Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

2018 Valon ja liikkeen vuosi

 


Keski-ikäisten elämää pidetään suotta muuttumattomana ja staattisena. Ainakin omalla kohdalla tuntuu, että viime vuodet ovat olleet kaikkein suurimpia muutosten vuosia tähän saakka. Eihän elämän muuttumista huomaa ennen kuin tekee pieniä välitilinpäätöksiä ja tarkastelee kuluneita kausia taaksepäin.

Tosin en ole ihan varma, ovatko vuodet olleet muutosten vuosia vai huomaanko muutokset helpommin. Asiaa helpottaa kummasti, kun vieressä on kolme kappaletta huimaa vauhtia kasvavia mittatikkuja. Omaa ikääntymistään ei oikeastaan huomaa (paitsi, kun tapaa tuttuja vuosien jälkeen ja näkee heidän ikääntyneen kummallisen paljon), mutta kun seuraa lasten kasvamista, ajan kulumisen huomaa senteissä. Vauvat muuttuvat huomaamatta ajatteleviksi ja itsenäisiksi taaperoiksi, joista reippaiden koululaisten kautta kuoriutuu vittua latelevia teinejä ja lopulta oikeita aikuisia. Se, joka roikkui hetki sitten jalanjuuressa kiinni, näkyy enää ruokapöydässä ja kieltäytymässä perheen yhteisistä menoista milloin mihinkin tekosyyhyn viitaten. Lopulta jäljellä ovat ainoastaan avainkaapissa roikkuvat avaimet. Ainoat ikuisesti katoamattomat asiat ovat tiskipöydän likaiset astiat, lumityöt ja ruokalaskun koko.

Olen onnellinen, että perheessä on vielä yksi pieni, johon saan keskittää varauksetonta rakkautta ja jota voin vielä hetken pitää sylissä. Tuo pieni varavirtalähde on tänäkin vuonna pitänyt minua kiitettävästi liikkeessä ja toki välillä myös verenpaineet oikeissa toleransseissa. Tässä päivänä muutamana otimme pienen ihmisen kanssa hieman rajummin yhteen, niin vaimoni totesi savolaisella tyyneydellä, että "varmaan kurja katsoa itseään peilistä"

Hetken vielä pieni

 

Valon ja liikkeen vuosi

 

Minulle kulunut vuosi oli valon ja liikkeen vuosi. Vaikka tapahtumia oli paljon ja valitettavasti tänäkään vuonna ihan kaikki jutut eivät menneet pelkästään parempaan suuntaan, niin kokonaisuutena vuosi oli aivan loistava. Toki vuodessa itsessään oli paljon hyvää, mutta vielä enemmän löydän hyvää omassa ajattelumaailmassani ja tavassa käsitellä asioita. Ilmeisesti en vieläkään ole liian luutunut kasvamaan vahvemmaksi ja rohkeammaksi.

Liikettä vuodessa riitti niin työ- kuin henkilökohtaisessa elämässä. Ilahdutin vuoden aikana kolmen eri työnantajan verorekisteriä ja sain tehdä monenlaisia hommia ja vielä useammalla eri paikkakunnalla. Kaikista työpaikoista ja tehtävistä sain uutta oppia ja jokainen jätti myös jälkensä - uusia ystäviä, työkavereita, kontakteja ja ennen kaikkea oma maailmani avartui. Kun työelämä alkaa luuduttaa ja puuduttaa, suosittelen vähän jokaiselle rohkeaa askelta katsomaan, mitä kaikkea muualla on tarjolla.

Alan nyt paremmin ymmärtää milleniumien ajattelumaailmaa, joka perustuu jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen ja muutokseen. Tänään työmarkkinoille astuvat eivät tavoittele meidän tavoin pitkää ja kestävää työsuhdetta yhden työnantajan palveluksessa. He hakevat sitä, että pystyvät läpi uran löytämään uutta, kehittymään ja pitämään yllä myös työelämän positiivisen vetovoiman. Työuupumus tulee muuttamaan muotoaan. Enää ei väsytä siihen, että kaikki on aina samaa tai lähtemisen pelosta, vaan väsyminen tulee jatkuvasta etsimisestä ja työmarkkinoiden epävarmuudesta.

Liikettä riitti myös fyysisesti. Pitkäikäiset lukijat muistavat, että viime vuoden kamppailin liikunnan puutteen kourissa ja pyhästi lupasin antaa sieluni temppelille lisää raitista ilmaa ja fyysistä rasitusta. Tänä vuonna tuo lupaus on pitänyt. Liikunta löysi kuin löysikin tieni takaisin elämääni - joskin aika eri muodossa kuin tähän saakka. Nyt omaan aamun ohjelmistoon kuuluvat puolen tunnin reippaan aamukävelyt - tai näin talvisaikaan hiihtely. Jo pienen liikunnan vaikutuken huomaa kropassa ja siinä, kuinka paljon kevytkin reippailu piristää mieltä.



Rauhoittava kuva aamulenkin varrelta.

 

Se asenne

 

 

Valoa riitti vuodessa myöskin usein eri tavoin. Takana on "kaikkien aikojen kesä". Edes minä en muista kuin pari yhtä hienoa valoisaa ja helteistä kesää. Tällaiselle hellehullulle yhtäjaksoinen kuuma kausi oli mannaa! Kertaakaan ei omassa mielessä käynyt, että helle olisi riittänyt, eikä edes kasvihuoneilmiö-maanikkojen huutelu varjostanut nautintoani. Täysin estoitta iloitsin kesällä toimiston pätsistä ja iltaisin uimarannasta.

Hellekesä sattui siinäkin mielessä oikeaan saumaan, että perheen pienin pääsi tutustumaan kunnolla uimarantaelämään. Itselle järvessä uiminen ei ehkä ole nautinnoista suurin, enkä ole kummoinen rantahiekassa makoilija, mutta kun uimarantaa seuraa pienen lapsen silmin, pääsee osaksi pienen ihmisen nautintoa. Pienin lähtee talvella vielä uimakouluun, joten ensi kesänä rantariemut voivat olla hieman toisenlaisia.

Täyttä laukkaa!
 
Luonnonvalon lisäksi olen tänä vuonna kokenut koko elämän entistä valoisammaksi. Vuoden puolenvälin jälkeen huomasin itsessäni valtavan muutoksen positiiviseen suuntaan. Ehkä isäni kuoleman aiheuttama varjo väistyi vihdoin ja surutyö muuttui kauniiksi muistoiksi vapauttaen omaa kapasiteettia muidenkin asioiden ajatteluun. Pari vuotta se surutyö aktiviisesti otti, mutta pahimpienkin menetysten takana paistaa aina valo.
 
Minulle tuo surutyön läpikäynti on vapauttanut valtavasti energiaa. Nyt huomaan, että iltaisin jaksan muutakin kuin raahata itseni sohvalle nukkumaan. Toki liikunta on tehnyt terveemmän olon, mutta kyllä suurin energiavaranto tulee kuitenkin korvien välistä. Surutyön läpikäynti on raakaa aivotyötä. On aika muistella ja on aika unohtaa. Suruun ei saa jäädä vellomaan, mutta ei sitä saa jättää käsittelemättäkään. Näin loppuvuodesta menetin vielä oman mummoni, joten surutyötä tulee meidän perheessä vielä riittämään. Suru-uutisten vastaanottamisessakin kehittyy. Kun kerran on kokenut riittävän suuren menetyksen, niin seuraaviin osaa suhtautua eri tavalla. Se ei surun määrää vähennä, mutta se muuttaa tapaa kohdata oma surunsa ja menetyksen aiheuttama tuska.

Kaunis Kitka yläviistosta

Tuota energiaa olen käyttänyt moneen asiaan. Vuoden alussa starttailin omaa podcast-sarjaa, joka sittemmin jäi hienon radiokokeilun jalkoihin. Yksi kiistatta vuoden hienoimpia juttuja oli päästä tekemään viikottaista Saimaan Podilogi-sarjaa Radio Saimaalle. Lasselle olen ikuisesti kiitollinen mahdollisuudesta päästä tutustumaan radiotyöhön sekä siitä, että pääsin aivan nollakokemuksella vääntämään radiokolumneja. Harmi, ettei aika vielä ollut kypsä saada paikallista nettiradiota liikkeelle, mutta vielä senkin aika koittaa. Itse uskoin - ja uskon edelleen - tuotteeseen ja siihen, että siitä saataisiin menestystarina myös Etelä-Karjalaan. Jotkut asiat vain ottavat aikaa ja vaativat sen, että joku tekee sen kuuluisan pioneerityön.

Tuota orastavaa podcast-ajatusta täytyy ensi vuodelle jalostaa. Oma toiveeni olisi saada aikaan jotain podcastien ja Podilogin välistä. Eli ehkä tulossa on ajankohtaisia Etelä-Karjalaisia asioita ruotiva podcast-sarja. Ainakin kysyntää sellaiselle on, koska paikallinen äänitarjonta on vielä verrattain köyhää.

Vaihtuisiko moottoripyörä veneeseen - ei kai sentään?!

Podaamisen lisäksi olemme tänä vuonna tehneet pieniä kotiseutumatkoja. Viisivuotias on siinä mahtavassa iässä, että hänen kanssa matkustaminen on mutkatonta ja pienet retket onnistuvat niin autolla matkustaen kuin myös kävellen (niin ja hänet saa ylipäänsä mukaan joka paikkaan).
Salainen toiveeni on, että tästä viimeisestä painoksesta kasvaisi minulle vaelluskamu, jonka kanssa voisin tehdä joskus pidempiäkin retkiä. Matkaa olemme tähän saakka tehneet ihan tässä lähiseudulla ja lähimaakunnissa. Tutuiksi ovat tulleet Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus, Kiteen eläinpuisto ja Kotkassa Maretarium sekä merikeskus Wellamo.

Kotkaa täytyy kyllä ihan erikseen kehua - matkailullisesti kiva, nopeasti tavoitettava ja monipuolinen paikka, josta löytyy näkemistä yhtä aikaa pienille ja vähän isommillekin matkaajille. Käykää ihmiset ihmeessä Kotkassa!

Eikä unohtaa sovi Patvinsuon syysretkeä, jonka tein setäni sekä muksun kanssa.
Suomalaista lasitaidetta Wellamon näyttelystä kesältä.
Vuoden suurin reissu oli alkukesän Karhun kierros. Näin jälkikäteen ajateltuna olen kaverilleni todella kiitollinen, että hän suunnilleen korvasta pitäen raahasi minut takaisin metsäpoluille (niin ja vaimolleni siitä, että hän laski minut matkaan :) ). Eihän tuo Kuusamon reissukaan ihan tuubiin mennyt, mutta silti se oli vaeltaja-minän paluun alku. Ensi kesänä toivottavasti aikaa riittää pieneen Ilomantsin reissuun ja mielellään useamman yön verran. Sen verran tuo vaelluskärpänen pääsi puremaan Kiutakönkään rannalla seistessä.

Onneksi en toteuttanut uhkaustani siitä, että naulaan rinkan tuvan seinään ja poltan vanhat vaelluskenkäni...

Kaikest' selviää

 

Vuoden suurin opetus on se, että kaikesta selviää. Elämän tehtävä on näyttää ihmiselle välillä persettä oikein kunnolla, mutta sen merkitys ei ole lannistaa, vaan vahvistaa. Jokainen kokemamme takaisku on muutettavissa positiivisiksi kokemuksiksi ja jokaisessa mustimmassakin hetkessä on opin siemen - joskus sen opin tajuamiseen voi tosin mennä parikin vuotta, mutta silti.

Minua viime vuosien takaiskut ovat vahvistaneet. Ne ovat vahvistaneet itsetuntoani sekä ajattelumaailmaa. Toki elämän epäonnistumiset käyvät sieluun edelleen, mutta häviöön ei jää enää vellomaan. Ainakin omasta mielestäni olin vielä muutama vuosi sitten paljon heikompi ja takaiskujen sietokyky oli paljon pienempi. Nyt tuntuu, että olen paljon enemmän sinut itseni kanssa ja suhtaudun elämään noin ylipäänsä positiivisemmin. Toivottavasti ajattelumaailman muutos heijastuu myös ulospäin ja kantaa jossain vaiheessa hedelmää.

Toinen tämän vuoden opetus on se, että olen oppinut näkemään ympärilläni pienet, kauniit asiat. Ainakin minulla on omassa elämässäni niin paljon hyvää, että parhaat jutut näkee pelkästään päätä kääntämällä. Välillä on ehkä ollut liiankin kova kiire rakentaa uraa, menestystä ja muuta "vouhkaa", etten ole tarpeeksi ehtinyt nauttia ihan näistä arjen pienistä jutuista. Tässä on varmaan opin paikka itseni lisäksi myös monille muille.

Vuoden 2019 pähkinät pienessä kuoressa

 

Tulevana vuonna aion suunnata jollain tapaa uusille urille. Vahva veikkaus on, että työelämä tulee olemaan samanlaista sähläämistä ja oman paikan etsimistä ainakin alkuvuoden. Edelleen toiveissa on löytää itselle pysyvämpi jalansija firmasta, jonka arvot ja ajatukset allekirjoitan ja jolle olen valmis uhraamaan kolmanneksen elämästäni.


Työelämän muutosten lisäksi toiveissa olisi aloittaa jonkin sortin opiskelu. Ainakin tänä vuonna vähän vauhtia saaneet kieliopinnot saavat jatkoa. Aloin tutustua kesän aikana venäjän ja espanjan omaehtoisiin opintoihin ja huomasin kielten opiskelun olevan erittäin hyvää aivojumppaa. Venäjän kielen oppimista yritän vielä edistää pienellä naapurimaan matkailulla. Taskussa kiiltelee tuore viisumi ja sen käyttöä olen suunnitellut myös Svetoa pidemmälle.

Kirjoitushommat saavat edelleen jatkua. Olen ollut lievästi sanottuna hieman laiska näin loppuvuodesta, mutta siihen lupaan pyhästi pysyvämmän muutoksen. Edelleen kirjoittaminen antaa virtaa ja sen kautta on helpompi selkeyttää ajatuksia. Joten niin kauan kuin terapiatyökalu toimii, on hoitoa syytä jatkaa!

Kirjoitusten lisäksi haluan jatkaa alkuja saaneita podcast-tarinoita. Se tarvitsee uuden alustan ja ajatuksen ja mielellään jonkun kestävän johtoajatuksen. Olen hahmotellut jopa ajatusta, että saisin tehdä haastis-podcastia jonkun yhteistyöyrityksen kanssa, mutta se on totaalisesti vielä ajatuksen tasolla.

Näiden lisäksi olen kiinnostunut opiskelemaan. Olkoonpa kyseessä harrastus tai ihan oikea ammatti (joka minulta siis puuttuu), niin joka tapauksessa keski-ikäiset aivoni kaipaavat jotain jumppaa ja mieli huutaa uutta oppia. Tätä ajatusta alan jalostaa heti vuoden alussa.

Meni niin tai näin, niin oletettavasti luvassa on taas kerran vauhdikas vuosi, jonka käänteitä tuskin tässä vaiheessa edes pystyy arvaamaan. Toivottavasti lukijat pysyvät edelleen kyydissä!

Kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta - toivotan kaikille rauhallista ja entistä parempaa uutta vuotta 2019!

Pirteä 2017 ja vauhdikas 2018

 

Joululoman jälkeen perhe on jälleen palautettu juurilleen ja vuorossa ovat vuoden kolme viimeistä työpäivää. Vuodenvaihde on tilinpäätöksen aika muuallakin kuin yrityksissä. Olen muutamina viime vuosina kirjannut uuden vuoden lupaukset ylös muistikirjaan ja näin joulukuun lopussa palaan noihin toiveisiin tsekkaamaan, miten vuosi on mennyt.

Uuden vuoden lupaukset ovat puoliksi huuhaata, mutta puoliksi sitä, että tulevalle vuodelle asettaa itselleen päämääriä, joita sitten tavoittelee. Kaikki listatut kohdat eivät tietenkään toteudu (ellet laita toiveisiin jotain itsestäänselvyyksiä), mutta jotenkin tuntuu kivalta, että näkee edes osan itselleen kirjatuista toiveista muuttuneen lihaksi.

Blogia seuranneet muistavat, että vuosi 2015 oli meidän perheelle täyttä kaaosta tammikuusta alkaen. Isän kuolema ja siitä alkanut koko vuoden surukierre vetivät mielen matalaksi. Vuosi 2016 keräiltiin surutyön jälkeen rippeitä ja totuteltiin elämään perheen uudenlaisen arjen kanssa.
Kulunut vuosi 2017 oli minusta paljon pirteämpi kuin edeltäjänsä. Huomaan itsessäni paljon positiivisia muutoksia. En enää käy nukkumaan miettimällä, heräänkö aamulla ja ajatukset ovat muuttuneet positiivisiksi ja eteenpäin suuntautuviksi. Olo on kuin olisi herännyt pitkästä, syvästä, unesta ja fiilis on yhtä levänneen oloinen. Surutyö ottaa aikansa, eikä sitä voi jouduttaa. Nyt kun katson omaa elämääni taaksepäin, niin huomaan tehneeni surutyötä isäni kuoleman jälkeen kaksi täyttä vuotta.

Mitähän tuli luvattua?

 

Kaivoin kirjahyllystä vanhan muistikirjani ja sieltä kauniilla mustekynän töherryksellä tehdyt lupaukset vuodelle 2017. Samalla tein vielä sen urotyön, että luin viime vuoden kirjoituksia läpi ja tutkin itseäni hieman ulkopuolisena. Omien kirjoitusten lukeminen on sekoitus iloa, surua, myötähäpeää ja ylpeyttä. Taputin virtuaalisesti (no oikeasti, ihan konkreeettisesti) olkapäälle ja onnittelin hyvästä työstä. Hitto, että tämä blogi aiheuttaa edelleen loistavia fiiliksiä - en edelleenkään tiedä montaa siistimpää asiaa kuin kirjoittaminen.

Vuodelle 2017 tehdyt lupaukset olivat lyhykäisyydessään:

Etsi muutosta työelämään
"No tämä kyllä toteutui aika totaalisesti. Työpaikka vaihtui vuoden aikana kaksi kertaa. Toinen kerta ei-omasta-päätöksestä ja toinen kerta taas täysin omasta tahdosta ja omalla työllä." Voitaneen merkata siis toteutuneeksi.

Pidä itsestäsi parempaa huolta
"Tällä hain sitä, että liikkuisin enemmän ja pitäisin parempaa huolta terveydestäni. Enpä voi kehua kovin isolla onnistumisella. Liikunta on edelleen kaukainen haave, vaikka siihen muutamia yrityksiä vuoden aikana olikin." Siirretään toive lyhentämättömänä vuodelle 2018, koska tämä ei vanhene koskaan.

Kirjoita enemmän ja erilaista
"Ra(s)kas Keski-ikä löysi vuoden aikana uuden kodin upeasta Pontti-portaalista. Lisäksi blogi on saanut uusia ulottuvuuksia. Vuoden aikana kirjoitin tänne jopa kaksi novellia. Ei tullut vielä Finlandia-ehdokkuutta, mutta tuli hyvä fiilis siitä, että uskalsin. Lisäksi minusta blogin sisältö on kehittynyt parempaan suuntaan. Ja jälkeenpäin luettuna vain muutamat tekstit olivat sellaisia, että ne olisi voinut jättää kirjoittamatta. Suurin osa teksteistä oli edelleen viihdyttävää luettavaa (en siis tosiaan lue omia tekstejäni kovinkaan usein jälkikäteen)." Tämä merkataan ehdottomasti toteutuneeksi!!

Lue enemmän
"Huomasin oman lukuintoni hiipuneen ja kaipasin kirjoja ja niiden antamaa pakoa todellisuudesta. Tänä vuonna luin tosi paljon ja löysin kirjoista kaikenlaista uutta. Vuoden kohokohtia olivat erilaiset urheiluelämänkerrat, kuten Marko Yrjövuoren "The Finn, urheilutähtien luottomies" ja Tyler Hamiltonin "Voittoja ja valheita". Urheilukirjoja ilmestyi vuoden aikana todella paljon ja kirjaston poistunut varausmaksu kannusti pitämään koko ajan uutuuslistaa varauksessa." Tämä lupaus toteutui myös hienosti.

"Älä kuole!" ja muut lupaukset
"Jokaisen vuoden lopussa lupaan, etten kuole tulevana vuonna. Se tarkoittaa sitä, että kaikissa valinnoissa pyrin vaalimaan elämää ja eteenpäin menemistä. Kirjoitin näistä valinnoista Linkediniin artikkelinkin "Choose" . Muissa lupauksissa oli toiveita pitää yllä ystävyyssuhteita (onnistui ehkä tavallaan), viettää enemmän aikaa Uimaharjussa (ei voi kehua onnistuneen), matkustella (ei vielä tänä(kään) vuonna) ja ylipäänsä elää elämää viisaammin (no kuka näitä mitenkin laskee....).
Kokonaisuutena vuosi 2017 oli pirteä ja muutosten vuosi. Vuoden aikana koin itse suuria muutoksia työelämässä ja perheemme taas muuttuu ja kehittyy koko ajan, kun sen osaset kasvavat. Pienin neiti  saavutti neljän vuoden iän ja nyt loppuvuoden olemme nauttineet "neljävuotiaan ihanuudesta" - tämän tuntee suurin osa vanhemmista. Se on se lyhyt ja häilyvä hetki kolmen vuoden uhman ja viiden vuoden "ison lapsen" välissä. Tälle vuodelle antaisin kokonaisuutena arvosanan 9-. 

Mitäs sitten 2018?

 

Tulevaan vuoteen lähdetään vauhdikkaasti. Luvassa ei ole kesälomaa luultavasti kummallekaan perheen elättäjälle, joten elämän lepohetket on rakennettava viikonloppujen varaan. Lomattomuus tietää sitä, että kotona tullaan viettämään entistäkin enemmän aikaa. Ehkä olisi aika siis tehdä kotihommista jonkinlainen lista, jossa ikuiset remonttikohteet listataan tärkeysjärjestykseen. Tästä omakotiasumisen ihanuudesta kirjoitinkin toukokuussa. Josko vuosi 2018 olisi remonttivuosi. Ainakin listalle olisi helppo löytää kohteita....

Urheilu on edelleen mielessä. Omasta liikunnasta huolehtiminen on vieläkin sydämen asia (kirjaimellisesti), vaikka tuo asia on muutaman lyönnin väliin jättänytkin. Tähän saakka tulokset ovat olleet suoraan sanottuna kehnoja, mutta toivoaan ei saa menettää. Siis tällekin vuodelle toivelistalle merkataan liikuntaa ja urheilua.

Oman liikunnan lisäksi tälle vuodelle menee myös penkkiurheilun lisääminen. Haluaisin tutustua uusiin lajeihin katsomosta käsin ja ensi kesälle olisi toiveissa tehdä menestyksekäs paluu myös pesäpallokatsomoihin - Ukonniemi here we come! Ja josko sitä talvella tekisi taas uusintaretken Kontiolahteen ampumahiihtokatsomoon. Muistatteko vielä viime vuotisen reissumme?
Lisäksi olen taas vaihteeksi innostunut kuuntelemaan klassista musiikkia. Onnistuisikohan tulevana vuonna jo se, että pääsisin katsomaan klassista ihan paikan päälle. No, ooppera nyt on jo liikaa toivottu ainakin....

Elämää muuttaa myös tuo puolen tunnin työmatka. Sen ajalle olisi mukavaa keksiä jotain ajanvietettä, joka hyödyntäisi nuo auton ratissa vietetyt tunnit. Itse mietin jo sitäkin, että kun Imatralla kerta on jo valmiiksi, niin olisiko isokaan vaivaa siirtyä tankkaamaan Svetogorskiin. Kuten vanha sanonta sanoo, jos ei siitä muuta saa, niin ainakin blogiin hyvää juttua. Mutta oikeasti - voisiko työmatkoilla opiskella kieliä, kuunnella äänikirjoja, nauhoittaa podcasteja - olisko ideoita?!
Tänä vuonna aktivoiduin somessa melko lailla. Otin Twitterin käyttöön (löydyn sieltä nimellä @tonijouhkimo) ja koetin heitellä supernokkelia twiittejä maailmalle. Olin aluksi Twitterin suhteen jotenkin arka ja epäluuloinen, mutta alkuhaparoinnin ja ystäväni Hannan twitterkoulun jälkeen pääsin hommaan aika kivasti mukaan. Lisäksi olen mukana ainakin jollain tasolla Instagramissa.
Kirjoitan blogin lisäksi myös työelämän asioista ja nuo tekstit löytyvät joko Linkedinistä tai Duunitori.fi -sivustolta. Tätä harrastusta meinaan jatkaa myös. Niin ja sitten on tämä blogi....
Ra(s)kas keski-ikä jatkaa elämistään myös ensi vuonna - vahvempana kuin koskaan. Kuluvana vuonna koetin olevinaan panostaa kuviin - no, jokainen blogia lukeva näkee, että tuo ei ihan onnistunut. Mutta otetaanpa ensi vuonna uusiksi.

Blogin suhteen toivon, että saan pidettyä jutut mielenkiintoisina ja viihdyttävinä. Sen lisäksi tavoitteena on jatkaa positiivisen sanoman levittämistä, vaikka poskia pakottaisi. Lukijamäärä on edellisvuodesta jotakuinkin tuplaantunut, joten ainakin osa teksteistä on osunut maaliin ja blogi on saanut vaimon ja äidin lisäksi muitakin kiinnostuneita (tai sitten äiti on vasta nyt siirtynyt lukijaksi) Tätä lukijasuhdetta on tärkeää vaalia ja laajentaa. Varsinaista lukijamäärää tärkeämpää on se, että lukijat saisivat lukemastaan jotain. Sen vuoksi on luvallista - ja jopa toivottua - löytää tekstien alta kommentteja.

Uutena toiveena on se, että aloittaisin podcastien tekemisen. Podaaminen on Suomessa nouseva trendi ja podcastien kuuntelijamäärät ovat reilussa kasvussa. Koska olen tunnettu radiofanaatikko ja äänen ystävä, niin minua kiehtoisi kovasti alkaa tuottamaan äänellistä viestintää myös itse. En nyt ehkä Pod-Jaajoksi koskaan pääse, mutta jos tutustuisin uuteen viestinnänmuotoon ja ylittäisin jälleen kerran yhden rajan, jota en aiemmin ole uskaltanut. Mitä luulette, voisiko toimia?

Kuten varmaan tekstistä paistaa, niin odotan uutta vuotta aikamoisella innolla. Kuluneen vuoden aikana olen päässyt totaalisesti taas elämän syrjästä kiinni ja haluan, että tämä energia jatkaa kasvamistaan vielä ensikin vuonna. Onnistumiset, etenkin työelämässä, ovat kasvattaneet itsetuntoa aivan uusiin lukemiin ja tuota saatua potentiaalia pitää nyt käyttää hyväksi. Toivottavasti tuleva vuosi jatkuu yhtä onnekkaana niin minun kuin muidenkin osalta.

Kiitos teille lukijat vuodesta 2017! On ollut ilo ja kunnia kertoa teille keski-ikäisen ra(s)kasta tarinaa, joka tänä vuonna oli enemmän rakas kuin raskas. Hyvää ja onnekasta uutta vuotta kaikille!



Näkemiin kaxnollayxseiska! (Kuva vaimon ottama; Aholan kuusista Punkaharjulta)

perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvästi 2016

Vuodenvaihteessa tehdään lupauksia, joilla luvataan tehdä elämästä parempi tulevana vuonna. Osa tekee lupaukset enemmän huumorimielessä, mutta toisille lupaukset ja vuodenvaihde ovat hetkiä, jolloin elämässä käännetään uusi sivu.

Kun joulukuussa katsoo tulevan vuoden kalenteria, niin siinä voi nähdä, kuinka suuri potentiaali uudella, käyttämättömällä, vuodella oikeasti on. Viisikymmentäkaksi viikkoa aikaa toteuttaa unelmiaan ja saada aikaan jotain mullistavaa. Jokaisen kalenterin tyhjän sivun voi täyttää hyvillä asioilla. Jos kulunut vuosi on ollut alavireinen, niin kalenterin aloitus saattaa antaa mahdollisuuden jättää paska vuosi taakse ja aloittaa hommat taas alusta. Vanhaan vuoteen ei kannata jäädä rypemään tai harmittelemaan mönkään mennyttä aikaa, vaan sulkea vanha kalenteri lopullisesti joulukuun viimeinen päivä ja seuraavana vuonna ottaa elämään uusi ote.

Minulle vuodenvaihde ei ole se aika, jolloin teen muutoksia elämääni. Kuten olen jo aiemmin todennut, niin teen eniten ajatustyötä elämänmuutosten kanssa kesällä, kun on lomalla aikaa istua alas ja miettiä, mikä elämässä todella kaipaa muutosta.

Mutta uudenvuodenlupauksia minä teen kuitenkin!

Vuosi 2016 - sellaista semiä... 

Katsoin viime vuonna tekemiäni lupauksia, jotka olin poikkeuksellisesti kirjannut ylös. Osa niistä oli toteutunut ja osa taas ei. Luulen, että lupausten kirjoittaminen paperille johti siihen, että nuo vuodenvaihteen rakettien roiskeessa tehdyt pyhät valat pysyivät mielessä ja niitä alitajuntaisesti jopa koetti toteuttaa. Viisasta ehkä onkin tehdä uudenvuodenlupauksista jonkinlainen huoneentaulu, joka olemassaolollaan ikävästi muistuttaa siitä, että olet luvannut itse itsellesi elää viisaammin ja paremmin.

Viime vuonna lupasin, että tänä kuluvana vuonna katson vähemmän televisiota, enkä seuraa yhtään sarjaa orjallisesti. Tämä lupaus piti siihen saakka, kunnes näin "vahingossa" Blindspotin ensimmäisen mainoksen - siihen sarjaan jäin kerrasta koukkuun. Ja porttiteorian mukaisesti, kun pää oli auki, niin katsoin myös Sorjosen kaikki jaksot. Kokonaisuutena kuitenkin viihdyin taikalaatikon edessä edellisvuosia vähemmän. Osasyynä se, että keksin illoille muuta tekemistä.

Lupasin myös itselleni, että luen tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina parina vuonna - olin jopa kirjoittanut, että luen kirjan kuukaudessa ja ostan kirjahyllyyni vähintään kolme kirjaa. Nuo molemmat menivät läpi että heilahti. Kirjoja olen lukenut läpi vuoden ja luettuna lienee tuplastikin tuo lupaamani määrä. Lukeminen johti jopa siihen, että perustin vuoden puolessavälissä oman kirjablogin, jota olen tässä sivussa koettanut pitää (http://sivujensisalta.blogspot.fi/).

Paras lupaus, joka myös piti, oli se, kun kirjoitin "en kuole vuonna 2016". Minun mielestäni tuo on kaikkien lupausten lähtökohta. Olen siis hengissä edelleen ja aion muuten startata tulevan vuoden samalla lupauksella. Siis ensimmäinen ääneen lausuttu lupaus on "En kuole vuonna 2017"

Koen myös, että suhde lapsiin on parempi kuin edellisvuonna. Etenkin tuon pienimmän kanssa on tullut vietettyä aikaa ja oltua entistä enemmän "läsnä". Johtuu pitkälti siitäkin, että neidistä on kasvanut vuodessa ajatteleva ja toimiva tyttö, joka on jättänyt taakseen vauva-ajan opettelut ja siirtynyt leikeissä, teoissa sekä puheissa kohti isompaa vaihetta. Hänestä on entistä enemmän seuraa ja kolmevuotiaan maailmasta on keski-ikäiselle ammennettavissa loputon määrä opetuksia. Uhmaikäisen kanssa olo on myös kasvattanut hermojen pituutta kilometritolkulla. Aikuiselle on arvokas opetus nähdä, kuinka huutokilpailu pienen kanssa ei todellakaan auta päämäärien saavuttamisessa, vaan käyttöön on otettava fiksummat kasvatusmetodit. Kasvattajana olen edelleen näiden vuosien jälkeen tien alkupäässä.

Pettymyksiä ovat tuottaneet liikunnalliset ja kotigastronomiset tavoitteet. Lupasin kaaosvuoden 2015 jälkeen, että pidän itsestäni parempaa huolta, liikun enemmän ja koetan pitää fyysikan tikissä. Äsken kun kävin peilin edessä, niin valitettavasti huomasin, että ainoa positiivinen asia itsestäni on se, että minussa todella on enemmän mitä rakastaa - noin fyysisesti.

Lupasin myös, että opettelen tekemään uusia ruokalajeja ja osallistuisin enemmän myös kodin ruokatalouteen. Tuokin jäi enemmän ajatuksen tasolle. Nuo lupaukset siirtyvät lyhtentämättöminä myös vuodelle 2017 - korkojen kera.

Kaiken kaikkiaan 2016 oli ihan semisti ookoo vuosi. Tosin on todettava, että 2015 antoi sellaiset pohjat, että sitä huonompaa tuskin ja toivottavasti tulee vastaan lähivuosikymmeninä. Siis kun pohjalta lähtee, niin suuntahan on vain ylöspäin. Annan vuodella arvosanaksi kokonaisuudessaan 8+ tai 8,5.

Kaxnollayxseiska

Koska eniten viime vuodesta jäi hampaankoloon juuri tuo liikunnan ja ulkoilun puute, niin siinä on ensimmäinen huomioitava asia elämässä. Fyysisen kunnon rapistumisen näkee pyöreiden vartalonmuotojen lisäksi siinä, että on käytännössä koko ajan väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Liikunnan puutteesta johtuva väsymys on sellaista, joka ei nukkumalla lähde karkuun, vaan se vaatisi aivojen tuulettamista ulkoilmassa oikein kunnon ristivedolla.  En ehkä liikunnassakaan lähde keulimaan liittymällä crossfit-seuraan ja spinning-rinkiin, vaan aloitetaan sillä, että käyn kävelemässä säännöllisesti paikassa, johon ei sohvalta näy.

Toinen harmittava seikka on se, että elämä tuntuu jotenkin seisahtuneelta ja siltä, että hommat eivät mene eteenpäin. Tuolle voi olla vaikea tehdä mitään konkreettista, koska kyse on enemmän asennepuolen asioista. Luvassa onkin asenneilmaston muutos kohti enemmän tulevaisuuteen suuntautuvaa ajattelua ja liikettä ruumiin lisäksi myös korvien väliin. Tavoite on, että tämän vuoden lopussa olen hengästynyt pelkästä ajatuksesta, että "jokos se vuosi 2017 meni!".

Viime vuodelta harmittamaan jäi myös se, että ehdin olla kesäpaikassamme harmillisen vähän. Nyt tulevana vuonna haluaisinkin viettää enemmän aikaa postinumerolla 81280 ja oikeasti löytää sen paikan hyvät puolet ja olla muutakin kuin siivooja-kodinhoitaja-ylläpitäjä. Paikka on kaunis ja mieleinen, mutta harmillisen vähällä käytöllä.

Kolmas parannettava seikka on se, että ystäviin tulee pidettyä aivan liian vähän yhteyttä. Meillä keski-ikäisilllä elämänpiiri pienenee koko ajan ja huomaa päivä päivältä enemmän pyörivänsä omien neljän seinän sisällä tuijottaen omaa napaansa (ne, joilla se enää näkyy). Ystävien kanssa hengailu on jäänyt viime vuosina rikollisen vähiin ja ehkä tuokin on parannettavissa vähän aktiivisemmalla otteella.

Ja näin oman perheen sisällä toivoisin tulevana vuonna viettäväni enemmän aikaa noiden teiniroikaleiden kanssa. He alkavat olla siinä iässä, ettei kotona käydä muuta kuin syömässä ja seuraava vaihe onkin se, kun avaimet jäävät pöydälle ja postissa tulee osoitteenmuutoskortti. Nyt on siis viimeinen aika nauttia teiniangstien tuomasta raikkaasta äänestä ja ahdistuksesta.

Kaiken kaikkiaan odotukset tulevalle vuodelle ovat erittäin positiiviset. Toivon, että luvassa on meille kaikille entistäkin parempi vuosi, joka toisi mukanaan onnistumisia, hienoja kokemuksia ja uusia muistoja, joihin voi palata silloin, kun asiat eivät mene ihan tuubiin.


PS. Viime vuodesta olen kaikkein ylpein tästä blogista. Olen onnellinen siitä, että olen voittanut itseni ja uskaltanut alkaa kirjoittamaan. Lukijoista päätellen olen pystynyt tuottamaan tekstiä, jota lukee joku muukin kuin vaimo ja äiti (ja äidinkään lukemisesta en ole ihan varma). Itselleni tämä on avannut täysin uuden maailman ja jotenkin tuntuu, että oma itsetunto ja itsetuntemus on kirjoittamisen kautta lisääntynyt. Tulevan vuoden viimeiset lupaukset liittyvätkin siihen, että aion jatkaa blogin kirjoittamista ja parantaa kirjoittamisen tasoa. Aion tehdä muutoksia blogin ulkonäköön ja lisätä joukkoon ainakin kuvia ja kuka ties uskaltaudun tulevan vuoden aikana tuonne elävämmän kuvankin puolelle. Lisäksi aion opetella kirjoittamaan myös muita tekstejä ja kirjoittaa blogien ulkopuolellakin. Siis lisää luovuutta vuoteen 2017!


Kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta 2017!