunturin asiakaspalvelu oli korvat punaisena saanut kuunnella valituksia, kun äidille tarkoitetut sukkahousut olivatkin menneet perheen isän pakettin tai perheen poika olikin polkupyörän sijasta saanut kakkivan nuken. Varastovastaavan vaihto oli ollut välttämätön teko.

Nyt tuo entinen varastotonttu sai nauttia hyvin ansaituista eläkepäivistä tonttujen vanhainkodissa. Siellä hän istui kiikkutuolissa, otti useammat nokoset päivässä ja muisteli vuosiaan varastossa.

2. LUUKKU / OLISIKO PAKETTI VIELÄ TEHTAALLA?

Kadonneen paketin arvoitus oli ratkaistava heti. Joulupukin lähtöön oli vielä aikaa, joten paketin etsiminen ei tuntunut mahdottomalta tehtävältä. Jos paketti oli tehty, se oli myös mahdollista löytää Korvatunturilta. Vaikka paikka olikin valtava, paketti ei voinut olla lopullisesti kateissa.

Topsu istahti omalle työtuolilleen ja otti luurin käteensä. Hän naputteli lelutehtaan numeron ja kuunteli, kuinka puhelin tuuttasi hänen korvaansa. Sitten kuuloke nostettiin ja puhelimeen vastasi äkäinen ääni:

- Korvatunturin lelutehdas, Tonttu Kränä puhelimessa. Kuka uskaltaa soittaa, etkö tiedä, että joulu on tulossa?

- Täällä varastovastaava tonttu Topsu. Purin juuri viimeisen kuorman varastoon ja siitä puuttui yksi paketti. Voisittekohan te tarkistaa, onko se lahja siellä?

- Ei täällä mitään ole. Ensinnäkin me emme tee virheitä. Toiseksi kaikki lahjat on lähetetty ja tehdaskin on jo siivottu. Me olemme oman osamme tehneet, joten tarkistele sinä vain niitä hyllyjäsi. Kadonnut paketti on omilla jäljilläsi.

Sen jälkeen vanha Kränä sulki puhelimen ja Topsu kuunteli pelkkää kohinaa luurista. Hiljaa hän huokaisi ja päätti vielä kerran tarkistaa varaston hyllyt. Ehkä Kränä tosiaan oli oikeassa ja kadonnut paketti oli hänen jäljillään.

Topsu ajoi trukillaan varaston toiseen päähän ja aloitti systemaattisen hyllyjen läpikäynnin. Kolmen tunnin jälkeen koko varasto oli taas kerran tarkistettu ja saldo näytti edelleen, että yksi paketti puuttui. Sanoi Kränä mitä tahansa, niin paketti ei ollut tullut Topsun varastoon. Seuraavaksi oli alettava selvittää, mihin ihmeeseen Lotan Yksisarvisrobotti oli joutunut.

Hetken mietittyään Topsu päätti käydä toimeen. Kränä ei ottaisi paketista vastuuta, joten Topsun oli itse selvitettävä paketin kohtalo. Ja selvitys alkaisi sillä, että hän kävisi läpi koko toimitusketjun hänestä taaksepäin. Seuraava puhelu lähtisi siis kuorma-autoa kuljettaneelle tontulle. Kuorma-auto olisi tutkittava vielä kerran.

Kuorma-auton kuljettaja vastasi omasta tallistaan. Hän oli juuri pesemässä autoaan ja kutsui Topsun mieluusti tutkimaan auton tavaratilat. Kuorma-auton kuski oli vanha ja kokenut ja ymmärsi hyvin, mikä huoli Topsulla asiasta oli. Hän auttaisi nuorta tonttua mielellään. Tonttu lohdutteli Topsua kertomalla vielä pari tarinaa hänen edeltäjästään. Kuljettaja-tonttu kertoi, kuinka entisen tontun aikaan paketteja katosi vähän väliä ja niitä etsittiin milloin mistäkin. Tosin aina ne löytyivät vanhan varasto-tontun omilta jäljiltä.

Topsu sulki varaston oven ja otti hyllyltä lyhdyn. Ulkona satoi lunta ja Topsun jälkeen jäi pienistä tontuntossuista tasainen jono jälkiä. Kuorma-autojen talli oli lelutehtaan vieressa ja sinne oli lyhyt matka kävellä. Lumi putosi taivaalta suurina hiutaleina ja peitti Korvatunturin valkoiseen vaippaan. Talojen katolle kinostui paksu kerros pumpulia ja koko maisema oli hiljainen.

Topsu asteli hitain askelin lumessa. Hän saapui kuskien ovelle ja koputti oveen. Tuttu kuski tuli avaamaan oven. Hän tarjosi ensimmäisenä Topsulle lämmintä kaakaota ja pyysi hänet istumaan kuorma-autotallin keittiöön.

Lämmin kaakao maistui Topsusta taivaalliselta. Siinä kaakaota siemaillessaan hän kyseli vanhalta kuskilta, millaista Korvatunturilla oli ollut ennen. Kuski kertoili tarinoita siitä, kuinka pukin paja oli ollut nykyistä paljon pienempi. Lahjat oli varastoitu pukin kodin yhteen huoneeseen ja sieltä ne oli lastattu porojen rekeen yksissä tuumin. Jopa Pukki itse oli ollut mukana pakkaamassa ja lastaamassa lahjoja. Sittemmin koko Korvatunturi oli laajentunut. Lapset saivat nykyisin niin paljon lahjoja, että niiden valmistamista varten oli pakko rakentaa erillinen lelutehdas. Eivätkä lahjat mahtuneet enää mihinkään takahuoneeseen, vaan niille oli tehtävä oma varastonsa, jota Topsu nyt hoiti. Kuorma-porotkin oli lopulta ollut pakko vaihtaa oikeisiin kuorma-autoihin.

Kun kaakaot oli hörpitty, oli aika tarkistaa auto vielä kerran. Huolellisesti taskulamppujen kanssa Topsu ja kuski tutkivat autosta jokaisen neliösentin. Paketti jäi edelleen kateisiin. Topsu huokaisi vielä kerran syvään. Hän kertoi kuskille puhelustaan Kränälle ja sanoi, että pelkäsi mennä kolkuttelemaan tehtaan ovia.

- Älä välitä Kränästä. Hän on ollut sellainen aina onnettomuudestaan saakka.

- Mistä onnettomuudesta? En ole kuullutkaan.

- Niin tosiaan, olet sen verran nuori. No minäpä kerron

Sitten kuski kertoi tarinan siitä, kuinka Kränästä oli tullut niin kärttyisä. Nuorena tonttuna Kränä oli ollut ihan tavallinen tehtaassa leluja valmistava tonttu. Sitten vanha varastotonttu oli päättänyt tehdä hänelle kepposen. Varastotonttu oli soittanut tehtaalle ja jekuttanut,että häneltä puuttui vielä laatikollinen joulun minttukaramelleja. Hätäpäissään Kränä oli jäänyt tehtaalle ylitöihin tekemään karkkeja ja lopulta nukahtanut tehtaan takaovelle lastatessaan laatikoita kuormaporon kyytiin. Sitten olikin sattunut onnettomuus. Kuormaporo oli syönyt Kränän tonttulakin, kun Kränä oli nukkunut. Tontuille lakki oli pyhääkin pyhempi esine. Jokainen tonttulapsi sai elämässään vain yhden tonttulakin ja se luovutettiin juhlallisesti sen jälkeen, kun tonttu on läpäissyt tonttuakatemian viimeisenkin kurssin. Ja lakin luovutustilaisuudessa vannotettiin kaikkia tonttulapsia pitämään lakistaan hyvää huolta, sillä lakki oli ainutkertainen, eikä varalakkia ollut olemassa.

Joulupukki oli kuitenkin antanut Kränälle hänen onnettomuutensa anteeksi, koska oikeastaan vikahan ei ollut Kränän, vaan vanhan varastotontun. Mutta punaisen lakin sijaan Kränä sai tilalle vain harmaan, paljon arkisemman lakin. Eikä Kränä sen koommin ollut pitänyt varastonhoitajista – tai oikeastaan kenestäkään muustakaan.

- Mutta älä huoli – tunnen Kränän lähimmän avustajan Tiinan, joka luultavasti haluaa auttaa meitä ongelmassamme. Mennään tehtaalle niin, ettei Kränä huomaa ja pyydetään Tiinaa tarkistamaan paketin kohtalo.

- Voi kiitos – pelkäsin sitä Kränää niin paljon. Tosin ymmärrän kyllä, miksi hän on niin äkäinen.

Topsu ja kuski kävelivät lelutehtaan takaovelle. Kuski koputti varovasti takoven vieressä olevaan ikkunaan ja kuiskasi

- Tiina-tonttu, tule avaamaan. Minulla on sinulle vieras.

Ikkunasta pilkisti ensin pala punaista lakkia ja sitten kirkkaan siniset tyttötontun silmät, jotka tarkkaavaisena katsoivat tulijoita. Huomatessaan kuskin Tiinan kasvoille syttyi hymy ja hän tuli juoksujalkaa avaamaan oven.

- Aaro-setä! Kiva nähdä, mikäs sinua tänne lennättää?

Tiina-tonttu kapsahti setänsä kaulaan ja halasi tätä pitkään. Ilmeisesti kuski, siis Aaro ja Tiina olivat läheisiä toisilleen. Pian setä osoittikin Topsua ja kertoi hänen ongelmastaan sukulaistytölleen. Tiina katsoi arvioivasti Topsua.

- Ei kai tämä ole niitä varastomiesten metkuja, joista Kränä aina kertoo?

- Ei tosiaan – tämä on valitettavasti totisinta totta. Minulta puuttuu yksi paketti ja ilman sitä ei tämä joulu tule onnistumaan.

3. LUUKKU – TÄMÄ ON TUNNUSTETTAVA JOULUPUKILLE

Tiina-tonttu avasi tietokoneelta lelutehtaan tuotannon kirjanpidon ja tarkisti kaikki tuotetut määrät. Topsulta kateissa oleva Halaava Yksisarvinen oli tosiaan tämän joulun hittilahja, sillä sitä oli tuotettu kolmella eri linjalla yhteensä tuhansia kappaleita. Mutta valitettavasti kirjanpidon mukaan jokainen tehty Yksisarvinen oli myös kääritty pakettiin ja laitettu kuorma-auton kyytiin.

Tiina, Topsu sekä Aaro istuivat aivan hiljaa. Kadonnut Yksisarvinen oli siis olemassa, mutta sen olinpaikka oli tuntematon. Tiina oli todellakin halunnut auttaa, mutta lopputulos oli, että Topsu oli entistäkin suuremmassa pulassa.

- Nyt ei enää auta muu kuin tunnustaa tämä Joulupukille.

- Mutta älä huoli, eihän se sinun vikasi ole, Tiina lohdutteli Topsua.

- No tavallaan ei ja tavallaan on. Jos tehdas on paketin tuottanut ja Aaro on sen kuljettanut, niin muita syyllisiä ei jäljelle jää kuin minä. Ja olen ensimmäistä – sekä ilmeisesti samalla viimeistä – vuotta varastovastaavana. Tuskin Pukki antaa minun enää toiste hoitaa näin vastuullista tehtävää, jos ensimmäisenä vuonna lapset jäävät ilman lahjojaan.

- No älähän nyt liioittele Topsu, Aarokin lohdutti. Pukki on kyllä ymmärtäväinen. Ja jos vertaa edellisen varasto-tontun aikaansaannoksiin, niin yhden paketin katoaminen on vielä pientä. Muistan, kun kerran meiltä katosi kokonainen kuorma-autolastillinen paketteja, jotka tosin löytyivät myöhemmin postitoimistosta. Kyllä sitä silloinkin juostiin joka paikka läpi....

- No ei kai tässä auta kuin lähteä Pukin pakeille, Topsu totesi huokaisten

- Minä lähden mukaasi, sanoi Tiina. Tehdas on tuotantonsa tehnyt ja minulla ei ole enää muutakaan tehtävää. Etsitään paketti yhdessä ja pelastetaan joulu.

- Kiitos Tiina, olet hyvä ystävä. Kaksi silmäparia on tosiaan parempi kuin yksi.

Aaro palasi takaisin autotallille jatkamaan keskenjäänyttä autonpesua. Tiina ja Topsu lähtivät kohti Joulupukin taloa. He kävelivät kaksistaan valaistua polkua myöten ja kertoilivat toisilleen juttuja jouluistaan.

- Minä tiedän, Tiina-tonttu hihkaisi. Pelastetaan tonttujen pelastuspartio.

- Ja ensimmäisenä tehtävänä on pelastaa pikku Lotan joulu ja etsiä kadonnut paketti.

- Eli ratkaisemme kadonneen paketin arvoituksen!!

Kumpikin tonttu innostui ideasta niin, että he etenivät lähes juoksujalkaa Pukin talon pihaan. Siellä he astuivat suureen eteiseen, jossa oli vastaanotto. Vastaanotossa heitä oli vastassa oli Joulupukin luottotonttu Toljanteri, joka vartioi, ettei Pukkia häirittäisi turhaan.

- Päivää Toljanteri

- Kas Tiina, päivää päivää. Mikäs sinut tänne lennättää. Ja sinulla on näköjään mukanasi uusi varastovastaava. Päivää Topsu.

Topsu oli yllättynyt, että Toljanteri tiesi hänet. Mutta toisaalta – hänen tehtävänsä oli tietää kaikki, mitä Korvatunturilla tapahtui.

- Päivää herra Toljanteri. On kunnia tavata teidät.

- Höpsis, olen ihan pelkkä Toljanteri vain. Ja on mukavaa tavata sinut Topsu. Olet ahkeroinut varastossa ja olen kuullut työstäsi pelkkää hyvää. Mikäs teidät kaksi tänne lennättää?

- No sepä se, kun minun työssäni on nyt pieni kauneusvirhe, joka minun täytyy käydä tunnustamassa Joulupukille. Olen nimittäin kadottanut yhden paketin.

- Voi hirvitys – sehän kuulostaa kyllä vakavalta. Mennäänpä sitten Pukin luo. Tämä täytyy selvittää pikimiten.

- Me olemme perustaneet Tonttupartion, hihkaisi Tiina-tonttu. Se kyllä selvittää kadonneen paketin arvoituksen.

- No mutta siinäpä loistava idea, Toljanteri tokaisi. Nyt sitä partiota todella tarvitaan!

Toljanteri johdatteli kolmikon läpi Joulupukin talon sokkeloisten käytävien. Topsu ei koskaan ollut käynyt näin pitkällä Pukin talossa. Hän oli aiemmin vain nähnyt vastaanottoaulan. Eikä hän ollut aiemmin tavannut itse Pukkiakaan.

Käytävien varsilla oli useita ovia, joissa luki, mitä kyseisissä huoneissa tehtiin. Vakoojatontuilla oli oma sisäänkäyntinsä ja sen edessä vartioi kaksi tonttua, jotka katsoivat epäluuloisesti kaikkia ohikävelijöitä. Vakoojatonttujen työ oli niin salaista ja tarkasti vartioitua, että heidän ovestaan ei ilman lupaa saanut mennä kukaan muu kuin yksikön johtaja tai Joulupukki.

Muiden ovien takana oli muun muassa asiakaspalvelun tilat sekä koko Korvatunturin puhelinkeskus. Asiakaspalvelussa otettiin vastaan kaikki lahjoihin liittyvät kysymykset ja valitukset. Jokainen puhelu käsiteltiin ja asiakkaille vastattiin. Joulupukki oli erittäin ylpeä omista asiakaspalvelijoistaan.

Puhelinkeskus taas välitti kaikki Korvatunturin sisäiset puhelut paikasta toiseen. Siellä tiedettiin aina jokaisen tontun olinpaikka ja se, miten kenetkin sai kiinni. Puhelinkeskusta hoiti vanha Santra-tonttu, joka oli ollut Korvatunturilla töissä jo monta sataa vuotta. Santra kertoi usein tarinoita, kuinka ennen viestit välitettiin lähetti-tonttujen avulla. Santra kertoi lähetille viestin, joka vei sen sitten vastaanottajalle. Paljon oli edistytty niistä ajoista, kun nykyisin joka tontulla oli radiopuhelin mukanaan.

Ja käytävän perällä oli Pukin oma toimisto. Sinne johtivat suuret ja jyhkeät puuovet. Toljanteri koputti oveen varovasti ja jäi odottamaan. Lopulta oven takaa kuului kumea käsky astua peremmälle. Topsua jännitti kovasti, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mutta rohkeasti hän astui sisään Pukin toimistoon.

Pukki istui kiikkutuolissaan ja katseli uteliaana tulijoita. Hän hymyili nähdessään Tiinan ja toivotti molemmat tervetulleeksi.

- Kas Tiina ja Topsu, mikä mukava yllätys. Mitäs teillä on mielessä?

- Tuota noin, aloitti Topsu. Minun on tunnustettava Pukille jotain. Olen tehnyt kamalan virheen

- No, ei kai se sentään noin vakavaa ole, Pukki auttoi

- On se. Olen nimittäin kadottanut yhden paketin. Olen tarkistanut oman varastoni ja Tiina on tarkistanut tehtaan. Lahja on kyllä tehty, mutta sitä ei löydy mistään.

- Harmillista, todella harmillista, sanoi Pukki miettivänä. Mutta ei tämä maailman vakavin asia ole. Jos lahja on kerta tehty, se löytyy varmasti jostain.

- Kiitos Pukki – olen ollut niin huolissani, etten tiedä, miten päin olisin. Mitä me nyt teemme?

- Hmm, minulla on kyllä idea. Toljanteri – soitapa vakoojatonttujen ylipäällikkö paikalle. Me tarvitsemme nyt heidän apuaan.

Toljanteri otti nopeasti puhelimen käteensä ja näppäili numerot. Hän pyysi vakoojatonttujen ylipäällikköä sapumaan nopeasti ja pian ovelta kuuluikin koputus.

4. LUUKKU – VANHA MESTARIETSIVÄ SAAPUU PAIKALLE

Sisään astui kiireisen ja ärtyneen näköinen tonttu. Hän oli itse vakoojatonttujen ylipäällikkö Sala, joka katsoi epäluuloisesti sekä Tiinaa että Topsua. Sitten hän rykäisi ja kääntyi Joulupukin puoleen.

- Arvon Pukki, Sala-tonttu paikalla käskettynä. Kuinka voin palvella?

- No ensinnäkin ottamalla vähän rennommin, jos mitenkään mahdollista. Eikö tuollaisesta jäykistelystä saa jo vatsahaavan?

- Hmph, Pukki laskenee leikkiä. Minun asemassani ei ole varaa ottaa rennosti. Tuolla ulkona on tuhmuutta täynnä oleva maailma, josta minun pitää ottaa selvää. Olen niin vastuullisessa asemassa, että joudun pitämään varani koko ajan.

- Ja minäkö en, hohotteli pukki hiljaa. No jäykistele sinä vaan, mutta meillä on pieni ongelma, jonka Topsu toi juuri tietooni. Voisit ehkä auttaa meitä.

- Vai niin, tässä on siis Topsu-tonttu. Sen sähläävän varastomestarin sähläävä perillinen. Mitäs nyt on sattunut?

- Me...meiltä on kadonnut paketti. Sellainen Halaava Yksisarvinen.

Sala katsoi Topsua niin läpitunkevasti, että Topsua pelotti. Oli selvää, että Sala ajatteli jokaisen olevan syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

- Tämä oli odotettavissa. Enkös minä Pukki sanonut, että tämä nuori tonttu on liian pieni vastaamaan koko varastosta.

- Ja höpö höpö Sala! Topsu on hoitanut varastoa tänä vuonna hienosti. Enkä usko paketin katoamisen johtuvan Topsun työstä. Nyt tarvitaan apua. Muistatko, vieläkö vanha etsivä-tonttu Serlokki on talossa?

- Serlokki – se vanha huurupää?! Hän on kyllä vanhainkodissa, mutta luulin jo hänen päänsä pehmenneen niin paljon, ettei hänestä ole juuri apua....minulla olisi kyllä nuorempia etsiviä saaavilla?

- Ei, ei, ei – en kaipaa nyt sinun vakooja-armeijaasi hämmentämään Korvatunturille. Suurin osa tontuista pelkää teitä jo muutenkin, enkä toivo yhtään nuuskijaasi pyörimään tänne juuri ennen vuoden tärkeintä päivää. Käy hakemassa Serlokki tänne – hän osaa hoitaa asian huomaamattomasti.

- Me voimme kyllä etsiä Serlokin, sanoi Tiina-tonttu innoissaan. Voimme auttaa Serlokkia tutkimaan. Me olemme juuri perustaneet Tonttu-partion, jonka ensimmäinen tehtävä on selvittää kadonneen paketin arvoitus.

- Vai vielä lapsista koostuva tonttupartio, hymähti Sala. Te tuskin löytäisitte pakettia, vaikka se olisi kääritty vilkkuviin neon-valoihin ja varustettu sumutorvella. Kaikkea sitä kuulee....

- Älä aliarvioi meitä, Tiina vastasi närkästyneenä. Tulet vielä yllättymään.

- Olen samaa mieltä Tiinan kanssa, Pukki auttoi. Luotan näihin kahteen lapseen ja uskon, että he selvittävät, mihin kadonnut paketti on joutunut. Ja nyt Tiina ja Topsu – seuraavana menette tonttujen vanhainkodille etsimään Serlokin. Hänestä on teille paljon apua.

Tiina ja Topsu lähtivät juoksujalkaa ulos Pukin toimistosta. Tonttujen vanhainkodille oli jonkin verran matkaa ja he tarpoivat sen yhä kovenevassa lumisateessa. Kadonneen paketin arvoitus oli ratkaistava nopeasti, jotta Pukki pääsisi lähtemänä aattoiltana matkaan.

Pian vanhainkodin valot häämöttivät edessä. Vanhainkoti oli paikka, jonne tontut pääsivät lepäämään, kun olivat liian vanhoja tekemään töitä. Vanhainkodissa oli tontuille järjestetty ohjelmaa ja siellä he saivat kaikessa rauhassa muistella menneitä aikoja. Eri osastojen tontut kiikkuivat salissa kilvan kertoillen toinen toistaan hurjempia juttuja ja yleensä nukahtaen kesken lauseen.

Topsu ja Tiina astuivat sisään saliin. Vanhat tontut kääntyivät katsomaan nuoria uteliaina ja pian he jo kyselivätkin, ketä lapset olivat tulleet tapaamaan.

Topsu ja Tiina kertoivat etsivänsä Serlokkia ja kuulivat, että vanha etsivä olisi omassa kammarissaan nokosilla. Vanhukset kehottivat Tiinaa ja Topsua herättämään tontun, koska ilman herätystä vanha etsivä saattoi nukkua vaikka kellon ympäri. Kun tontut olivat lähdössä kohti Serlokin kammaria, kuuli Topsu tutun äänen takaansa.

- Kas Topsu – mitenkäs varastolla on joulu mennyt? Vanha varastotonttu oli huomannut seuraajansa ja luuli tietenkin, että Topsu oli tullut tapaamaan häntä.

- No, mikäs meillä. Paketteja toisensa perään, hyllytystä ja kirjanpitoa. Kyllähän te tiedätte.

- Tiedän, tiedän. Ei kai mitään ole kateissa, kun etsitte Serlokkia?

- Eeeii suinkaan. Olen vain kadottanut....öööö...avaimeni, ja tarvitsemme hieman konsulttiapua. Kaikki paketit ovat ehdottomasti tallessa ja hyllytettynä.

Vanha tonttu aloitti juuri kertomaan, kuinka hänen aikanaan töitä paiskittiin vielä aatonaattona, kun Tiina ja Topsu poistuivat paikalta. He lähtivät kiireesti pois salista ennen kuin joutuisivat kuulemaan vanhan varastotontun juttuja pidemmälle.

Serlokin huone löytyi käytävän perältä. Topsu koputti oveen varovasti ja koska vastausta ei kuulunut, astuivat nuoret tontut rohkeasti Serlokin huoneeseen. Sänky oli tyhjä, eikä ketään näkynyt missään. Topsu ja Tiina astuivat rohkeasti katsellen ympärilleen. Serlokin huone oli täynnä valokuvia, joissa näkyi tuttuja hahmoja Korvatunturilta. Juuri, kun Topsu oli ottamassa yhtä valokuvaa käteensä, kuului selän takaa:

- Haa! Vanhat korvani kuulivat oikein. Tänne oli kuin olikin tulossa varkaita!

Tiina ja Topsu jähmettyivät paikalleen kuin naulittuna. Verhon takaa ojentui kävelykeppi ja sitä piteli valokuvista tutun näköinen hahmo.

- No niin rosvot, laittakaas valokuvat takaisin paikalleen, niin minä soitan poliisit.

- Päivää herra Serlokki. Emme me ole rosvoja – eikä Korvatunturilla ole kyllä poliisiakaan. Minä olen Topsu ja tämä toinen tonttu vieressäni on Tiina. Tulimme tänne, koska tarvitsemme apuasi.

- Jaa tosiaan, eihän Korvatunturilla ole poliisia, koska eihän täällä ole rosvojakaan. Millaista apua te sitten oikein tarvitsette

- Me olemme perustaneet Tonttupartion, ja haluaisimme, että liityt mukaan, höläytti Tiina ennen kuin Topsu ehti vastata Serlokille mitään.

- ...niin tosiaan. Tämä on nyt hieman noloa, mutta minä olen siis Joulupukin lahjavaraston vastaava ja minulta on kateissa yksi paketti, jonka etsimiseen tarvitsemme apuasi.

- Ja jos saamme selvitettyä tämän, niin varmaan Pukki antaa meidän jatkaa Tonttupartion toimintaa, hihkui Tiina innoissaan.

Serlokki raapi harmaantunutta päätään ja mietti ankarasti. Vuosiin hänen apuaan ei oltu tarvittu mihinkään ja vanhaa tonttua hieman arvelutti, miten tällaisen ongelman ratkaisu onnistuisi.

- Olen minä tosiaan muutaman pähkinän ratkaissut... Mutta minulla on ikää jo sen verran, että tokko minusta mitään apua teille olisi

- Voi Serlokki, suostu nyt auttamaan. Lupaan, että jos autat meitä, saat sen jälkeen nukkua vaikka joka päivä ylimääräiset päiväunet.

- No olkoon menneeksi. Enhän voi jättää nuoria tonttuystäviäni pulaan.

- Voi kiitos Serlokki, sanoi Topsu melkein kyyneliä silmissään.

5. LUUKKU – ETSINTÄ ALKAA 

- Me lähdemme takaisin tehtaalle! Sanoi Serlokki päättäväisesti.

- Mutta me tulimme juuri sieltä. Kadonnut Yksisarvinen on varmasti tehty, minä tarkistin sen omakätisestä, sanoi Tiina-tonttu.

- Olet varmaan oikeassa, vastasi Serlokki. Mutta vaikka se olisi tehty, sitä ei välttämättä ole lähetetty. Tilatkaapa lapset porotaksi, niin lähdetään liikkeelle. Haluan päästä takaisin tänne ennen iltauutisia ja iltapalaa. Keittiön emäntä paistaa meille aina näin torstaisin lettuja, enkä koskaan ole myöhästynyt iltapalalta lettupäivänä.

Serlokki puki päälleen tonttupuvun ja kruunasi kokonaisuuden kuluneella tonttulakillaan. Hän otti mukaansa pienen pussukan, johon hän sujautti vielä suurennuslasin, tulitikut sekä taskulampun. Lopulta hän seisoi huoneensa ovella ryhdikkäänä valmiina lähtöön. Oli kuin vanhukseen olisi tullut uutta virtaa hänen päästessään uuden pulman kimppuun.

Ulkona lumisateessa kolmikko odotteli pienen tovin porotaksia ennen kuin he pääsivät lähtemään takaisin tehtaan suuntaan. Paksussa lumessa kahden poron vetämä ahkio liukui liukkaasti eteenpäin, vaikka painoa olikin kolmen tontun verran.

Tehtaalle päästyään, Serlokki halusi ensimmäisenä tarkistaa varastokirjanpidon. Vaikka Tiina vannoi tarkistaneensa kaikki kirjat, ei Serlokki antanut periksi. Hän mutisi vain, ettei hänestä tullut mestarietsivää siten, että hän jätti jonkin kiven kääntämättä.

- Hmmm,hmmm, hymisi Serlokki tutkiessaan kirjoja. Tämäpä mielenkiintoista, todellakin.

- Mikä niin? Kysyivät Topsu ja Tiina yhteen ääneen.

- Se, että tosiaan kaikki Halaavat Yksisarviset on tehty, eikä virhekappaleitakaan näy tavallista enempää. Mutta jossain tuolla postituksessa on kyllä epäilyttäviä lukuja. Lähdetään tutkimaan tuotantolinjan loppupäätä. Näytäpä Tiina meille tietä, kun tunnet paikat parhaiten.

Tiina tosiaan tunsi tehtaan käytävät kuin omat taskunsa ja hän pujoteli heidät nopeasti hihnan toiseen päähän, mistä valmiit lelut tulivat ulos ja menivät kohti paketointia. Serlokki tutki hiljaisena tuotantohihnan mutkia ja koetti selvittää, mihin kadonnut Yksisarvinen olisi voinut joutua.

Lopulta kolmikko pääsi tehtaan postitukseen. Siellä Serlokki alkoi tutkia postittajatontun päiväkirjaa löytääkseen vihjeen, mikä auttaisi heitä eteenpäin. Tiina ja Topsu seurasivat etsivä-tontun puuhailuja innoissaaan.

Siinä heidän seisoessaan Topsu tunsi äkkiä nykäisin tonttukaapunsa niskassa ja hetkessä hän kohosi ylöspäin kohti kattoa. Topsun takki oli tarttunut kiinni yhteen koneen tarttumakourista, ja nyt tuo koura hilasi häntä pitkin tuotantohihnaa paketointikonetta kohti. Jos hihnaa ei saataisi pysähtymään, joutuisi Topsu kohta lahjapakettiin.

- Apua, Apua!!! Jäin kiinni johonkin. Auttakaa!

- Miten sinä sinne pääsit, huusi Tiina huolissaan.

- En tiedä, ilmeisesti takkini tarttui johonkin. Pysäytä kone äkkiä.

- Pysy paikallasi, minä sammutan hihnan.

- Pysyn, pysyn – mihin minä tästä muka pääsisin.

Tiina juoksi pysäyttämään koneen ja äkkiä hihna pysähtyikin. Topsu ei tällä kertaa päätynyt pakettiin, mutta jäi kyllä killumaan katonrajaan. Tiina kävi hakemassa tikkaat, joiden avulla hän päästi Topsun pinteestä. Päästessään maahan Topsu suorastaan vapisi. Hän oli säikähtänyt ilmalentoaan aika lailla.

- Mitä ihmettä tapahtui? Kuinka jouduit tuonne ylös?

- En todellakaan tiedä. Tunsin vain nykäisyn kaavussani ja sitten sitä lennettiin.

- Menit ilmeisesti liian lähelle liukuhihnaa ja koura tarttui sinuun.

- Niin sen on täytynyt olla. Tosin omasta mielestäni en edes seissyt niin lähellä hihnaa....

Koska muutakaan fiksua selitystä ei ollut, todettiin tapahtuma vahingoksi ja sen jälkeen nuoret tontut keskittyivät auttamaan Serlokkia, joka edelleen tutki postitushihnan papereita. 

- Lapset, kuulkaas – taisin löytää jotakin.

- Mitä ihmettä – löysitkö kadonneen paketin?

- En suinkaan, mutta täällä on käsinkirjoitettu muistilappu, jossa sanotaan

”YKSI HALAAVA YKSISARVINEN JÄI KUORMASTA. POROTALLIN ELMERI KÄY HAKEMASSA SEN JA TOIMITTAA VARASTOLLE”

- Hahaa – siinähän se arvoituksen ratkaisu on. Meidän kadonnut Yksisarvinen ei siis koskaan tullut kuljetukseen ja sen takia sitä ei kuormasta löytynyt. Mutta porotallin Elmeri ei kyllä käynyt kertaakaan varastolla, pohdiskeli Topsu itsekseen.

- Sitten meidän on mentävä käymään porotallilla kyselemässä. Pistetäänhän töppösiä toisen eteen, Serlokki sanoi innokkaasti. Letut odottavat jo syöjäänsä!

Samassa hetkessä, kun tontut tekivät lähtöä, sammui koko tehtaasta valot. Ilmeisesti viimeinen talossa ollut tonttu oli lähdössä pois ja huomasi salissa palavan valot. Topsu, Tiina ja Serlokki jäivät keskelle pimeyttä. Edes ikkunoista pilkottava valo ei näyttänyt enää tietä, jolla kolmikko olisi löytänyt tehdassalista ulos.

Serlokki kaiveli mukanaan kantaamansa pussukkaa ja löysi lopulta taskulampun.

- Onneksi en koskaan lähde kotoa ilman tätä. Näytäpä Tiina meille tietä, niin päästään pois täältä pimeydestä. Jos olisin vähääkään taikauskoinen, sanoisin, että kaksi onnettumuutta näin lyhyellä aikaa ei voi olla sattumaa.

- Totta tosiaan – se Topsun ilmalento ja nyt valojen sammuminen. On kuin meitä vainoaisi joku kirous.

- Vai haluaako joku, ettemme selvitä kadonneen paketin arvoitusta? Lisäsi Tiina vettä myllyyn.

- Älä ole hassu Tiina. Miksi joku muka haluaisi estää meitä ratkaisemasta arvoitusta? Ainakin kaikki Korvatunturilla haluavat, että Pukki pääsee matkaan ajoissa.

Samaa mieltä oli Serlokki. Hänen mielessään siinsivät jo keittiön letut ja iso kökkö omenahilloa. Tiina ja Topsu sen sijaan näkivät kadonneen paketin arvoituksessa uuden käänteen. Ehkä kyseessä olikin salaliitto, jolla Pukin matkaanlähtöä haluttiin viivästyttää.

Viimein tontut pääsivät ulos pimeästä tehtaasta ja lähtivät kävelemään kohti pienen matkan päässä sijaitsevaa porotallia. Tallilla valmistauduttiin jo pikkuhiljaa aattoiltaan. Poroja harjattiin valmiiksi matkaa varten ja niille annettiin jo ekstra-annos jäkälää illalla, jotta ne jaksaisivat lentää läpi taivaan aina ihmisten koteihin.

6. LUUKKU – PEHKUJEN KAHINAA POROTALLILLA

Porotallin ovella seisoi kaksi vartijatonttua. Yleensä tallilla sai poroja käydä silittelemässä ja ruokkimassa aivan vapaasti, mutta ennen jouluaattoa poroille haluttiin antaa rauha keskittyä heidän tärkeään työhönsä. Ilman lentävää porovaljakkoa ei Pukin matka lasten luo olisi mahdollista. Ja aattoillan lento oli poroillekin valtava ponnistus. Kun reki palasi tyhjänä kierrokseltaan, olivat porotkin aivan läkähtyneitä pitkästä lennosta.

Ovella seisovat tontut tunnistivat Serlokin hahmon ja tervehtivät häntä iloisesti. Serlokki esitteli mukanaan kulkevat pikkutontut ja kertoi, että he olivat tulleet tapaamaan Elmeriä. Topsu eikä Tiinakaan ollut koskaan käynyt porotalissa sisällä ja he katselivat koko rakennusta hämmästyneinä.

Ovivartijat päästivät kolmikon sisään ja neuvoivat, että Elmeri löytyisi luultavasti ruokkimasta poroja. Oli eläinten lounasaika ja tallissa työskentelevät tontut lappoivat kärryistä poroille jäkälää ja heinää. Tallissa kävi kova vilske ja sieltä täältä kuului joululaulujen rallatusta. Porot olivat jokainen omissa karsinoissaan ja niistä näkyi käytävälle vain pää ja toinen toistaan komeammat sarvet.

Serlokki, Tiina ja Topsu kävelivät pitkin käytäviä ja koettivat löytää Elmerin. Serlokki tunsi Elmerin ennestään ja koetti löytää tämän lakkia muiden seasta. Päästyään perimmäiseen nurkkaan Elmeri löytyikin puhelemasta Petteri Punakuonon kanssa.

- Kas Serlokki, mikäs sinua tänne lennättää? Etkö enää viihtynyt vanhainkodissa?

- Päivää Elmeri! Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa. Viime kerta taisi ollakin silloin, kun Petterin kilikello katosi ja sitä metsästettiin pitkin Korvatunturia.

- No niin taisi olla. Se olikin reissujen reissu. Tuollaisen pienen hopeisen kellon löytäminen tällaisesta paikasta keskellä talvea ei ole mikään helppo tehtävä.

- Ja lopulta se löytyi kultasepän luota kiillotettuna. Joku oli vain unohtanut vieneensä kellon sepälle.

- Kyllä, niin siinä taisi käydä.

- Nuoret tontut kuuntelivat innoissaan vanhojen tarinointia. Korvatunturilla siis saattoi kadota tavaroita muiltakin. Topsua tieto helpotti. Hän oli ollut aivan maassa, koska luuli olevansa aivan onneton tumpelo kadotettuaan paketin.

- Niin tosiaan – mikä teitä kolmea tänne porotallille nyt lennättää?

- Me olemme perustaneet Tonttupartion ja meillä on nyt ensimmäinen tehtävä, intoili Tiina taas kerran.

- Vai Tonttupartion? No sehän kuulostaa jännittävältä. Ketä kaikkia tonttupartioon sitten kuuluu ja mitä se tekee?

- Tonttupartioon kuulumme me kolme, Tiina, Topsu ja tietenkin oikein kunniajäsenenä vanha etsivä Serlokki. Meidän tehtävämme on etsiä Korvatunturilla kaikki kadonneet tavarat ja selvittää arvoitukset, joita täällä tapahtuu. Nyt meillä on ensimmäinen tehtävä, Tiina jatkoi.

- Niin tosiaan, rykäisi Topsu. Minä olen varastovastaava ja minä taisin kadottaa yhden paketin. Olemme nyt tutkineet kaikki paikat ja jäljittäneet pakettia, eikä sitä tunnu löytyvän.

- Ja sitten me löysimme lelutehtaan postituksesta lapun, jossa luki, että sinä Elmeri olisit luvannut hakea paketin tehtaalta ja viedä sen varastolle, Serlokki säesti nuorempiaan.

- Jaahas, on siinä arvoitusta kerrakseen, raapi Elmeri päätään.

Elmeri suki pitkää partaansa ja mietikeli ankarasti. Ilmeisesti hänenkin muistinsa alkoi jo tehdä tepposet, kun kadonnut paketti ei soittanut mitään kelloja. Kunnes hänellä välähti.

- Aivan niin, nythän minä muistankin. Totta tosiaan – tehtaan postittajatonttu soitti minulle ja kertoi, että joku Yksisarvinen oli jäänyt kyydistä ja hän pyysi minua hakemaan paketin tehtaalta. Lupasin, että kun käytän poroja lenkillä, voin käydä varaston nurkilla ja toimittaa paketin jollekin Tapsulle, joka on uusi varastonhoitaja.

- Öö, hän tarkoitti varmaan Topsua, joka olen siis minä, Topsu punasteli.

- No, veitkö paketin sitten varastolle? Ja mihin sinä sen jätit, kuulusteli Serlokki vanhaa ystäväänsä.

- No kun minä en oikein muista....jotain minä sille paketille tein, mutta mitä

Samalla, kun ystävykset pohtivat paketin kohtaloa oli yksi pukin poroista hiipinyt kolmikon taakse. Eikä aikaakaan, kun se tavoitteli Topsun tonttulakin tupsua hampaillaan. Juuri kun se oli nyhtämässä lakkia Topsun päästä, karjaisi Tiina sitä päästämään irti.

- Nyt senkin karvainen kirppusäkki irti Topsun lakista!

- Mitä ihmettä?? huusivat Serlokki ja Elmeri yhteen ääneen

- Tuo hiivatin poro meinasi popsia Topsun lakin suuhunsa.

- Mitenkäs se nyt niin, omassa kopissaanhan niiden piti vielä olla, eikä vapaana, ihmetteli Elmeri lakkivarasta.

Porojen piti tosiaan olla vielä omissa karsinoissaan, mutta jollain konstilla yksi poro oli keplotellut itsensä ulos ja juuri nyt se hölkytteli säikähtäneenä hirmuista vauhtia kohti tallin ulko-ovea. Ja kauhukseen tontut huomasivat oven olevan sepposen selällään.

- Vauhtia nyt. Poro karkaa!!! Huusi Elmeri suoraa huutoa

- Voi ei, jätinkö minä oven auki, harmitteli Serlokki

- Et, minä suljin sen varmasti perässäsi, lohdutti Topsu.

Mutta kuka ikinä olikin oven jättänyt oven auki, sai aikaan sen, että vauhko poro pinkoi ulos ovesta kohti ulkoilmaa neljä tonttua perässään. Tontut juoksivat, minkä jaloistaan pääsivät, mutta valitettavasti poro päihitti heidän juoksukisassa. Ovelle päästyään ei porosta näkynyt muuta kuin lumessa etenevät kavionjäljet.

- Voi pihkuna, etten paremmin sano, manasi Elmeri

- Niin juuri, äsken oli kateissa paketti ja nyt vielä porokin kaupan päälle, säesti Serlokki

- Tätä ei usko enää kukaan. Olenkohan minä joku epäonnen tonttu, mietti Topsu itsekseen.

- Älä nyt tuollaisia mieti. Tämän täytyy olla vain huonoa tuuria.

Oli tosiaan erikoista, että poro oli päässyt aitauksesta. Ja yhtä erikoista oli, että ulko-ovi oli auki, vaikka Topsu muisti satavarmasti laittaneensa sen kiinni. Eikä kumpikaan noista onnettomuuksista voinut tapahtua täysin itsekseen. Oliko tässä takana jotain muuta kuin pelkkää huonoa tuuria?

Tontuilla ei kuitenkaan ollut enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä jäljestämään poroa lumihangesta. Aattoilta lähestyi ja Pukin lähtö ilman yhtä valjakon poroa olisi mahdotonta tehtävä. Yhden paketin katoamisesta vielä jotenkin selvittäisiin, mutta jos Pukki ei pääsisi ollenkaan matkaan, olisivat seuraukset katastrofaaliset. Pahimmassa tapauksessa koko joulu jouduttaisiin perumaan. Ja sitä ei Tonttupartio halunnut ottaa kontolleen. Siispä ripirapi poron perään, vaikka lunta satoikin vielä entistäkin enemmän.

Joulukuun tonttusatu - Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus

 

Joulukuussa Ra(s)kas Keski-ikä haluaa tarjota jotain lapsille. Kirjoitin viime jouluna omalle tyttärelleni 24-osaisen tonttusadun ikään kuin joulukalenteriksi. Tuosta sadusta meillä luettiin aina yksi osa joka ilta - osan luki tyttäreni itse ja osan luimme me aikuiset hänelle. Viime vuonna en ehtinyt julkaista tarinaa täällä blogissa, vaikka sitä jo silloin harkitsin. No onneksi joulu tulee kerran vuodessa ja tänä vuonna on mahdollista tehdä asiat uusiksi.

Tarinassa seikkailee kahden nuoren tontun partio etsimässä joulun viimeistä kadonnutta pakettia. Pikkutonttujen apurina seikkailee sekalainen joukko apureita, joiden avulla joudutaan jopa Korvatunturin ulkopuolelle. Tarinassa paljastuu, mitä kaikkea Korvatunturilla oikeasti tapahtuu näin joulun alla. Se, kuinka seikkailussa käy ja löytyykö paketti, paljastuu vasta viimeisessä osassa.

Kyseessä on jatkokertomus, jossa pysyy kärryillä, kun lukee jokaisen osan. Tarina on testattu siis yhdellä seitsemän vuotiaalla ja ainakin hän tykkäsi kirjoituksesta ja siitä, että iltaisin oli uusi osa tarinaa, mitä odottaa. Tarina on pienille lapsille tehty ja sopii kaikille sen ikäisille, jotka saduista pitävät. Eikä satujen lukeminen pahaa tee aikuisillekaan.

Olen itse kirjoittanut ja ideoinut tarinan. Lähtökohtana oli luoda omanlainen joulukalenteri ja auttaa omaa lasta lukemisessa. Joskus lapsia on hiukka hankala motivoida lukemisen pariin, mutta ajattelin, että lapselle itse tehty tarina voisi olla sopiva motivaattori. Ja minulle tuo kirjoittaminen toimi hyvänä kirjoitusharjoituksena. Monesti kirjoittelin seuraavia osia vielä "aika myöhään" illalla, jotta seuraavaksi päiväksi oli uusi osa. 

Nyt julkaisen tuon tarinan täällä blogissa neljässä osassa. Osat 1-6 tulevat blogiin 1.12. Osat 7-12 julkaisen tiistaina 7.12. Sen jälkeen osat 13-18 löytyvät maanantaina 13.12. ja viimeiset osat ovat blogin sivuilla sunnuntaina 19.12. 

Tarinalla haluan toivottaa hyvää joulunodotusta kaikille lapsiperheille. Tulevat viikot ovat meille se vuoden koettelemus, kun valmista on saatava joulupukin lahjalistoille, kodin ruokakaappiin ja luotava vielä se joulun - ah niin ihana - joulutunnelma. 

Ps. Ja ehkä tämä tarina hieman hälventää sitä oman perheen antamaa joulunvihaajan nimitystä :)

Elämä on valintojemme summa

 

Elämämme on summa niistä valinnoista, joita arkielämässämme teemme. Päivittäiset päätöksemme johdattavat meitä eri suuntiin. Jokaisella valinnallamme on olemassa vaihtoehto, vaikka se joskus toiselta näyttää. Vaihtoehto tarkoittaa, että olisimme kussakin risteyksessä voineet valita myös toisin ja valita tien, joka nyt jäi käyttämättä. Eikä täydellistä valintakaavaa ole olemassa. Monesti tuntuukin kuin olisimme omassa elämässämme kuin flipperissä, joka pompottaa meitä hallitsemattomasti seinästä toiseen. 

Teemme valintojamme tiedostaen ja tiedostamatta. Ihminen on pääosin automaattiohjauksella kulkeva nisäkäs, joka pohtii syvällisesti loppujen lopuksi hyvin harvaa valintaansa. Suurin osa meistä pyrkii elämässään siihen, että arjen kulku olisi mahdollisimman katkeamatonta, automatisoitua ja huoletonta. Mitä enemmän pystymme ajamaan autopilotilla sitä onnellisempia olevinaan olemme. 

Mutta edes arjen autopilotti ei ole oikeasti automatisoitu. Valintoihimme vaikuttavat täysin ulkopuoliset motiivit. Yhteiskunta, moraali, perinteet sekä muiden mielipiteet heiluttavat sisäistä kompassiamme eri suuntiin. Emme siis tee edes omia päätöksiämme kovinkaan puhtaasti vapaasta tahdosta.

Elin omaa elämääni ensimmäiset lähes neljäkymmentä vuotta liikaa automatisoituna. Ajelehdin paikasta toiseen ilman suurempaa pohdintaa siitä, mihin elämää pitäisi suunnata. Annoin sattuman valita jopa isoja päätöksiä elämästä. Tein sitä siksi, että se oli helppoa. Ja tein sitä siksi, että minulla oli monessa asiassa niin käsittämättömän hyvä tuuri, että sattuma johdatti hyvään suuntaan. Ajelehtien eletty elämä ei tehnyt minusta koskaan onnetonta, joskaan ei ehkä onnellistakaan. Elämä soljui kuin jokea pitkin myötävirtaan valuessa. Maisema vaihtui, vaikkei juuri mitään tehnytkään, riitti kun katseli maisemia. 

Ja kuten pokerissa, myös elämässä hyvä tuuri loppuu joskus ja elämä on otettava omiin käsiin. Minulle sattui ja tapahtui suhteellisen lyhyessä ajanjaksossa tapahtumia, jotka pakottivat luopumaan arjen autopilotoinnista ja tekemään aktiivisesti töitä onnellisemman elämän eteen. Keski-ikäisenä elämänhallinnan opettelu ei ole mitään helpointa puuhaa, mutta antoisaa se on kyllä ollut. 

Miksi siis olen tänään onnellisempi ja tasapainoisempi kuin vaikka kymmenen vuotta sitten?

Aktiivinen omaan elämään vaikuttaminen luo varmuutta

Kun oman elämänsä valintoja alkaa pohtia ja punnita aktiivisesti, se tarkoittaa automaattisesti sitä, että elämästä tulee työteliäämpää. Laiskan ajelehtimisen sijaan joutuu tekemään työtä punniten ja pohtien eri valintojen lopputuloksia. Yhden ja ainoan jokiuoman sijaan alkaa nähdä elämässään sivuhaaroja ja teitä, joita pitkin voisi mennä yhtä hyvin kuin varsinaista pääväylää. 

Aktiiviset valinnat synnyttävät elämään myös varmuutta. Kun elämän ottaa enemmän omiin käsiin, ovat valinnat arvotettuja ja erikseen päätettyjä. Syntyy suurempi varmuus siitä, että tämä on juuri sitä mitä haluan. Omista valinnoista löytyy myös syypää helpommin. Jos ei tee juuri valintoja, on pieleen menneestä lopputuloksesta maailman helpointa syyttää jotakuta muuta. Epäonnistumisten syynä voi nähdä kohtalon/Jumalan/karman/sukurasitteen/geenit tai melkein mitä tahansa muuta paitsi peilin. Ainakin minulle on käynyt niin, että kun elämä menee pieleen, tulee ensimmäisenä kurkattua peiliin ja vasta sen jälkeen olan yli muualle. 

Valinnat tekevät elämästä myös tavoitteellisempaa. Kun päättää lopettaa ajelehtimisen, suuntaa elämän fokuksen johonkin. Päämäärätietoinen ihminen pyrkii saavuttamaan jotain ja pyrkii tulemaan jokisikin. Taas kerran vaikuttimet päämäärien muodostumiseen voivat olla mitä vain. Itse pidän huonoina vaikuttimina puhtaasti ulkoisia tunnusmerkkejä, kuten raha, maine, asema, valta. Ulkoisten tunnusmerkkien jahtaamisen vaarana on vauhtisokeus. Minusta vauhtisokeus johtaa lähes poikkeuksetta myös siihen, että kokonaisuuden hallinta katoaa. Kun tavoittelet rahaa, mainetta tai tiettyä asemaa, on vaarana aina se, että saavuttaaksesi päämäärän, unohdat esimerkiksi perusonnellisuuden tavoittelun. 

Pyrin elämässäni tasapainoon ja onnellisuuteen. Pyrin siihen, että tunnen illalla itseni onnelliseksi ja siihen, että elämässä on tehty enemmän hyvää kuin huonoa. Kyse on toki omasta tunteesta ja fiiliksestä, mutta toisaalta - itsepä olen oman elämäni tuomari ja lakimies. 

Valintojen esteenä ovat pelko ja häpeä

Oma heräämiseni tuli siitä, että tajusin tehneeni monet elämäni suurista päätöksistä täysin ulkoisista vaikuttimista. Hain tiettyä uramallia työelämässä ja elämänkaarta henkilökohtaisessa elämässä sen vuoksi, että halusin näyttää ulospäin joltakin. Kun jälkeenpäin mietin valintojeni motiiveja, en kokenut suurta osaa niistä enää omiksi, vaan sellaisiksi, joita tein miellyttääkseni esimerkiksi vanhempiani tai näyttääkseni ulospäin joltain. Hain arvostusta paljolti ulkoisten merkkien kautta ja energia meni enemmän siihen, miltä asiat näyttävät ulospäin kuin siihen, miltä asiat tuntuvat. 

Päätin luopua kahdesta asiasta - pelosta ja häpeästä. Luovuin sen pelosta, että jos en hae enää taloudellista varmuutta tai ulkoista asemaa, lakkaan olemasta. En luottanut itseeni riittävästi siinä, että kelpaisin muuna kuin työni kautta saavutetun aseman kautta. Toisaalta taas pelkäsin, mitä tapahtuu silloin, jos en elä elämääni tietyn kaavan mukaan niin, että täytän muiden toiveita.

Pelot olivat todellisuudessa omassa päässäni. Minua ei koskaan ole kotoa pakotettu tekemään mitään valintoja ammatillisesti tai muuten. Loin ulkoiset rajatkin paljon oman pääni sisällä ja tavoittelin jotain, mitä ei ollut edes olemassa. Tiedän (ja olen itse asiassa aina tiennyt), että vanhempani ovat tyytyväisiä siihen, että kannattelen oman elämäni - ja "teen töitä ja maksan verot". Kaikki tuon ylittävä maksimisuoritusten tavoittelu on tullut omasta päästäni. Samaa viestiä koetan välittää myös seuraavalle sukupolvelle. Oman näköinen elämä riittää. Vahempien vuoksi ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta, mutta onnellisen elämän tavoittelu olisi suotavaa.

Minut potki omalle tielleni se, että mahdollisuus jatkaa tuttua ja turvallista tietä katkaistiin. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään töitä sen eteen, että pääsen eteenpäin ja jouduin muutakin kuin hyväksymään automaattisesti vastaantulevia tilaisuuksia. 

Mentaalinen kehittyminen on samanlaista kuin fyysinen treeni, mitä enemmän saa taakseen harjoitustunteja sitä paremmin asioista suoriutuu. Olen tänä päivänä työelämätaidoiltani noin valovuoden päässä siitä, mitä olin kolmevitosena. Olen voittanut sisäisen epävarmuuden ja tietyn sisäsyntyisen häpeän tunteet itsestäni. Varmuuteni syntyy siitä, että olen opetellut pitämään ensin itsestäni ja vasta sen jälkeen uhrannut ajatustakaan sille, miltä näytän ulospäin. 

Totta kai harmittelen sitä, että omaan kasvuun meni noin kauan aikaa, mutta toisaalta - kuten sanottu, elämä on valintojemme summa ja toisilla oman tien löytäminen menee useamman mutkan kautta. 

Epäonnistumiset ovat elämän valintojen solmukohtia

Toinen syy oman kehitykseni hidastumiselle oli pelko epäonnistumisesta. Halusin varmistella elämäni valintoja aina niin kauan, että monet tilaisuudet lipuivat ohi. Ja jätin käyttämättä kaikki mahikset, joissa vähänkin haiskahti mahdollisuus epäonnistua. Ja kuten kaikki tosissaan urheilleet tietävät - jos pelkäät epäonnistuvasi, se näkyy siinä, että mailaa alkaa puristaa liikaa ja suorittamisesta tulee väkinäistä. Siltä oma elämänikin tuntuu jälkikäteen katsottuna. Liiallisesti varmistelluista päätöksistä tulee tasapaksua ja siitä puuttuu se tietty jännityksen kipinä. 

Epäonnistumisen pelkääminen on toki omaa suomalaista kansallisaarrettamme. Pyrimme säilyttämään kulissit ja varomme ottamasta turhia riskejä millään elämänhallinnan osa-alueella. Pelkäämme tekevämme valintoja, jotka antavat naapurille tilaisuuden nauraa tai vaimolle mahdollisuuden moittia. Kun ostamme auton, valitsemme väriksi harmaan, jotta emme erottuisi joukosta. Jos taas pukeudumme värikkääseen, on meillä koko ajan fiilis, että kaikki katsovat. 

Voin kertoa totuuden - ketään ei oikeasti kiinnosta. Itse asiassa on hämmästyttävää, kuinka vähän ketään ulkopuolista meidän elämämme kiinnostaa - jos sen suhteuttaa siihen, miten paljon ajattelemme asiaa ja kuinka paljon uhraamme sille energiaa. 

Epäonnistuminen elämässä ei ole häpeä. Se on paikka oppia. Jos katsomme arjen valintoja, niin suurin osa niistä on joko merkityksettömiä tai vääriä. Merkityksettömät valinnat ovat sellaisia, jotka eivät vie elämää suuntaan tai toiseen (kuten se, minkä merkkistä maitoa ostan). Epäonnistuneistakaan valinnoista ei yleensä seuraa mitään pahaa, mutta paremminkin olisi voinut onnistua. Täysin oikeaan osuvia valintoja osallemme koituu vähän. 

Väärät valinnat luovat elämässä tarvittavaa kontrastia. Tarvitsemme epäonnea, että näkisimme onnen. Jos kulkisimme vain voitosta voittoon, emme edes tajuaisi, kuinka paljon olemme saavuttaneet. Hyvä esimerkki on terveys - me täysin terveet ihmiset emme edes tajua, miten suuri aarre meillä on käsissämme. Mutta kysykääpä asiaa sellaiselta, joka on läpikäynyt vaikean sairauden tai sellaiselta, joka on sairauden vuoksi menettänyt läheisensä. 

Elämässä menestyvät oppimaan kykenevät

Elämässä eivät suinkaan menesty he, jotka onnistuvat kaikessa. Pelkkä onnistuminen ei valmista ihmistä siihen, että elämään tulee häiriötila. Onnistuminen luo vauhtisokeutta ja huonontaa menetysten sietämistä. Minä olin nuoresta alkaen onnistujaksi laskettava henkilö. Menestyin koulussa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Mutta menestyksen ja elämän helppouden kääntöpuoli oli se, että vastoinkäymisten kohdatessa olin melko lailla aseeton. 

Elämässä todellisia menestyjiä ovat he, jotka kykenevät nopeiten jättämään epäonnistumiset taakseen ja ottavat niistä opikseen. Elämä on ihmisiän mittainen koulu, jossa oppiminen jatkuu syntymästä viimeiseen henkäykseen saakka. Epäonnistumiset ovat meille paikkoja, joissa kasvu ihmisenä tapahtuu. 

Oman elämäni suurimmat epäonnistumiset liittyvät työelämään ja parisuhteisiin. Olen työelämässä mennyt muutaman kerran vikaan. Valinnat, jotka on tehty ehkä vääristä lähtökohdista, ovat oletetustikin epäonnistuneet. Lisäksi olen joskus lähtenyt liikkeelle hieman ontuvin motiivein, jolloin onnistumisen tahtotila on ollut vaillinainen. Tuohon soppaan kun vielä lisätään epäonnistumisen pelko ja liiallinen varmistelu, niin soppa on aika lailla keitetty. Jälkikäteen katsottuna en monia huteja edes ihmettele. 

Parisuhteissa epäonnistuminen on enemmän johdannaista siitä, että en ole itsekään tunnustanut itselleni, mitä haluan. Ajelehtija antaa mystisen kohtalon päättää puolestaan ja ajautuu elämään, jota ei ole juuri valinnut, mutta ei ole jättänyt valitsemattakaan. 

Kyse on myös siitä, että olen lähtenyt parisuhteeseen väärästä päästä. Jos haluat olla toisen kanssa, on ensin tykättävä itsestä. Kyse on ollut myös siitä, että en ole uskaltanut tunnustaa itselleni, mitä haluan. Ei siis tunnistaa omia haluja, vaan tunnustaa ne. Jossain syvällä sisällä olen ehkä tiennyt haluni ja tavoiteeni, mutta en ole asiaa pystynyt itselleni avoimesti tunnustamaan. Uskon, että tuonkin tunteen jakaa aika moni muu. 

Jos taas mennään perinnepuolelle, niin suomalaisen yhteiskunnan kaksi vahvinta mittaria ovat työ ja perhe. Noissa kahdessa epäonnistumista on meillä katsottu suhteellisen kärkkäästi vinoon. Ja se johtaa pakkosuorittamiseen ja korostuneeseen epäonnistumisen pelkoon. 

Kuulostaako tutulta henkilö, joka sinnittelee paskassa duunipaikassa vuodesta toiseen, vaikkei pidä työstään, eikä saa siitä enää mitään sisältöä elämäänsä. Mutta luopuakaan ei voi, koska ei tiedä, mitä "haluaisi tehdä isona" tai "ei koskaan enää löytäisi uutta työtä". Jokusen kerran työpaikan menettäneenä voin sanoa, että työelämässä löytyy aina paikka sille, joka haluaa tehdä ja joka on valmis näkemään vaivaa oman menestyksensä eteen. 

Tai kuulostaako tutulta tyypit, jotka sinnittelevät täysin epäonnistuneessa avioliitossa, mutta eivät voi erotakaan, koska kulissit romahtavat, taloudellinen turva katoaa tai lapsille ei voi tarjota enää ehjää kotia. Kokemusperäisesti voin sanoa, että tuokin on fuulaa. Kahden kodin lapsista tulee vähintään yhtä onnellisia - ja usein onnellisempia - kuin niistä, jotka elävät tunnekylmässä ja toimimattomassa ydinperheessä. Onneksi erot eivät muutenkaan enää tänä päivänä ole samanlainen stigma kuin omassa lapsuudessani. Kulissien purkaminen vaatii rohkeutta, mutta on yleensä sen arvoista. 

Onnellisemman elämän avaimet

Kuten aina, puhun vain oman elämäni ja omien oppimisteni kautta. Joku pään terveyteen erikoistunut lanttumaakari voi olla monesta asiasta eri mieltä. Mutta minua nämä opit ovat kantaneet ja olen saanut oivalluksista itselleni oman tien. 

Minulle onnellisuuden avaimena on ollut vaihtoehtojen näkeminen. Jos yksi työsuhde/parisuhde loppuu, niin maailma ei lopu. Jokaiselle on olemassa vaihtoehtoja, jotka löytää, jos ne haluaa nähdä. Mikään elämämme valinnoista ei ole se yksi ja ainoa kiveen hakattu. Valinta on valinta ja sellaisena vain yksi monista. 

Toinen onnellisuuden avain on pelon ja häpeän unohtaminen. En enää pelkää epäonnistumista, sillä tiedän takaiskujen olevan vain solmuja oppimiseen. Elämän epäonnistumiset ovat olleet kasvun paikkoja. Joskus nuo oman elämän opit tajuaa vasta vuosien päästä, mutta yhtä opettavaisia ne ovat silloinkin. Sen vuoksi itsereflektiota kannattaa tehdä aika ajoin myös taaksepäin. 

En myöskään enää häpeä omia tavoitteitani. Kun olen luonut elämälleni tietä aktiivisesti ja tehnyt valintoja, uskon vahvemmin siihen, että valintani luovat myös onnellisuutta. Päämäärätön ajelehtiminen kasasi minuun epävarmuutta ja suurempaa elämänhallinnan menetystä. Vaikka joki virtaa helposti myötävirtaan, on siinäkin hyvä pitää ruori kädessä. 

Olen myös kehittynyt siinä, että näen elämässä ensin päämäärät ja vasta sitten esteet. Aiemmin keskityin liikaa siihen, että huomasin kaikki esteet ennen kuin lähdin tavoittelemaan päämääriäni. Esteet vielä kasvoivat kokoa sitä mukaa, kun tutkin kaikkia asioita jopa liian tarkasti "ennen maalia". 

Nykyään pyrin näkemään päämäärän ensin ja vasta sitten mietin, millainen tie päämäärään johtaa. Esteiden koko pienenee ja suorittamisesta tulee analyyttisempää ja itsevarmempaa. Ja jos suoraan sanon, niin allergiani "mutku"-ihmisiä kohtaan on kasvanut. Harvemmin jaksan enää kuunnella nilllitystä, jolla pyritään torppaamaan päämäärien saavuttaminen näkemällä joko todellisia tai keksittyjä esteitä. Varmistelevan ajattelun sijaan näen kyseessä olevan enemmänkin sabotaasia.

Minulle suuri oivallus oli myös omien mielihalujen tunnustaminen. Tämä liittyy toki häpeään, mutta ennen kaikkea siihen, että opettelin pitämään itsestäni. Jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla kaksi ihmistä, jotka ensin pitävät itsestään ja vasta sitten opettelevat pitämään myös muista. Minun tieni itsetuntemukseen ja itsestä pitämiseen oli suhteellisen pitkä. Omat häpeäkokemukseni olivat niin suuria ja vaikeita, että niiden ylittämiseen meni aikaa. Tänään katson itseäni aivan uusin silmin. Keski-ikäinen ja ohimoiltaan harmaa minä on aika kiva tyyppi, jonka kanssa on kiva viettää aikaa.

Itsestä pitämiseen kuuluu itsearmo ja itselle anteeksiantaminen. Raa'asti sanottuna olemme omassakin elämässäkin jokainen enemmän tai vähemmän munaajia. Taito tulee siitä, että ymmärtää itseään ja antaa anteeksi ne kosmeettiset virheet, joista inhimillinen elämämme koostuu. Täydellisyyteen pyrkimisen sijaan tulisi keskittyä epätäydellisyyden sallimiseen. 

Ja sitten vielä pari sanaa uskosta. Meistä jokainen uskokoon mihin tahtoon tai kehen tahtoo. Uskonto itsessään ei ole ongelma. Ongelma tulee siitä, että uskonto nähdään pelastajana. Hädän hetkellä turvaudumme uskoon ja ajattelemme sen pelastavan. Todellisuudessahan ei käy niin. Usko ei pelasta meitä ongelmilta ja epäonnistumisilta - voimme uskoa ainoastaan siihen, että selviämme elossa pahimmankin jälkeen. Uskon sijaan tulisi puhua vahvemmin toivosta. 

Kaikesta selviää

Miksi kirjoittelen näitä liirum-laarumeita lauantain ratoksi. Lähinnä siksi, että olen itse tehnyt valtavasti töitä oman elämänhallinnan ja onnellisuuden eteen ja toivon, että minun ajatuksistani on apua jollekin toiselle, joka kamppailee samojen asioiden kanssa. Ystävistäni osa kamppailee avioerojen ja työelämän haasteiden kanssa. Heille toivon voivani sanoa, että kipukohdat kuuluvat elämään ja niistäkin selviää. 

En ole koskaan ollut "en päivääkään vaihtaisi pois"-tyyppiä. Pikemminkin haluaisin elää elämäni jostain kaksivitosesta eteenpäin kokonaan uudestaan ja hyödyntää ne tilaisuudet, joita hyödyntämättä jäi. Mutta koska se ei ole mahdollista, niin tyydyn siihen, etten tee samoja virheitä uudestaan. Ja tajuan myös sen, että eletyn elämän kautta olen saanut ne opit, jotka ovat rakentaneet minusta nykyisen minun. Toisenlaiset valinnat olisivat tuottaneet toisenlaisen lopputuloksen - valintojen summa muuttuisi. 

Kenenkään elämä ei ole paskoista tapahtumista vapaa. Jokaisen elämään kuuluu lusikallinen onnea ja lusikallinen epäonnea. Tuo jako ei vaan koskaan mene tasaisesti. On jaksoja, jolloin kaikki onnistuu ja elämä luistaa ja toisinaan taas tuntuu, että kaikki elämän epäonni tulee lyhyessä setissä juuri omalle kohdalle. Mutta niin onnessa kuin epäonnessa on se hyvä puoli, että se loppuu ja elämänjakso vaihtuu toiseen. Huonoina hetkinä meitä kannattelee vain tietoisuus siitä, että kaikesta selviää. 

Hyvää ja onnellista lauantaita tyypit!

Marin-oitua politiikkaa

 Päivää boomerit (a.k.a keski-ikäiset)!

Politiikasta on tullut viimeisen parin vuoden aikana vallan kiinnostavaa, kun värittömän ja Gaussin käyrän keskijanalle pusertuvan puoluepolitiikan sijaan on siirrytty enemmän jenkkityyliseen henkilöpolitiikkaan. Valokeila suunnataan nyt pois kasvottomista eduskuntaryhmistä ja kohteena ovat toimivat ja tekevät yksilöt. Tällaisesta muutoksesta syttyy jopa kaltaiseni samettihousu-sosiologi!

Puolueiden ongelmana on yleinen värittömyys ja toimivien yksilöiden puute

Kotimaisessa politiikassa vahvan henkilöbrändäämisen (jos nyt Kekkosta ei henkilöbrändiksi lasketa) aloitti Timo Soini, joka veti useamman vuoden vahvoilla hartioillaan koko perussuomalaisten kokoista kivirekeä. Lopulta jopa Soinin vahva selkä petti ja viestikapula siirrettiin eteenpäin sakille, joka nyt tuntuu hukanneen koko kapulan. 

Vahvimmat äänitorvet karkasivat joko kauas Brysseliin tai jäivät vapaaehtoisesti pois päivänpolitiikasta. Jäljelle jääneistä ei oikein tunnu löytyvän sen tason liideriä, joka pitäisi persut sellaisessa nousukiidossa, mihin he ovat viime vaaleissa tottuneet. Se on toisaalta harmi, sillä politiikassa kontrasti lisää kiinnostavuutta. Suomi on Suomi juuri sen vuoksi, että meillä sallitaan erilaisuus ja toisistaan poikkeavat mielipiteet. Demokratian hienous ja kamaluus ovat siinä, että valta on yksinoikeudella äänestäjillä. 

Keskustan ongelma on tupailtamentaliteetti, jossa henkilöille ei koskaan anneta todellista tilaisuutta nousta puoletta suuremmaksi. Lisäksi puolueen aatemaailman vanhakantaisuus, kannattajajoukon siirtyminen äänestyskopista tammiyksiöön ja yleinen värittömyys haittaavat uusien taimien itämistä. Keskustanuoruudesta ei trendikästä saa edes vahvasti lannoittamalla.

Kokoomuksen ongelma taas on liiallinen yksilöllisyys. Vahvat persoonat taistelevat pörssilistauksen ykköspaikasta niin verisesti, että kokonaisuudesta tulee aatteeton. Vanhemman kaartin kokoomusjohtajat ovat muodikkaita kuin Moai-patsaat - ihan kivoja katsella, mutta ei omalla pihalla. Omasta linjattomuudestaan johtuen kokoomus tuntuukin välillä huhuilevan jopa oikeamman oikeiston perään. 

Ei liene kovinkaan ylimitoitettua sanoa, että kotimaisessa politiikassa on tällä hetkellä yksi todellinen superstara, pääministeri Sanna Marin. Kuinka on mahdollista, että demarit tekivät tempun, jolla jo hieman flanellinhajuisesta työväen aatteesta tehtiin supertrendi?

Sukupolvikirurgiaa ja päätöksenteon opettelua

Ensimmäinen - ja fiksuin - veto oli heivata olemukseltaan ja mielipiteiltään naftaliininmakuinen Antti Rinne lauluun ja ottaa tilalle johtaja, joka edustaa politiikassa aiemmin tuntematonta sukupolvea. Framille istutettiin näkyvä, kuuluva ja ennen kaikkea näyttävä Sanna Marin. 

Yhtä vahva menestystekijä oli se, että olemme koko yhtenä Suomena riittävän kusessa tajutaksemme tarvitsevamme sekä vahvaa johtajaa, että omaa kevyt-messiastamme, joka tekee puolestamme päätöksiä, eikä jahkaile. Suomen sodan jälkeen yhtä tiukkaa ja linjakasta johtamista tarvittiin laman läpi luotsaamisessa ja nyt. Marinista tulee jäämään jälki myös tästä eteenpäin. 

Sanna Marinin vahvuus on siinä, että hän on tajunnut johtamisen perusteesin. Johtajan on tehtävä päätöksiä, vaikka niistä kaikki eivät mene maaliin. Päätöksentekoon kuuluu epäonnistuminen ja riskinotto. Ja hallitustyöskentelyyn kuuluu verkostoituminen ja yhteen pelaaminen. Kaikki tämä on mennyt isossa mittakaavassa hienosti maaliin. 

Marin on tällä hetkellä brändinä vahvempi kuin koko demariaate. Hän on vahva teoissaan ja peloton päätöksissään. Epäsuomalaisesti istuva hallitus on tehnyt päätöksiä, joiden tähtäin ei ole ainoastaan varmistaa paikkaa seuraavissa vaaleissa, vaan turvata koko maan tulevaisuutta. Aho-Viinanen-lamaduon jälkeen hallitusten päasiallinen tehtävä tuntuu kauden alusta saakka olleen vain varmistaa äänisaalis ja istumapaikka seuraavassa eduskunnassa. Veronmaksajana näen tässä lyhytkestoisessa pelaamisessa hienoisen ristiriidan. 

Eipä unohdeta Berneriä!

Tai no - lienee ainoastaan reilua sanoa, että poikkeuskin löytyy. Anne Bernerin taksiuudistus ei todennäköisesti tähdännyt vaalivoittoon, tai sitten ministerin tähtäys oli tarkkaa kuin sokeiden skeet-ammunnassa. Taksilakiuudistus, jossa palvelun hinta nousee samalla, kun palvelun laatu merkittävästi heikkenee, tulee olemaan suomalaisen sisäpolitiikan suurimpia munauksia vielä vuosikymmeniä. Kiitos Anne, etten koskaan enää uskalla ajaa taksilla.

Suurin vahvuus on kuitenkin heikkous

Jämäkästä johtamisesta huolimatta Marinin brändin suurin vahvuus on heikkous ja inhimillisyys. Vaikka kyseessä on ainakin osittain laskelmoitu henkilöbrändin rakentaminen, niin pääministeri luo itsestään kuvan ihmisenä, oman sukupolvensa perheellisenä ja työssäkäyvänä edustajana puutteineen ja normaaliuksineen. Muissa ammateissa bilettäminen ja kavereiden kutsuminen kotiin ei ole otsikkotason kamaa, mutta kun kyseessä on pääministeri, niin parviälyn tummat kulmakarvat nousevat. 

Tämä on myös Marinin toiminnan kääntöpuoli. Hän antaa omalla inhimillisyydellään someparven öyhöttäjille helposti syttyvää polttoainetta. Ja somesusi on aina pääministerille susi. Jos valtakunnan tason liideriä pääsee näpäyttämään jopa Twitterin tasoisessa ajatushautomossa, niin pakko kai sitä on kokeilla. Onneksi tuokin tulee kääntymään lopulta Marinin voitoksi. Omilla aivoillaan ajattelevat äänestäjät tajuavat varmasti sen mittakaavavirheen, joka aamiaiskohun tai boomer-grammauksen sokaisemilta twitter-länkyttäjiltä jää piiloon. 

Nuoruus tulee olemaan tavallaan myös Sanna Marinin ongelma tulevaisuudessa. Pääministeriys lankesi hänen hoidettavakseen niin nuorena, että tietä eteenpäin on hankalaa rakentaa. Kuuntelin haastattelun, jossa Marinilta kyseltiin presidenttiehdokkuudesta ja hänen vastauksensa sisältö oli jotenkin sellainen, ettei presidentiksi kannata lähteä liian nuorena, koska mitä sen jälkeen? Jos olet kaksikin kautta Suomessa presidenttinä, olet sen jälkeen turhan nuori eläkeläinen. Ja presidenttikausien jälkeen olisit ikuisesti instituutio, joka ei voi luonnollisesti toimia vaikka "vain" yrityksen toimitusjohtajana tai edes senior adviserina. 

Lisää marinointia politiikkaan

Toivon tulevaisuudessa, että politiikka marinoi joukkoonsa lisää nykyisen pääministerin kaltaisia inhimillisiä ihmisiä. Marinoinnilla en tällä kertaa tarkoita sitä, että ihmisen päälle rakennetaan särötön, kivikova fasadi, vaan sitä, että myös muille toiminnan tasoille löydetään ihmisen näköisiä tekijöitä. Meillä on jo riittävä määrä kasvottomia, hajuttomia, mauttomia ja mielipiteettömiä ministereitä.

Koko demokratia on kriisissä, jos sen toimivuuteen ei uskota. Ja demokratia ei toimi, jos polttoainetta - eli äänestäjiä ja ääniä - ei ole tarpeeksi. Kun vaaleissa alle puolet päättää kaikkien asioista, niin kansanvallasta tulee valitettavasti jo laskenallisestikin harvainvaltaa. Kansanedustuslaitos ei ole enää kansan näköinen siten kuin sen ajateltiin joskus olevan. 

En ole koskaan ollut mikään demariaatteen vankkumaton kannattaja (tämän tietänee appiukkonikin), mutta Sanna Marinista pidän ja hänen päätöksistään maksan veroni mukisematta. 

Pienyrittäjän myynti ja markkinointi

 

Yksinyrittäjän päivät koostuvat perustekemisestä ja oheistoiminnoista. Perustyö on sitä, minkä takia yritys on aikoinaan perustettu - omalla kohdallani urheiluhierojan palvelujen tuottaminen. Oheistoiminnot ovat sitten kaikkea muuta, mikä asiaan liittyy. Minulla se tarkoittaa laskujen maksamista, tavaroiden tilausta, tilastointia ja laskentaa sekä myyntiä ja markkinointia. Rahaliikenne on hoidettava, jotta yrityksen kulut tulee katettua ja toiminta mahdollistuu. Tilastoinnit ja laskennat tarkoittavat oman toiminnan tulosten jatkuvaa tarkkailua; käytännössä myytyjä tunteja sekä myynnin tuottamaa rahaa. Lisäksi tarkkailen uusien ja palaavien asiakkaiden suhdetta. Uusien asiakkaiden määrä kertoo markkinoinnin toimivuudesta ja palaavien asiakkaiden määrä palvelun laadusta. Kumpikin on yhtä tärkeää, mutta eri tavoin. 

Koska toiminta on minulle uutta ja ihmeellistä, työn tuloksia tulee katsottua aika lailla viikkotasolla. Ensimmäisen vuoden jälkeen kasassa on jonkinlainen vuosirytmi, jolla kysynnän käyrän näkee ja siihen osaa varautua paremmin seuraavana vuonna. Ensimmäinen vuosi on monella tapaa epätavallinen. Alussa myynti on pientä, koska yritys on tuntematon ja asiakasvirta vasta kasvaa. Mutta ensimmäisestäkin vuodesta näkee esimerkiksi eri vuodenaikojen vaihtelun ja tiettyjen sesonkien vaikutukset liikevaihtoon.

Vanha mainoskuva viime vuodelta, tarjoukset eivät siis ole voimassa enää.

Myynti ja markkinointi vievät aikaa

Myynti ja markkinointi vievät yllättävän paljon aikaa. Teen suunnitelmat kuukausirytmityksellä ja mietin, mitä tulevana kuukautena haluan tarjota. Varsinkin alussa piti uusasiakashankintaa tehdä paljonkin alennuksilla ja tarjoushinnoin. Kun mainetta ja tunnettuutta ei ollut, piti asiakkaita hakea hinnan kautta. Sitä mukaa, kun tuote ja tekijä tulevat tunnetuksi, voi myös markkinoinnin suunnitelmaa muuttaa toiseen suuntaan. 

Se, mikä ei muutu, on erottuminen muista saman alan toimijoista ja se, että potentiaalinen asiakas pitää saada kiinnostumaan juuri minun palveluistani. Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa on saman alan yrittäjiä niin paljon, että markkinapinnalle on ottajia. Millä pystyn erottumaan muista ja jäämään asiakkaan mieleen?

Käytän pääasiassa sähköisiä markkinointikanavia. Niissä markkinoinnin ajallinen linja on pidempi ja kulut maltilliset. Sen lisäksi oma markkinoinnin kohderyhmä liikkuu verkossa ja hakee sieltä myös tietoa käyttämistään palveluista. Hinta-laatu-suhde muodostuu optimaaliseksi. Sähköiset kanavat mahdollistavat myös kommunikoinnin asiakkaiden kanssa. Kauppaa tehdään yllättävän paljon esim. Messengerillä.

Kun aloin perustamaan yritystä, oli ensimmäinen ajatus se, että firman näyteikkuna tulee verkkoon. Käytännössä pohja rakennettiin toimiville verkkosivuille, jotka ovat se silmäys, minkä asiakas minusta ensimmäisenä näkee. Verkkosivujen teon annoin suosiolla paikallisille ammattilaisille, jotta lopputulos on yhtä lailla toimiva kuin näyttäväkin. Ja samaa suosittelen muillekin aloittaville yrittäjille. Maailmassa on jo tarpeeksi kansalaisopiston Wordpress-kurssilla tehtyjä sivuja, jotka eivät erotu massasta ja jotka toimivat toiminnan ankkurina väärällä tavalla - ne vetävät myyntikäyrää enemmän alas- kuin ylösäpäin. Yrityksen verkkosivua tulee ajatella samalla lailla kuin kivijalkakauppa näkee näyteikkunan. Uusi asiakas silmäilee taatusti firman verkkosivua ennen ajan varaamista ja jos verkkosivu ei houkuttele, ei myyntitapahtumaa tule. 

Ongelmana on sivujen suuri määrä ja valinnan helppous. Jos asiakas etsii vaikka Lappeenrannasta hierojaa, hän pystyy puolessa tunnissa kahlaamaan lähes kaksikymmentä sivustoa peräkkäin, vertaamaan niiden tasoa ja tarjontaa. On melko varmaa, että myyntitapahtuma tulee sille sivulle, joka on näyttävin, jolta etsittävät tiedot löytyvät helpoiten ja jossa ostotapahtuma on yksinkertaisinta suorittaa.

Kuka tekee ja mitä tekee?

Sivusto koostuu rungosta ja teksteistä. Runko käsittää sivuston eri alasivut ja toiminnot. Oman yritykseni sivustolta löytyy yhteystiedot, sähköinen varauskalenteri sekä blogi, joka toimii tiedotusalustana ja omana markkinointikanavanaan. 

Runko on täysin ulkopuolisen toimijan tekemä, muta teksteihin en anna muiden puuttua. Teen tekstejä muutenkin ja omasta mielestäni hallitsen sen puolen paremmin kuin muut. Ja mielelläni autan asiassa myös toisia yrittäjiä. Firmani toinen puolikas "Lappeen Rekrytoimisto" tekee osana toimintaansa erilaisia tekstituotteita, kuten markkinointikirjeitä, verkkosivujen tekstejä tai sitten vaikka blogikirjoituksia. 

Myös sähköisen markkinoinnin kampanjat suunnittelen itse. Kuvia otan harvoin itse, koska maailmassa on valmiina parempia ja toimivampia kuvia myyntityöhön. Kuvien suhteen käyttäjäkunta jakautuu kahtia. Osa vannoo autenttisten ja itse otettujen kuvien nimeen, koska ne kertovat juuri siitä yrityksestä, jota mainostetaan. Itse uskon enemmän ns. harakkateoriaan. Ihminen kiinnostuu mainoksessa enemmän siitä, että kokonaisuus toimii ja erottuu kuin siitä, että hierojan mainoksessa kuvassa on varmasti työpisteen oma työpöytä ja tekijä. 

Taidon lisäksi mainonnan suunnitelussa on kyse myös ajankäytöstä. Jos käytettävää aikaa ei ole, on fiksua käyttää alan ammattilaista. Tällöin tekeminen ulkoistetaan ja tuloksena on ammattilaisen suunnittelema kampanja ja oma aika säästyy todelliseen työn tekemiseen. 

Kaikesta oman työn ulkopuolisesta tekemisessä kannattaa keskustella peilin kanssa. Osaanko varmasti suunnitella markkinointia ja osaanko varmasti käyttää sähköisiä kanavia? Onko minulla aikaa käytettäväksi markkinointiin vai käytänkö aikani oman työn tekemiseen ja maksan mieluummin laskun ammattilaiselle? Jos ei osaa, voi opetalla, mutta jos haluaa saada nopeasti ja kerralla laatua, niin kannattaa palkata asiaan vihkiytynyt ammattilainen. 

Sähköisissä kanavissa näkee valitettavan paljon myös pieleen mennyttä markkinointia. Yleisin ongelma on väärä kohdistus, jolloin mainos näkyy turhaan toiminta-alueen ulkopuolella. Ja kun mainos on vielä ilman yhteystietoja, käy niin, että yhteystietoja etsittäessä mainosta klikkaillaan pitkin Suomea, jolloin yrittäjälle tulee kyllä klikkejä ja laskua, mutta ei juurikaan tuloksia. Yhtä huonosti toimii myös mainos, jonka sisältöön ei ole juurikaan vaivauduttu pistämään eforttia. Huonosti tehty mainos toimii tarkoitukseen nähden päinvastoin, se karkottaa potentiaalisen asiakkaan kilpailijan huomaan. 

Paljonko markkinointi maksaa?

Kun yritys on nuori, maksaa markkinointi enemmän. Tuotetta on tehtävä näkyväksi ja tutuksi rahalla, kun mainetta ei vielä ole. Markkinointiin käytettävä raha putoaa (ainakin teoriassa) sitä mukaa, kun yritykselle tulee ikää. Tämä pätee siis omalle hyvinvointialalle. Kaupan alalla taas käyrä ei laske koskaan. Markkinointiin on syötettävä tasaisesti rahaa, jotta tavaravirta kaupasta ulos pysyy tasaisena. Itsellä alussa tuntui, että markkinointi söi budjetista rahaa aivan älyttömän prosentin. Mutta laskin asiaa niin, että jos ei ole markkinointia, ei ole myöskään tuloja, joten myyntiä on kaivettava mainosten avulla esiin, vaikka oma kate jäikin pienemmäksi. 

Markkinointia on fiksua budjetoida, jotta siihen käytetty raha on oikeassa suhteessa tulorahaan. Sähköisissä kanavissa rahansääntely on helppoa - kun työkaluja osaa käyttää. Budjetit voivat vaihdella kanavasta ja tavoitteesta riippuen kympeistä aina äärettömään saakka. Veikkaan, että etelä-Suomessa yhdestä markkinapaikasta taistellaan enemmän kuin etelä-Karjalassa ja näkyvyys maksaa euroina huomattavasti enemmän. Toisaalta etelässä kulu- ja tulorakenne on muutenkin toisenlainen. Siellä ei hierojat sano meikäläisen taksoilla edes päivää. 

Olen toki testannut myös printtimediaa. Kesällä laitoin ilmoituksen kesälehteen tavoitteena löytää paikkakunnalle kesäksi saapuvat mökkiläiset. Valitettavasti tulos jäi odotuksista ja hinta kontaktia kohden muodostui turhan tyyriiksi. Perinteisen printtimedian käyttäjälle tulos oli kieltämättä pettymys. 

Tällä hetkellä oma budjettini on fiksussa suhteessa tuloihin. Markkinointi haukkaa edelleen oheiskuluista eniten, mutta toisaalta se on oheiskuluista sarake, jonka varassa tulot käytännössä ovat. Palaavien asiakkaiden suhde uusiin kasvaa jatkuvasti, mutta on ilahduttavaa, että joka viikko pöydällä näkyy uusia asiakkaita. Pääsen helpommalla siinä, että markkinoinnin suunnittelu ja tekeminen on omissa käsissä. Tällöin voin huoletta sijoittaa markkinointiin ne rahat, jotka muut joutuvat käyttämään ulkopuolisten palveluihin. 

Paras markkinointi tehdään jokapäiväisessä työssä

Paras, halvin ja tehokkain markkinointikanava on kuitenkin päivittäin tehty työ. Jos työnsä tekee kunnolla ja laadukkaasti, niin työn eteenpäin markkinointi syntyy itsestään. Hyvin tehty työ on myös kestävintä markkinointia. Hoitamalla asiakkaan hyvin ja tekemällä työn huolellisesti en pelkästään saa asiakasta palaamaan luokseni uudestaan. Yleensä hyvästä palvelusta myös kerrotaan mielellään eteenpäin ja asiakkaan mukana tulee luokseni muita. Ja tämä kaikki käytännössä ilmaiseksi. 

Hyvin ja huonosti tehdyn työn välinen ero on käytännössä kaksinkertainen. Jos varsinaisessa hoitotyössä lipsuu, eivät asiakkaat palaa ja markkinointiin käytetty raha ei vähene koskaan. Tai oikeastaan päinvastoin. Kun palvelu ei saa viidakkorummusta ylimääräisiä lyöntejä, joutuu tekijä taistelemaan negatiivisen viestin virtaa vastaan - ja markkinoimaan vieläkin suuremmalla budjetilla. 

Hyvin tehtyyn työhön kuuluu varsinaisen hoitotyön lisäksi paljon muutakin. Hierojan työssä on valtava merkitys sillä, kuinka asiakkaan kohtaa, kuinka hoitaa hoitotyön lisäksi asiakaspalvelun sekä se, miltä hoitotyön kokonaisuus tuntuu. Muutin pari viikkoa sitten uusiin toimitiloihin ja ainakin ensimmäisen parin viikon jälkeen minulla on fiilis, että uusissa tiloissa viihtyvät aiempaa paremmin niin tekijä kuin asiakkaatkin. Uudet toimitilat ovat aiempaa isommat, valoisammat ja työhön sopivat. Tilojen viihtyisyys on hoitotyössä yllätävän merkittävä tekijä.