Blogit.fi

torstai 19. maaliskuuta 2020

Koronakriisin voittajat



Kaikki meitä kohtaavat kriisit muovaavat arkeamme. Kun meidät pakotetaan toimimaan eri tavoin kuin mihin olemme tottuneet, lopputulos on se, että arvomme muuttuvat. Syntyy tekijöitä, joita ilman huomaamme tulevamme toimeen. Tällöin tarve poistuu. Yhtä lailla syntyy tekijöitä, joita kaipaamme niin paljon, että tarve voimistuu. Kriisin jälkeen arvomme ja normimme ovat eri asennossa kuin ennen kriisiä. Tämä sama pätee niin henkilökohtaisiin poikkeustiloihin kuin nyt koko yhteiskuntaa kohdanneeseen kriisiin.

Nyt arvojamme ja arjen toimintoja ohjataan yhteiskunnan ylätasolta käsin. Käytännössä olemme yksilöinä voimattomia muutoksen edessä ja ainoa tie selviytyä on sopeutuminen. Sopeutumisen kautta syntyy uusia tapoja toimia.

Poikkeustilan muututtua takaisin arjeksi kaikki vanhat tavat eivät enää palaa ennalleen. Joidenkin uusien tapojen suhteen huomataan, että ne ovat aiempia kätevämpiä ja ne jäävät elämään. Toisaalta taas huomataan joidenkin vanhojen tapojen suhteen, että ne ovat muuttuneet lopullisesti tarpeettomiksi. Lisäksi jos kriisi kestää riittävän pitkään, vanhat tavat unohtuvat ja uudet käytännöt liukuvat normiksi ikään kuin huomaamatta.

Uudet tavat toimia synnyttävät voittajia ja häviäjiä. Mikään kriisi ei ole sellainen, etteikö joku siitä hyötyisi. Muuttunut kysyntä luo uudenlaista tarjontaa, mutta myös hävittää jotain vanhaa. Myös korona-viruksen luoma yhteiskunnallinen poikkeustila synnyttää voittajia.

Näin minä näen korona-kriisin voittajat:




Etätyö

Nyt poikkeustilan aikana on mahdollisimman paljon ihmisiä siirretty työskentelemään pois yhteistoimistoista etätöihin kotiin. Pakko synnyttää uusia käytäntöjä ja oma arvaukseni on, että useissa yrityksissä huomataan työn ja paikan irrottamisen toisistaan toimivan myös jatkossa. Nähdään, että kaikkea työtä ei ole tarpeen tehdä toimistosta käsin ja huomataan myös, että etänä tehty työ on monessa ammatissa sekä laadullisesti että määrällisesti täysin verrattavissa ns. normityöhön.

Kun etätyöhön liittyvät uhkakuvat väistyvät pakkotilanteen aikana, on mahdollista, että etätyön hyödyt nousevat helpommin esiin. Yrityksen saama säästö tilakuluissa ja työntekijöiden saama hyöty oman arjen hallinnassa eivät ole merkityksettömiä tekijöitä. Suurin este etätyön määrän kasvattamiselle on tähän saakka ollut asenneilmasto. Nyt tuota asennemaailmaa muokataan pakolla kohti uutta.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että etätyön kautta on mahdollista suorittaa nykyistä huomattavasti enemmän asiantuntijatyötä. Moni asiakaspalvelu- tai suunnittelutehtävä on helposti hoidettavissa kotoa käsin. Ja etätyön kautta yritysten on mahdollista saada myös kirjaimellisesti säästöjä. Jo tällä hetkellä etelä-Suomen palkkataso on muuta Suomea reilusti korkeampi. Korkeampi palkkataso selittyy luonnollisesti korkeammilla asuin- ja elinkustannuksilla. Etätyönä moni työ olisi halvempaa ostaa muualta Suomesta ammattitaidon kärsimättä.

Uskon, että nyt on sysätty etätyön suhteen pyörimään liike, joka kasvattaa yritysten etänä teettämän työn määrää pysyvästi myös kriisin jälkeen. Hyödyt tulevat esiin, käytännöt paranevat, kun niitä jalostetaan pakon alla ja etänä tekemiseen totutaan niin tekijöiden kuin johdon toimesta. Digitekniikka on tällaiseen ollut valmis jo pidemmän aikaa. Asenteet tuntuvat muuttuvan rautaa hitaammin.

Ostoviihde

Kriisi on jo nyt pistänyt useimmat urheilu- ja muut yleisötapahtumat jäihin. On suorastaan hämmentävää, kuinka tyhjältä maailma näyttää ilman urheilua. Moderni ihminen ei kuitenkaan tule viihteettä toimeen. Sen vuoksi uskon, että erilaisten viihdepalvelujen asiakaspalvelut ruuhkautuvat nyt viihteen nälkäisistä kuluttajista. Viihdekanavilla tarkoitan sekä kuvallisen että äänellisen viestinnän palveluja.

Viihteessä avainsana on nyt se, että sen käyttö on helppoa ja se tulee suoraan kotisohvalle. Kun yleisötilaisuuksia on tiukasti rajattu, monet jäävät kotiin. Maksuttoman television tarjonnan kapeus paljastuu katsojalle nopeammin kuin yhdessä illassa. Ja perinteiset ilmaiskanavat eivät kykene riittävän nopeasti reagoimaan kasvavaan tarpeeseen. Valitettavasti Tuurin kyläkaupparealityn uusinnat eivät vedä edes pahimmassa kriisissä.

Ostoviihteen suosion keston ratkaisee se, kuinka pitkään kriisi nyt kestää. Jos kriisille ei tule loppua ja esim. yleisötilaisuudet eivät pääse käyntiin, ostetusta televisioviihteestä kasvaa normi. Jos tarjonta on riittävän huokeaa ja laadultaan hyvää, niin en usko, että siitä luovutaan heti kriisin jälkeenkään. Ja vaikka esim. Netflixin tilaajia on nyt jo paljon, niin kaukana ollaan vielä saturaatiopisteestä.

Häviäjä tässä tulee olemaan liveurheilu. Pahoin pelkään, että esimerkiksi kotimaisella jääkiekkoliigalle tämä kriisin jättämä aukko tulee näkymään vielä tulevina kausina. Koko kotimainen liiga ui nyt jossain katsojalamassa, jossa hallit eivät vedä yleisöä ja kiekon viihdearvo laskee vuosi vuodelta. Jos ihmiset vielä nyt tottuvat elämään ilman liveurheilua pidemmän aikaa, niin jäähallin oven kynnys korottuu entisestään.

Ruuan tilauspalvelut

Koronakriisi tuli kuin toimitettuna tilauksena ruuan kotiinkuljetuspalveluille. Enkä puhu nyt Woltista tai Foodorasta, vaan perinteisten kauppaostosten kotiintoimituksesta. Kaupassakäynti muuttui yhdessä yössä riskiksi, mutta elintarvikkeiden tarve ei tietenkään putoa minnekään. Riskin välttämiseksi on kauppatarvikkeet ja kuluttajat saatava kohtaamaan mahdollisimman yksityisesti. Parempaa keinoa kuin kotiinkuljetus, ei siihen ole.

Ruuan kotiinkuljetus oli muutenkin juuri breakpointin kynnyksellä. Iso osa kiireisistä työläisistä on huomannut, että kaupassakäynti on mahdollista välttää ja sekin aika on säästettävissä rahalla. Ja kaikki meistä tietävät, että aika on tämän vuosikymmenen kovin valuutta.

Ongelmana on ollut se, että moni ei luota ostosten olevan laadultaan itse valitun veroisia ja toisaalta taas palvelu on koettu luksustuotteeksi. Nyt kun tarve kotiinkuljetukselle on legitimoitu kriisin kautta, palvelun kokeilijoiden määrä kasvaa hurjalla käyrällä.

Jos olisin sijoittaja tai aloittava yrittäjä, niin joku kauppakassien Wolt olisi sijoitusideana aivan timanttinen. Vaikka kriisi loppuu, uskon vahvasti, että ruuan kotiinkuljetus tulee saavuttamaan valtavan suosion. Sen tuoma säästö ajallisesti ja toisaalta koko ajan halpeneva hinta koukuttavat perheen toisensa jälkeen.

Uusyhteisöllisyys ja retroyhteisöllisyys

Suuret kriisit yhdistävät kansaa. Isovanhempiemme aikaan sota yhdisti eripuraiset yhteiskuntaluokat saman lipun alle. Nyt taas tuntuu, että sairaus, jonka edessä me kaikki olemme samanarvoisia, yhdistää eri mielipideluokkia.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Suomesta on tullut egoismin ja ahneuden yhteiskunta. Vanhasta yhteisvastuusta ja demokratiasta on ollut näkyvissä enää nimi keräyksessä ja yhdessä puolueessa. Aatteellisesti olemme ohittaneet sen jo aikaa sitten. Lisäksi eri mielipide- tai arvoluokkia repivät suuret riidat. Entisen vasemmisto-oikeisto-akselin lisäksi meille on kasvanut rasismin kannattajien ja vastustajien akseli sekä ilmastokriisin kannattajien ja vastustajien akseli.

Nyt poikkeustilan aikana on huomattavissa selkeää muutosta kohti yhteisvastuuta. Päivittäin saan lukea siitä, kuinka syntyy halu auttaa pulassa olevia vanhuksia tai halu tukea pulaan joutuvia yrittäjiä. Koko kriisin ajan näkyvillä on ollut puhe yhdessä selviämisestä ja kaikkia koskevasta läheisyydestä. Noita viestejä on ollut mukava lukea.

Haluan uskoa siihen, että tämä kriisi on se herätys, jonka me tarvitsemme. Tahdon uskoa siihen, että tämä kriisi yhdistää ja saa meidät näkemään itsemme osana yhteisöä. Ilahduttavaa on ollut myös nähdä, että kansalle löytyy pahimmassa paikassa myös uskottava johto sekä toiminnallisesti että henkisesti. Suomen siunaus oli se, että vappusatasen mies vaihtui oikeaan toimintaan.

Jotenkin tätä ajattelumaailmaa kuvastaa myös suosikkini Hovimuusikko Ilkan biisi

Kriisi on sulkenut maiden rajat ja sulkenut kansalaiset tulemaan toimeen keskenään. Tämä on valitettavasti kehitys, jonka uskon jatkuvan myös kriisin jälkeen. En pitäisi minään ihmeenä sitä, että vapaan liikkuvuuden nyt saamat rajoitukset jatkuisivat myös poikkeustilan purkamisen jälkeen. Perustelen tätä kahdella syyllä.

Ensinnäkin osa turisteista jättää matkailun jatkossa vähemmälle. Globaali sairaus saa puntaroimaan matkailun riskejä eri tavalla kuin ennen ja sen vuoksi osa matkoista jää tekemättä. Toinen syy on vastaanottavassa päässä. Nyt moni turistikehto luultavasti näkee sekä liikaturismin vaikutukset että sen, että pienemmälläkin turistimäärällä pärjää. Hyvänä esimerkkinä kulkekoon Venetsia. Kriisin jälkeen Venetsian kanavien vesi on kirkastunut kuin taikaiskusta ja koko kaupungin hygieniataso on parantunut. Entinen likaviemäri on saavuttanut vanhan arvokkuutensa historiallisena kohteena. Haluaako se enää luopua saavutetusta statuksestaan?

Lisäksi uskon myös eräänlaiseen retroyhteisöllisyyteen. Nyt kun kansalaiset on enemmän tai vähemmän suljettu koteihin, niin kaivataan kanavia tavoittaa muita. Olen itse huomannut, että radion suosio on kasvanut vielä entisestään uusiin mittoihin. Oma viaton arvaukseni on, että radiossa tullaan kuulemaan uudestaan ns. toivekonsertteja sekä vanhoja kunnon terveisohjelmia. 

Luotettava tiedonvälitys

Globaaleissa poikkeustiloissa nousee aina luotettavan tiedonvälityksen arvo. Nytkin ihmiset kaipaavat koko ajan luotettavaa tietoa siitä, miten kriisi etenee ja miten sitä torjutaan. Tietoa halutaan jatkuvasti, mutta sitäkin enemmän luotettavalta taholta. Itse en usko, että suomalaisten luottamus perinteisiin medioihin olisi koskaan varsinaisesti horjunut. Käyttäjämäärien lasku on johtunut enemmänkin siitä, että mediatalot luottivat liian pitkään paperisiin tukipilareihin, kun olisi pitänyt vauhdilla siirtyä digimediaan. Uutisten lukijoiden vauhti ja tuotannon vauhti erkanivat liikaa toisistaan.

Nyt kotimaiset mediatalot saivat uuden tilaisuuden. Lukijat kaipaavat uutisia ja käytännössä Ylen lisäksi ainoa luotettava tuottaja on sanomalehdistö. Nyt olisi lehdistön aika kerätä potentiaaliset digitilaajat markkinoilta. Kriisin aikana kuluttajien luottamus voitetaan laadulla ja maltillisella hinnoittelulla. Uskon, että juuri nyt hintaa tärkeämpi tekijä on suuri reagointinopeus, jatkuva uutisvirta, monikanavaisuus sekä luotettavuus. Noihin kaikkiin löytyy suurilta taloilta varmasti eväät, jos niin halutaan.

Minusta hesarilla on digi siinä mallissa, että se kattaa kaikenkarvaiset kuluttajat. Itse luen digihesarin joka aamu, koska sen laatuun ja kattavuuteen minulla on suurin luotto. MUTTA - luen edelleen paperisen Etelä-Saimaan - siksi, että minun uutisnälkäni ei tyydy ilman tasokasta paikallisuutisointia.


Kiina

Viimeinen voittaja tässä kriisissä on Kiina. Kiinasta tämä alkoi ja Kiinaan tämä päättyy. Selitys on hiukan hankalampi.

Tällä hetkellä käytännössä kaikkien teollisuusmaiden taloudet hidastuvat ja osin jopa seisahtuvat. Kriisin takia kulutus putoaa jyrkällä käyrällä, mikä esim. Suomessa hidastaa samassa suhteessa valtion tulojen muodostusta. Silti kaikki valtiot ilmoittavat miljardiluokan elvytysohjelmista. Tuo elvytysraha on suunnitellusta taloudesta irrallista. Verotulojen kaventuessa ainoa lähde rahalle on laina.

Maailman talouksista Kiina on tällä hetkellä kaikkein vahvimmassa kuosissa. Se on käytännössä ainoa talous, joka pystyy lainoittamaan kriisissä vellovia länsimaita. Venäjän talous on öljykriisin vuoksi lamassa ja Yhdysvaltojen talous perustuu puhtaasti kulutukseen, joka nyt on siis seis.

Kiina tulee käytännössä lainoittamaan jotain kautta isoa osaa euromaiden ja myös Yhdysvaltojen elvytyspaketeista. Se tarkoittaa samalla sitä, että Kiina ui koko Euroopan rahamarkkinoille ja sen jalansija vanhalla mantereella vahvistuu.Yhdysvalloissahan Kiinalla on jo vahva jalansija. Nyt kuitenkin uskon, että ei mene kauaa, kun Yhdysvallat ilmoittaa purkavansa Kiinan tuonnille tehdyt tullimaksut.

Tämän Kiinan rahan seuraukset nähdään tulevina vuosina. Jos euromaat saavat elvytyksellä taloudet taas vetämään ja pystyvät hoitamaan lainansa, uhka on vain tilapäinen. Jos taas talouksien elvytys ei toimi ja alamäki jatkuu, niin Kiinan antamasta lainarahasta voi tulla Euroopalle todellinen ongelma. Ensimmäisiä merkkejä tästä on nähtävissä jo esimerkiksi Pireuksen satamasta tai Toulousen lentokentästä, jotka nykyisin ovat kiinalaisomistuksessa. Millaisilla vakuuksilla Suomi pelaa tätä lainapeliä?



tiistai 17. maaliskuuta 2020

Etätyön aakkoset - tulosta kotitoimistossa






Korona-karanteeni pakottaa nyt suuren määrän toimistokameleita jäämään kotiin tekemään töitä etänä. Minulle tilanne ei ole mitenkään erilainen, sillä olen tehnyt puolitoista vuotta töitä 100% kotoa käsin. Se tarkoittaa myös, että olen kuuluisan akilleen kantapään kautta opiskellut parhaat käytännöt tulokselliseen työntekoon kotona. Nyt jaan näitä oppeja mielelläni niille, joille etätyö ei ehkä ole yhtä tuttua.

Jo kahden viikon työskentely etänä on aivan eri asia kuin tehdä töitä päivä silloin tällöin kotona. Yksittäisten päivien etäilyssä on käytännössä aivan sama, missä istut ja miten päin. Samoin yhden päivän aikana ei tauotuksilla tai ajankäytön suunnittelulla ole juurikaan merkitystä. Sen sijaan kaksi viikkoa, saatikka kuukausi, on ajanjaksona sellainen, että työskentelyolosuhteita sekä arjen sujumista kannattaa jo hieman suunnitella ja miettiä tarkemmin.

Katson tätä kirjoitusta ammatti-etäilijän lisäksi myös kehonhuollon ammattilaisen näkökulmasta. Väärä ergonomia, huonot työasennot tai päivittäisen työskentelyn liiallinen staattisuus ovat tekijöitä, jotka johtavat illalla rapistelemaan Burana-purkkia ja hiipimään myös hiljalleen hierojan pöydälle. Hartia-alueen sekä selän alueella heikko työergonomia tekee äkkiä pahojaan. Hierojalle tutuin asiakas on sellainen, joka tulee hoidattamaan staattisten tai huonojen työasentojen vaivaamaa yläselkää sekä hartioita. Suurin osa noista vaivoista olisi ehkäistävissä paremmalla työergonomialla, vaihtelevilla työasennoilla sekä työpäivän aikaisella kevyellä liikunnalla.


1. Hoida työergonomia kuntoon

Kahdeksan tunnin työskentely kotona on keholle vaativa suoritus. Toimistoissa työtuolit, työpöydät ja olosuhteet on tehty sitä varten, että työskentely on suhteessa ergonomisempaa ja työtä on mahdollista tehdä pitkäkestoisesti paikallaan.

Kotona harvalla on työhuonetta ja lähes yhtä harvalla on edes työpistettä, jossa työskennellään. Moni meistä etäilee selkä mutkalla sohvannurkassa tai keittiönpöydän ääressä. Istuma-asento vetäytyy liian kumaraan ja etäisyys koneen ja silmien välillä kasvaa liian suureksi. On luonnollista, että silloin katsetta lähennetään näyttöruutuun ja samassa väännetään koko selkä kumaraan. Lopputulos ja parissa viikossa on se, että pää kääntyy eteenpäin, hartiat kaareutuvat kohti rintakehää ja ylipäänsä istumme selkä kaarella tai mutkalla.

Ongelma korjaantuu näin:

a) Rakenna itsellesi mahdollisimman optimaalinen työpiste.

Älä istu sohvalla, äläkä lattialla tai ylipäänsä missään niin, että sinulla on tietokone sylissä. Se on selälle ja hartioille murhaa. Jos työpistettä ei ole valmiina, niin tee sellainen vaikka keittiönpöydästä. koeta löytää tuoli, joka on selälle mukava ja jos mahdollista, niin vaihda tuolia välillä. Koeta istua vaikka jumppapallon päällä ja anna alaselälle liikettä päivän aikana.

Tee välillä töitä seisten. Kahdeksan tunnin istuminen ei ole ihmisen kaltaisen nisäkkään selälle luonnollista. Seisomapisteen alustaksi käy tilapäisesti vaikka kirjahyllyn taso tai pakastimen kansi. Vaihtele päivän aikana työn tekemisen paikkaa niin, että kuormitat selkää ja hartioita eri tavoin. Pahinta selälle on staattinen pito, jossa jäkität yhdessä paikassa liikkumatta tunnista toiseen.

Oma oppini tähän oli se, että teetin itselleni seisomatyöpisteen heti, kun tiesin jääväni kotitoimistoon töihin. Nykyisin aloitan päiväni istumalla ja vaihdan seisomatyöpisteelle muutaman tunnin jälkeen. Sitten seison muutaman tunnin ja monesti lopetan työpäivän jälleen istumalla. En tee seistessä töitä paljain jaloin tai sukat jalassa, vaan käytän jaloissa sellaisia super-rumia, mutta ah niin käytännöllisiä sandaaleita. Pitkäkestoinen seisominen paikallaan rasittaa jalkaholveja ja sitä kautta koko jalkapohjaa. Ja jos jalkapohja voi huonosti, se heijastuu koko liiketoimintaketjuun ja näkyy lopulta hartioissa saakka.

Hartioiden lisäksi on fiksua huomioida myös käsien, ennen kaikkea ranteiden, ergonomia. Kun teet töitä sohvalla, käytät kannettavalla todennäköisesti touchpadia. Se ei pitkäkestoisena tee mitenkään nannaa kyynärvarren alueelle.

Fiksuinta on tehdä töitä vähintään niin, että käytät oikeaa hiirtä. Siitä astetta parempi versio on rakentaa työpiste niin, että voit käyttää hiirtä ja jopa vaihtaa hiirikättä välillä. Minä koetan jakaa työpäiväni kahtia niin, että puoli päivää käytän hiirtä vasemmalla ja puoli päivää oikealla kädellä.

Ja jos tuosta vielä haluaa parantaa ergonomiaa, niin suosittelen erittäin lämpimästi ergonomisen niin sanotun pystyhiiren käyttöä. Ergohiirien käyttö mahdollistaa sen, että teet töitä ranne pystyssä etkä käännä ranneniveltä pitkäkestoisesti vaakaan, mikä rasittaa sekä ranne- että kyynärniveltä. Ergohiiren avulla käsi on mahdollisimman lähellä luonnollista asentoaan ja rasittuu siten vähemmän. Jo muutamassa viikossa huomaa, kuinka paine kyynärpäässä helpottuu ja ranteen työskentely on rennompaa.

Käsivarren ergonomista huolehtiminen on tärkeää itse käsivarren lisäksi siksi, että huono ergonomia heijastuu kättä pitkin ylöspäin. Ranteen väärä asento kuormittaa kyynärpäätä ja kyynärpään rasittuminen heijastuu olkapäähän. Olkapäästä rasitus siirtyy ajastaan myös hartioihin ja yläselkään.

b) Tauota työsi

Toimistotyössä tekeminen tauottuu melko luonnollisesti. On aamukahvi, on lounas, on palavereita ja työhön tulee luonnollisesti katkoksia. Tätä samaa ei kotityössä ainakaan kaikille tapahdu. Me, joilla nyt Koronan aikaan on lapsia paikalla, tulee katkoksia jopa tahtomatta.Vähän väliä lahkeessa roikkuu joku jälkikasvusta pyytämässä milloin mitäkin kuviteltavissa olevaa hyödykettä.

Etäilyä vaivaa myös krooninen huijarisyndrooma. Kotityöläiset miettivät itse, että heidän luullaan kootusti laiskottelevan naureskellen Netflixin äärellä. Ja valitettavasti vielä jotkut pomotkin tuntuvat ajattelevan kotoilun olevan samaa kuin puolilomailu. Huijarisyndrooman riivaamaa työläinen sitten painaa joka suunnasta pidempää päivää ja jättää ne kahvitauotkin väliin kuin itselleen todistaen, että töitä tehdään taatusti niin, että suussa maistuu veri.

Tauot kuuluvat etätyöskentelyyn samalla tavalla kuin toimistoihinkin. Työstä on välillä irrotettava sekä silmät että ajatukset. Tauotus palvelee yhtä lailla myös lopputulosta. Kun aivojen antaa virkistyä, ne uudelleenlatautuvat ja työn laadullinen sekä määrällinen tulos paranee.

Työt kannattaa tauottaa jopa kellon kanssa. Jos et ole tottunut etäilijä, niin todennäköistä on, että painat töitä aamusta iltapäivään saakka ilman kummempia taukoja. Kahvit olet pikaisesti hörppinyt koneen ääressä ja iltapäivällä koko ruotosi on kuin mutkalle väännetty rautakanki.

Kun taas tauotat työt sopivalla rytmillä (vaikka 55min töitä ja 5 min tauko), pysyy vartalo pienessä liikkeessä säännöllisesti ja ennen kaikkea silmät saavat lepoa. Liian pitkäkestoinen työskentely päätteen ääressä näkyy ensimmäisenä silmissä. Silmien lihakset jämähtävät ihan samalla tavalla kuin muukin lihaksisto ja ne väsyvät. Kun silmät väsyvät, näky sumenee ja kun näkö sumenee, vedät katsettasi lähemmäs ruutua. Ja kun vedät katsettasi lähemmäs ruutua, selkä köyristyy, hartiat menevät kumaraan ja pää erkanee hartialinjasta eteenpäin. Lopputulos on kivulias.

Tätä voit ehkäistä tällä....

c) Venyttele ja jumppaa

Taukojumppa ei ole mitään ihmeellistä, mutta tarpeellista se on. Minimissään se tarkoittaa, että venyttelet istuessasi hartioita ja kurottelet käsilläsi kohti taivasta. Pyörittelet olkapäitä ja venytät kyynärvarren lihaksia sekä ojentavaan että koukistavaan suuntaan. Kaiken kaikkiaan huolehdit, että kehossasi kiertää veri ja kroppa saa happea.

Lisäksi pyörittelet silmiä joka suuntaan ja suuntaat katseen ensin edemmäs ja sitten lähemmäs niin, että silmiä ympäröivät lihakset saavat liikettä. Myös silmiin pätee vanha totuus, että liike on lääke.

Jos taas haluat varmistaa, että työpäivän päätteeksi, keittiönpöydän äärestä poistuu vapaa-aikaan toimintakykyinen toimistokameli, hanki jumppakuminauha. Sen avulla on äärimmäisen helppoa ja rentouttavaa treenata päivän aikana pari 5-10 minuutin koreografiaa. Kuminauha on apuvälineistä helpoin, halvin ja myös toimivin kaveri. Jos haluatte lisää vinkkejä, suosittelen kääntymään modernin oraakkelin eli YouTuben puoleen. Ja ne teistä, jotka ovat LinkedIn:ssä, niin ottakaapa seurantaan Personal trainer Kati Lytsy - näette, miten yksinkertaista kotona venyttely ja jumppaaminen on. Tykkään Katin positiivisesta asenteesta, joka näkyy kaikissa videoissa. Go Kati!!

Ajallisesti tämäkään ei vaadi ihmeitä. Muutama minuutti työpäivän aikana riittää. Kun poistut koneen äärestä ja venyttelet (kuminauhalla tai ilman), silmät saavat lepoa ja venyttely voimistaa hartioiden sekä lapojen alueen verenkiertoa. Piristynyt verenkierto kuljettaa aivoihin tuoretta verta ja happea ja tauon jälkeen olet oikeasti piristynyt.

2. Suunnittele ajankäyttö

Etätyön toiseksi suurin kompastuskivi huonon ergonomian lisäksi on epäonnistunut ajankäyttö. Aikaa käytetään työhön joko liikaa tai liian vähän. Ajankäyttö on tehotonta, koska työn ohessa tehdään jotain muita sijaistoimintoja. Ja huonoon ajankäyttöön voivat johtaa myös heikosti sovitut työn tekemisen periaatteet.

a) Liian paljon tai liian vähän töitä

Etätyö on ollut ainakin ennen viime aikoja huonossa valossa sen vuoksi, että sen on oletettu olevan tehotonta. Ilmeinen perusajatus on, että jos toimistohiiri on poissa toimistokissan valvovan silmän alta, niin hän ei tee mitään. Toisaalta viime aikoina on tullut myös huoli siitä, että kun työntekijä ei ole minkäänlaisen seurannan alla, hän voi myös tehdä huomaamatta liikaa töitä ja uupua kenenkään huomaamatta. Kumpikaan noista ei ole hyvästä ihmiselle eikä yhteisölle.

Työn tekemisen oikeassa mitoituksessa on kyse johtamisesta. Etätyön alkaessa sovitaan työhön käytettävä aika sekä periaatteet, joilla tehtävät suoritetaan. Sen lisäksi on fiksua sopia, mitä etätyössä on tarkoitus saada aikaan. Yleensä ajankäyttöä tärkeämpää onkin sopia siitä, mikä on toivottu lopputulos työn tekemisen jälkeen ja missä aikataulussa omat työt on saatava valmiiksi. Tällöin automaattisesti poistuu myös jatkuvan seurannan tarve. Tulokset ja niiden oikea-aikaisuus puhuvat puolestaan.

Työn tekemisestä on fiksuinta sopia kirjallisesti. Tällöin seurattavuus perustuu yhdessä tehtyihin periaatteisiin. Jos kyse on projektista, niin tehtävät voi sopia ajanjaksoittain ja tehtävittäin. Ja sopimisen lisäksi on yhtä tärkeää seurata töiden valmistumista. Tasaisin välein pidetyt seurantapalaverit takaavat sen, että työ etenee sekä sen, että annetut tehtävät eivät ole  liian vaativia (tai liian helppoja).

Minä olen etätöissä sopinut pääsääntöisesti tehtävistä enkä ajasta. Nyt kun olen mukana pitkäkestoisessa projektityössä, sovin projektin eri osat erikseen. Työlle sovitaan yhdessä esimiehen kanssa tavoitteet, päämäärät sekä aikataulut. Sen jälkeen ajankäyttöni on suhteellisen vapaata. Minulle sopii esimerkiksi se, että aloitan työt suhteessa aikaisin. Istahdan koneen ääreen kuudelta ja yleensä lopetan iltapäivällä kahden aikaan. Tällöin saan käyttööni iltapäivästä pari omaa tuntia, joita olen käyttänyt lukemiseen, opiskeluun, liikuntaan ja joskus jopa nukkumiseen. 

Viime vuonna, kun kävin koulua, vapaampi työaika mahdollisti sen, että tein maanantaista torstaihin 10-tuntista työpäivää ja perjantaisin olin vapaa käymään koulua. Tämän parempaa diiliä en voisi edes kuvitella. Se kertoo minulle, että työtäni arvostetaan, minuun luotetaan ja minun uskotaan saavuttavan ne tulokset, joita palkkaamisellani on tavoiteltu. 

b) Älä usko huijarisyndroomaan

Etätyöläisiä vaivaavan huijarisyndrooman torjuntaan käy sama lääke kuin äskeiseen. Kun sinulla on johdon kanssa sovitut periaatteet ja päämäärät, voit itse suunnitella lukujärjestyksen, jolla teet töitä. Mieti, onko sinulle parasta työskennellä yhtä jakoisesti koko päivä, haluatko työskennellä aamulla vai illalla? Tai jos sinulla on työn ulkopuolelta joku aikaa vaativa aktiviteetti, onko työaikaa mahdollista jaksottaa eri tavalla.

Jos työ sen mahdollistaa, jaa työpäivä vaikka kahteen osaan (ja joo tiedän, ettei tämä onnistu kaikissa töissä!). Eikä ole ollenkaan tyhmää rakentaa viikkotason lukujärjestystä ja noudattaa orjallisesti sitä. Hyvällä ajankäytön suunnitelulla varmistat oman jaksamisen sekä sen, että teet varmasti niitä töitä, joita pitääkin.

Työhön keskittyminen helpompaa, kun ympäristö tukee työn tekemistä. Älä pidä päällä televisiota äläkä käytä työaikaa siihen, että roikut Facebookissa chattaamassa kavereiden kanssa. Älä käytä työnantajan aikaa kotona siivoamiseen, äläkä työaikana saa päähäsi alkaa raivaamaan sitä vaatehuonetta, joka on viimeiset kymmenen vuotta odottanut järjestelyä. Työaika on aikaa, josta työnantaja maksaa sinulle siitä, että saat aikaan tulosta.

Itse tykkään siitä, että työympäristöni on siisti. Siksi raivaan keittiön ennen kuin alan tehdä siinä töitä. Jos pöydällä roikkuisi tiskaamattomia astioita, niin todennäköisesti ne kaivelisivat mieltäni niin kauan ennen kuin ne on raivattu. But that's just me :)

c) Älä uuvuta itseäsi


Älä myöskään uuvuta itseäsi. Töitä on kotonakin tarkoitus tehdä enemmän kestävyyslajina kuin pikamatkana. Huolehdi omasta jaksamisesta sillä, että seuraat työn tavoitteiden toteutumista, suunnittelet ja tarkkailet ajankäyttöäsi sekä oikealla tauottamisella.

Muista myös kotona syödä monipuolisesti. Usein työpaikkaruokaloiden paras puoli on se, että siellä tarjotaan monipuolisempaa lounasta kuin kotona. Kotona nautittu lounas voi olla sitä, että heität naamaan vähän sitä, mitä kaapista löytyy. Ruokaa tärkeämpi ainesosa on vesi. Muista juoda - vettä!

Lounastaukoa ei myöskään kannata viettää koneen ääressä. Käännä näyttöruutu pois itsestä ja mieluummin syö eri huoneessa kuin työpisteesi on. Jos jäät syömään koneen ääreen, olet äkkiä viettänyt koneen parissa koko päivän. Silmät ovat jääneet vaille tarvitsemaansa lepoa ja hartiat ovat kuin kaksi tiilenmurikkaa. Ruokailu ei ole tuottanut sitä vireyttä, jonka oli tarkoitus ja itse asiassa koko tauko meni vähän ohi.

Jos mahdollista, käy lounaan päälle vaikka kymmenen minuutin kävelylenkillä. Ainakin nyt, kun kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan, on hyvä haukata raitista ilmaa ja nauttia ilmaisista aurinkokylvyistä. Jo pieni poikkeama ulos tekee ihmeitä.


3. Ole sosiaalinen

Me ihmiset olemme laumaeläimiä  - toiset toki enemmän kuin toiset. Etätyö ei tarkoita sitä, että sinut olisi eristetty muista työntekijöistä. Joskus yhteydenpito vaatii hieman vaivaa, mutta myös etäläinen pysyy oman yhteisönsä kyljessä kiinni, kun niin haluaa.

Käyttäkää hyväksi lyhytviestipalveluja. Kysy kuulumisia ja heitä viestimiin välillä muutakin läppää kuin kuivakkaa toimistojargonia. Varmista kuitenkin, että työkavereidesi kirjallinen huumorintaju on samalla levelillä itsesi kanssa.

Perustakaa työpaikan whatsapp-rinki ja juokaa vaikka aamukahvit etäläisten kesken. Laittakaa kuva kahvikupeista ja whappailkaa joutavia. Työpaikan sosiaalisuus on kaikille sen osasille tärkeä tekijä. Jos itse jotain kaipaan vanhasta kunnon toimistotyöstä, niin se on kyllä kavereiden kanssa hörpityt aamukahvit.

Tai pitäkää toimiston väen kesken vapaamuotoisia kahvi-teams-skype-palavereja. Sosiaalistaminen on yhtä lailla johdon kuin työntekijän tehtävä. Itse olen mukana kaikissa firman viikkopalavereissa, enkä koe koskaan jääneeni ilman mitään infoa firman tilanteesta tai ajankohtaisista asioista. Luojalle kiitos nykypäivän monikanavaisista viestimistä, jotka mahdollistavat sen, että palaverin dokkarit on esitettävissä ja etäläinen näkee halutessaan sekä muut osallistujat että tarvittavat Power pointit.

Ja kauniiksi lopuksi:

Tässä vielä lyhyt kertaus sille, miten etätyöstä saadaan kaikille mukavampaa


  • Huomioi ergonomia

  • Tauota työ ja vaihda työasentoa

  • Sovi työn periaatteet

  • Suunnittele ajankäyttö

  • Ole sosiaalinen



Vaikka tämä Koronan-pirulainen nyt maailmaa vaivaakin, niin yhteistyöllä ja keskinäisellä välittämisellä siitä selvitään. Pitäkää huoli itsestä ja lähimmäisistä ja muistakaa, että ihmisen menestyksen salaisuus on sen kyvyssä sopeutua ja joustaa.

 


sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Ikuinen rockin kultainen jumala - Robert Plant


Paul Rees - Robert Plant, elämä - kansi


Koulun jälkeen olen päässyt taas lukemisen makuun. Kirjaston varauslista on pitkä kuin nälkävuosi ja lisäksi olen tehnyt vähän hyllyshoppailua löytäen luettavaksi muutamia vanhoja klassikoita. Opiskelujen päättyminen vapautti energiaa - ja aikaa - aivan tolkuttomasti. On suorastaan nautinnollista istua kirja kädessä ja luurit korvilla fiilistellen.

Luen paljon muusikkojen elämänkertoja. Pyrin löytämään kavalkadin niistä musiikkigenreistä, joita myös kuuntelen. Siksi jätän suosiolla Adelet ja Anttituiskut hyllyyn kasvamaan korkoa ja pitäydyn "oikeassa" musiikissa. Kirjakauppojen uutuushyllyistä näkee, että rockin vanhempien klassikkoyhtyeiden jäsenten elämänkerrat ovat tehneet voimallisen esiintulon.

Muusikkoelämänkerroissa parasta on yhdistää lukeminen musiikkiin. Samalla, kun luen tarinaa levyn teosta, voin myös kuunnella lopputulosta ja miettiä, olenko samaa mieltä kirjoittajan kanssa biisien klassikkoaineksesta. Sen takia lukeminen saattaa joskus kestää tuhottoman kauan, kun eksyn ensin kuuntelemaan levyn ja sen jälkeen katson vielä keikkataltioinnin Youtubesta. Se kirja siinä saattaa vähän unohtua.... Lukemisesta huolimatta mikään rock-tietäjä en ole, en jaksa opetella mitään turhia knoppitietoja.

Bändeissä minua kiehtoo tarina. Lähes kaikissa lähdetään liikkeelle palavasta rakkaudesta musiikkiin ja halusta soittaa. Menestyvien yhtyeiden tarina ei koskaan ole "salamana suosioon"-tyyppinen menestystarina, vaan yleensä alku on takkuista ja työtä menestyksen eteen saatetaan tehdä vuosia. Eikä lahjakkainkaan muusikko pärjää pelkällä soittotaidolla, vaan menestys on yhdistelmä lahjakkuutta, raakaa työtä - ja myös sattumaa.

Tarinan lisäksi kiinnostaa se, kuinka klassikkobiisit syntyvät. Mikä on tarina vaikkapa maailman parhaaksi biisiksi useamman kerran valitun "Stairway to heavenin" takana. Lisäksi on kiinnostavaa nähdä, miten menestys muokkaa yhtyettä, sen jäseniä ja musiikkia.

Ja myös se, mihin elämä johtaa suurimman hypyn jälkeen. Osa bändeistä ja muusikoista tuhoutuu menestyksen valokeilan takia. Jim Morrison teki Doorsista ikuisen legendan kuolemalla nuorena pariisilaiseen kylpyammeeseen ja Curt Cobainin luoti jätti Nirvanan loistamaan grunge-taivaalle. Osa yhtyeistä jatkaa yhden linjan taktiikalla hamaan loppuun saakka. Scorpions tekee tällä hetkellä jäähyväiskiertuetta jo varmaan kymmenettä vuotta ja meno alkaa olla yhtä kiusallista kuin epämieluisan sukulaisen kyläily - "taasko se tulee". Ja aika lailla samaa rahastuksen rataa ajaa myös KISS, joka on jopa Suomessa joka vuotinen kiusa.

Sitten on legenda nimeltä Led Zeppelin.

The way you squeeze my lemon ah,
I'm gonna fall right out of bed

Varmaan jokaisella 70-luvulla syntyneellä pojalla on ollut oma hevari-vaihe farkkutakkeineen, selkälippuineen ja pitkine tukkineen. Minun omani piti sisällään armotonta W.A.S.P ja Iron Maiden fanitusta ja tupladekillä poltettuja c-kasetteja. Suurin innostus kuoli siihen, kun ainoa tarjolla ollut farkkutakki oli äidin vanha ja tietenkin genreen väärän värinen. Eikä se tukkakaan kasvanut olkapäitä pidemmälle, vaikka sitä lannoitti millä. Parempi oli siirtyä musiikkiin, joka olisi ystävällisempää vähän lyhyemmille hiuksille.

Led Zeppelinin musiikin olen löytänyt vasta aikuisemmalla iällä. Elettiin aikaa, jolloin CD-levyt edustivat tekniikan kovinta kärkeä ja levyjen haaliminen tapahtui joko Anttilan ale-hyllystä tai sitten tilaamalla postimyynnistä. Kaukana horisontin takana näkymättömissä olivat ajat, jolloin koko bändin tuotannon saattoi soittaa puhelimesta Spotifyn kautta - saatikka, että omista suosikeista sai tehdä kokoelman - ilman, että se tarvitsi polttaa levylle. Terveisin nimimerkki "Rippikoulusta 30 vuotta"

Led Zeppelinin musiikissa minua kiehtoo sen raaka poljento, aitous sekä suoruus. Levyt on tuotettu aikana, jolloin työt tehtiin studiossa ilman digitaalista kikkailua ja äänen parantelua. Se, mikä soitettiin, jätettiin nauhalle. Yhtye on kombinaatio alansa kiistattomia lahjakkuuksia. Rummuissa vielä tänäkin päivänä maailman paras rumpali ja hurjapää John Bonham ja kitarassa säveltäjä ja muusikko Jimmy Page. Kakun komein kirsikka on kuitenkin Robert Plant, joka äänellään ruoskii biiseihin sen kaiun, jonka tunnistaa ja erottaa muista. Lisäksi Plant oli myös bändin kiistaton visuaalinen keulakuva lavalla ja sen ulkopuolella. Ilman kultaisen jumalan kosketusta edes Led Zeppelin ei olisi noussut ikuiseen kuuluisuuteen.

Shake for me girl, i wanna be your backdoor man

Bändin tarina osuu lähes päivälleen oikeaan saumaan. Rockin vallankumous oli alkanut jo aiemmin, mutta sen ensimmäinen aalto Elviksineen ja Beatleseineen alkoi laantua. Tilaa syntyi Doorsin ja Led Zeppelinin kaltaisillle kovemman rockin bändeille, jotka veivät myös lavan ulkopuolisen hedonismin ja seksuaalisen vallankumouksen aivan uusille sivuille. Bändin juhliminen ja seksin sekä huumeiden sävyttämät bakkanaalit ovat synnyttäneet legendoja, jotka jatkavat eloaan vielä tänäkin päivänä.

Led Zeppelinin ansio jälkipolville on ollut raskaamman rockin synnyttäminen. Tuota genreä on jalostettu sen jälkeen uusille urille ja viety vielä pidemmälle, mutta juuret löytyvät pitkälti LedZepistä. Lisäksi musiikki vietiin uuteen kokoluokkaan. Led Zeppelinin voitaneen katsoa olevan se bändi, joka synnytti stadion-rockin.

Tarinan suola on kuitenkin sen loppu. Musiikillisesti bändin parhaat ajat oli jo kiistatta eletty ja edessä olisi ollut joko uudistuminen tai kuolema. Rumpali Bonzon äkillinen kuolema loi Led Zeppelinistä sen myytin, joka se tänä päivänä on. Bändi ei enää halunnut jatkaa uusilla jäsenillä ja reunion-keikkoja on tehty todella säästeliäästi. Suosio ei kuitenkaan ole aikojen myötä kuollut.

Kun Led Zeppelin teki yhden keikan 2007 O2-areenalla Lontoossa, lippujen ostajat arvottiin. Hakemuksia keikan 125 punnan hintaisille lipuille tuli 20 miljoonaa kappaletta ja vain 18 000 onnellista voitti noissa arpajaisissa. Se kertonee ihan riittävästi siitä, kuinka klassinen asema yhtyeellä on. Paljon yhtyeestä kertoo se, että se ei lähtenyt Lontoon keikan jälkeen suunnitellulle 30 keikan maailmankiertueelle, joka oletettavasti olisi rahallisesti ollut kymmenien miljoonien arvoinen.


Robert Plant, elämä

Paul Reesen kirjoittama Robert Plantin elämänkerta on vuodelta 2014, jolloin Lontoon reunion-keikasta oli vettä virrannut Thamesissa jo 7 vuoden verran. Plantin tarina on mielenkiintoinen siksi, että kirja paljastaa juuri Plantin olevan se henkilö, joka on halunnut pysyä erossa Les Zeppelinistä. Ja siten kasvattanut yhtyeen myyttistä mainetta entisestään.

Itse kirjan päähenkilö ei ole auktorisoinut kirjaa, eikä myöskään ole antanut kirjaan suoria haastatteluja. Mutta kirjoittaja on tehnyt hartiavoimin töitä kaikkien muiden kanssa. Plantin lähipiiriä on jututettu urakalla ja Plantista on maalattu monipuolinen kuva elämälle uteliaana muusikkona. Plantille Led Zeppelin on ollut uralla vain yksi, joskin se merkittävin, virstanpylväs. Zeppelinin kahdeksan vuoden lento loi Plantin uralle rahallisesti turvatun pohjan ja antoi vapauden tehdä loppuelämällään mitä huvittaa. Ja Plantia on läpi elämän huvittanut edelleen tehdä musiikkia.

Omistan pari pari Robert Plantin soololevyä ja olen niitä jonkin verran kuunnellut. Materiaali on kieltämättä hyvää ja eroaa totaalisesti Led Zeppelinin tuotannosta. Minun makuuni noista tuotoksista puuttuu se kiihko ja raivo, joka soi vanhoissa levyissä. Se lopullisesti alleviivaa, että Led Zeppelin oli ainutkertainen ajan tuotos, jota ei voida monistaa.

Musiikillaan Plant haluaakin tehdä pesäeron Led Zeppelinin musiikkiin. Läheiset kuvaavat Plantia ikuisesti uteliaaksi ja tarmokkaaksi muusikoksi, jonka perisynti on perfektionismi ja peräänantamattomuus. Bändejä sekä muusikoita on Plantin vierellä ollut - ja myös mennyt. Ainoa läpi vuosikymmenten säilynyt kumppani on Jimmy Page, jonka kanssa suhde on muuten melko kompleksinen.

Kirjan parasta antia minusta ovat kuvaukset Led Zeppelinin ajoista, jolloin koko musiikkia kuunteleva kansanosa maailmasta palvoi kultaista jumalaa. On vaikea kuvitella, miten sellaisesta pyörityksestä selviää hengissä - ja järjissään. Toki aika oli 70-luvulla erilaista, koska maailman tiedonvälitys oli vielä hitaampaa ja eristetympää. Kirja maalaa hyvän kuvan koko aikakauden musiikista ja siitä, kuinka lapsenkengissä kaupallisuus ja musiikin tuotanto olivat. Luettuani kuvauksia levyjen äänityksistä, tajusin, kuinka aito vanhojen Zeppelin-levyjen soundi on. Rumpujen kaikua ei synnytä tietokone, vaan porraskäytävä.

Kirja sisälsi minulle paljonkin uutta tietoa. Kirjoittajasta huomaa, että hän on kovan luokan fani, sen verran tarkkaan eri asiat on kaivettu esiin ja kuvattu. Musiikin lisäksi kirjan sivuilta löytää kuvaukset Plantin henkilökohtaisesta elämästä. Bändikavereita enemmän on vierellä kulkenut naisia - kaiken ikäisiä ja -näköisiä.

Tätä kirjaa suosittelen kaikille Led Zeppelin-faneille. Vaikka kirja sisältää vähän uutta, niin se kokoaa tiedot hyvin yksiin kansiin. Lisäksi jotkin bändiä koskevat seikat vaikuttavat erilaisilta, kun niitä katsoo tiukasti Plantin silmin.

Toinen ryhmä, joille tätä voi suositella, ovat 70-luvun hard rockin fanit. Kirjassa kuvataan minusta hienosti sitä, mistä nykyinen hard rock (tai 80-lukulaisesti "hevi"), on saanut alkunsa. Ennen Zeppeliniä ei ollut kunnon stadion-kokoluokan rockia. Led Zeppelin teki myös muusikoista kuninkaita, kun puhutaan keikkojen muuntamisesta rahaksi. Ennen Zeppeliniä rahat valuivat promoottoreiden ja keikanjärjestäjien taskuun, mutta Zeppelin muutti suhdetta niin, että lopulta 90% tuloista tuli bändille. Oman aikansa ay-teko sekin.

If the sun refused to shine, i'd be still be loving you

Omat Led Zeppelinin top-5 biisit ehkä eroavat monien muiden vastaavista. En pidä esim. Stairway to heavenia kovinkaan bändiä kuvaavana biisinä, vaikka se toki klassikko on.

Minulle parhaat biisit ovat:

1) All my love - Plantin kuolleelle pojalleen Karacille säveltämä biisi, josta kuulee sen tuskan, jota isä tuntee. Sanoissa on kaipuuta ja kipua ja biisin herkkä tunnelma säilyy alusta loppuun saakka.

2) Kashmir - Todellinen rock-eepos. Tiukkaa poljentoa alusta loppuun ja erittäin intensiivinen ja suorastaan kiihkeä rytmitys. Biisistä kuulee Plantin rakkauden pohjois-Afrikan aavikoihin (ei siis Kashmirin vuoristoihin).

3) Thank You - Plantin vaimolleen säveltämä slow-klassikko, joka alkaa yhdellä rockin hienoimmista lyriikoista. "If the sun refused to shine, i'd be still be loving you". Kukapa ei noita sanoja haluaisi kuulla?

4) Whole lotta love - Hitti vuonna 1969 ja hitti tänään. Rockin kiistaton perusteos, joka lopulta singautti Led Zeppelinin lentoon. Sanoissa suurta rietasta symboliikkaa, joka varmaan on pyöräyttänyt omana aikanaan monet tukisukkahousut ympäri.

5) Nobody's fault but mine - Tämä on listalla soitannollisten ansioiden takia. Biisi on alunperin tehty jo 20-luvulla blues-biisinä, mutta Led Zeppelin veti sen uusille leveleille. Kitaran juoksutusta ja kitaristin sekä laulajan saumatonta yhteistyötä on aina yhtä ihmeellistä kuunnella. Tämän biisin sijaan viitosena olisi voinut olla vaikka Custard pie, When the levee breaks tai In the evening, joissa on samaa kitarointia/rummutusta.



lauantai 28. joulukuuta 2019

Erilainen 2019 ja uusi 2020

Jälleen on vuosikalenterista ruksittu viimeisiä vaille kaikki päivät ja on aika tehdä pieni yhteenveto. Tykkään aina lukea edellisen vuoden ajatukset ja lupaukset. Yleensä lupaukset pitävät jotenkin kutinsa - tai ainakin alitajuisesti ohjaavat toimintaa tiettyyn suuntaan. Jotkut lupauksista tosin jäävät - enemmän tai vähemmän tahallisesti - toteutumatta. Pidän tärkeänä tutkia kulunutta vuotta ja myös suunnitella tulevaa. Jos elämänsä päästää täysin ajopuuna ajelehtimaan, haaveet jäävät toteutumatta, eikä elämälle synny minkäänlaista päämäärää. Tai vaikka päämäärä olisikin, niin ne pienet välietapit eivät löydä paikkaansa.


Opiskelun ja ajanhallinnan vuosi

Nyt päättyvää vuotta leimasi ajan hallittu kaaos. Vuoden alussa alkaneet opiskelut aiheuttivat tiettyä turbulenssia omaan ajanhallintaan ja oikeastaan koko perheen ajankäyttöön. Olin 16 viikonloppua poissa kotoa ja sen lisäksi koulun eteen piti tehdä töitä - suhteellisen monena iltana. Ja koko vuoden vedin ruhtinaallisella viikon mittaisella lomalla. Eli nyt voi hyvillä mielin sanoa olleensa täystyöllistetty. Yllättävää kyllä lomattomuus ei tuntunut takaraivossa - johtuen varmaan siitä, että työ oli mielekästä ja sille sopivana vastapainona oli koulu. Eli elämässä ei aina rasittavinta ole työnteko, vaan se, että tekee jotain, mikä ei ole itselle mieluista.

Tunnen pientä ylpeyttä siitä, että kaikki hommat on hoidettu mallikkaasti. Työt on tehty sovitusti ja suunnitellut hommat ovat menneet eteenpäin. Koulu on onnistuneesti takana - ja mikä parasta perhesopu säilyi läpi vuoden. Liekö tekemistä sillä, että tosiaan olin aika paljon pois kotoa...

Opiskelu olikin tämän vuoden pääteema. Hyppäsin täysin oman mukavuushiekkalaatikkoni ulkopuolelle tutustumaan hoitoalan työhön - ja hyppy oli enemmän kuin kannattava. Vuoden koulu toi mukanaan ammatin ja uutta virtaa elämään - sekä tusinan verran uusia ystäviä. Opiskelusta en kirjoita enempää, kun siitä on joka askel ruodittu aikaisemmin, mutta edelleen kannustan kaikkia aikuisena opiskelevia lähtemään rohkeasti opinpolulle. 


Unelmatyön parissa

Tammikuu alkoi hiljaisesti, kun olin vapaana miehenä kotosalla. Mieleen jäivät pitkät aamut lapsen kanssa kaksin. Kun aamuhommat oli tehty, niin pakkasimme joko luistimet tai rattikelkan ja lähdimme ulos puuhailemaan. Monesti olimme Juvakan kentällä ainoina piirtelemässä kuvioita jäähän, mutta joskus samaan aikaan sattui baanalle myös lapsia läheisestä päiväkodista.

Minulla on käynyt töiden suhteen kummallinen tuuri niin, että olen jokaisen perheen lapsen kanssa saanut olla pidempiä aikoja kotona töiden välissä. Minulle noista ajoista on jäänyt todella hyvät muistot. Lisäksi on tunne siitä, että on oikeasti viettänyt aikaa lasten kanssa ja antanut sitä kaivattua rajatonta huomiota. Jos minulta kysytään perhevapaiden pitämisestä, niin kannustan jokaista isää ottamaan töistä vapaata ja viettämään aikaa, vaikka vähänkin, lasten kanssa - ihan ilman äitiä.

No töiden suhteen minulla on muutenkin käynyt tuuria. Nytkin helmikuussa minulle tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan puuhaamaan elämäni ehkä mielenkiintoisinta projektia - jonka parissa kuluikin parin kuukauden sijaan koko vuosi. Töiden suhteen elinkin tämän vuoden unelmaani.

Mikä tekee unelmatyön?

Minun unelmatyöni koostuu siitä, että siinä on selkeä työnkuva ja päämäärät. Päämäärät ovat mitattavia ja niitä myös seurataan säännöllisesti. Käytännössä myös näen käteni jäljet sitä mukaa, kun työ etenee. Työnkuva ei myöskään ole ollut kiveen hakattu ja kiinteä. Välillä olen tehnyt sitä ja toisinaan tätä - mutta aina olen innolla tarttunut niihin tilaisuuksiin, mitä tielle on heitetty.

Toinen merkittävä tekijä - etenkin tänä vuonna - on se, että työ on joustanut ajallisesti. Olen tehnyt työni jo yli vuoden kokonaan etänä, mikä helpottaa montaa seikkaa. Pystyin tekemään koulupäivät sisään puurtamalla etukäteen vähän pidempää päivää ja tällöin tappiolle ei jäänyt firma, enkä minä. Ainoa negatiivinen seikka totaalisessa etätyössä on sosiaalisten suhteiden kapeus,mutta sitäkin pystyy paikkaamaan monin keinoin.

Kolmas positiivinen tekijä on tietenkin yritys ja sen kulttuuri. Viihdyn firmassa, jossa jokainen tekijä puurtaa 110% tavoitteiden takana ja pyrkii tekemään aina parhaansa. Johtaminen on reilua ja eteenpäin vievää. Minulle tärkeää on myös se, että keskustelukulttuuri on avointa ja asiallista.

Jossain vaiheessa kirjoitan etätyön tekemisestä enemmänkin, mutta omat kokemukset totaalietätyöstä ovat erittäin kannustavia. Tiedän, että jokaiselle se ei sovi, eikä sitä voi jokaiseen työhön tarjotakaan, mutta minulle se on ollut paras mahdollinen ratkaisu. Onneksi laitoin omat kotityöpisteen fasiliteetit ajoissa kuntoon.

Kuten siis voitte huomata, niin hyvän työpaikan periaatteet eivät ole mitään LEAN-johdettua coaching-tiedettä, vaan pikemminkin perusasioiden hoitamista, järkevää päämäärittämistä sekä hyvää arkijohtamista. Ja ainakin omalta kohdaltani voin tunnustaa, että raha ei ole työpaikan valinnassa se kärkikriteeri, vaikka sillä jotain merkitystä toki on.


Poislähtöjä monella tavalla

Perheessämme vuosi oli monenlaisten muutosten vuosi. Lapsista vanhin sai ilmeisesti meistä tarpeekseen ja teki oman päätöksen muuttaa omilleen. On tavallaan outoa nähdä senioria nyt, kun hän ei asu täällä. Irtipäästäminen ei ole vaikeaa, mutta on vaikeaa asennoitua siihen, että hän pärjää nyt omillaan. Suhde lapseen muuttuu, kun asutaan eri osoitteissa. Jossain siinä menee raja sen suhteen, että lapseen suhtautuu ihan oikeasti aikuisena. Sen verran täytyy omaan kasvatustyöhön luottaa, että uskoo lapsen pärjäävän - eikä tuo itsellistynyt kyllä pettymystä ole tuottanutkaan.

Lapsista pienin sen sijaan aloitti kulkunsa eskarissa. Hyppy tarhalapsesta eskarilaiseen on jättikokoinen. Yhdessä päivässä pienestä taaperosta kuoriutuu lähes kaiken tietävä ja -osaava kouluehdokas. On ollut ihana kotoa käsin seurata, kuinka hienosti eskarissa lapsia pyritään ajamaan sisään koulunkäyntiin. Suurena osana arjessa on leikki, mutta vähän kerrallaan aletaan pieniin pellavapäihin istuttaa myös opinsiemeniä. Parasta on nähdä lapsessa ylpeys opituista asioista.

Kolmas suuri lähtö oli isovanhempieni poismeno. Vuoden alussa hautasimme isoäitini ja vuoden lopussa oli ukkini vuoro. Suru on toisenlaista, kun haudataan päälle yhdeksänkymmenen ikäisiä ihmisiä, mutta surua ja kaipuuta se on silti. Ymmärtämättömyyden, katkeruuden tai ihmettelyn sijaan on enemmän kiitollinen siitä, että on saanut viettää aikaa merkittävän sukupolven edustajien kanssa. Ja myös ymmärtää sen, kun hautajaisvärssyissä puhutaan pääsystä parempaan paikkaan. Laitoshoidossa olevan liikuntakyvyttömän ihmisen elämä ei todellakaan ole hohdokasta. Olen ollut todella onnekas siinä, että lapsena minulla oli oikea vanhanajan mummola, jossa myös vietin aikaa - varmaan joskus jopa riesaksi asti. Kiitos vielä sinne pilvenreunalle mummo ja ukki!


Näpit - ja pää - jäässä

Kirjoittamisen suhteen vuosi oli sanalla sanoen vaatimaton. Jokseenkin rajallisen aivokapasiteettini varasti koulu ja opiskelu. Vaikka aiemmin hehkutin opiskelun ihanuutta, niin on tunnustettava, että suhteessa raskaampaa se on kuin nuorena. Asioiden oppiminen vie aikaa - ja vielä haastavampaa on pitää opitut asiat pitkäkestoisessa muistissa. Tuo energia on muualta pois.

Koko vuoden tuntui, että pää oli jotenkin jäässä kirjoittamisen suhteen. Usein mietin, että blogiin pitäisi saada täytettä, mutta näpit - ja etenkin pää - olivat niin jäässä, ettei mitään järkevää syntynyt. Ja jos  tuloksena on pelkkää yhdentekevää kuraa, niin parempi on jättää tekemättä. Ensimmäistä kertaa ymmärrän, mitä tarkoittaa, kun kirjailija pohtii tyhjän paperin kammoa. Tilanne, jossa päästä ei tule ulos mitään fiksua, on kamala. Ja kuten kaikessa harrastamisessa, kun mailaa puristaa tarpeeksi, niin blokki vaan pahenee.

Mihinkään podcast-haaveisiin en vuoden aikana ehtinyt paneutua edes ajatustasolla. Hauskaa oli, että perheen pienin kyseli pitkin vuotta, että millos iskä aloitat taas ne äänijuttujen tekemiset. Pitäisköhän pienelle tehdä joku oma satu-podcast eksklusiivisesti ensi vuonna - kiehtova ajatus muuten...

Itse asiassa vasta eilen, kun tein muistiinpanoja tätä kirjoitusta varten, tajusin, kuinka paljon tänä vuonna on tapahtunut. On suoranainen ihme, että kaiken on jossain välissä ehtinyt tehdä.


Tulevaks vuodeks...

Tulevana vuonna on edessä taas muutama projekti. Niin ihana kuin tuo unelmatyöni onkin, niin se on valitettavasti määräaikainen. Jossain vaiheessa vuotta on siis luultavasti uuden työn etsiminen edessä. Haaveita ja unelmia toki on, mutta aika näyttää, mihin työelämän tie johtaa. Parin viime vuoden jälkeen olo on luottavaisempi sille, että elämä kyllä kuljettaa johonkin suuntaan ja jokainen löytää paikkansa. Työnhakua enemmän harmittaa se, että on päässyt maistamaan jotain, mistä ei haluaisi luopua.

Kerran joku kysyi, että enkö ole katkera siitä, että olen viime vuodet joutunut etsimään paikkaani työmaailmassa - kun muitakin vaihtoehtoja olisi ehkä ollut. Vastasin, että päinvastoin olen onnellinen siitä, että olen saanut elää todella mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, jossa olen nähnyt mielenkiintoisia asioita ja tavannut ihmisiä, joita en koskaan olisi tavannut, jos olisin aikoinani pitänyt kynsin ja hampain kiinni pitkästä urasta samalla työnantajalla. Uteliaisuus ja vaihtelu on parempaa kuin staattisuus ja menettämisen pelko.

Työelämän muutosten lisäksi kiinnostaa yrittäminen. Koulun jälkeen olen suurella mielenkiinnolla seurannut opiskelukavereiden askelia. Tammikuussa starttaa parikin yrittäjää, joiden taivalta tulen seuraamaan haukankatseella. Onnea ja menestystä kamut yrittäjyyden tielle!!!

Nyt minulle on ojennettu avaimet aloittaa joko kokoaikainen tai osa-aikainen yrittäjyys. Loppu olisikin sitten itsestä kiinni. Yrittämisessä on paljon pelottavia tekijöitä, mutta siinä on myös paljon houkuttelevia puolia. Eniten pelkään sitä, että minkä tahansa yrittämisen ensiaskeleet ovat takkuisia. Asiakaskunnan löytäminen ja tulon haaliminen kasaan ei tapahdu itsestään, eikä nopeasti. Se tarkoittaa sitä, että perheen elanto on jossain vaiheessa heitettävä epävarmoille rattaille. Vakavassa harkinnassa asia kuitenkin on...


Liikettä niveliin

Ensi vuoden kärkihanke on liikunta. Tänä vuonna liikuntakin jäi koulun jalkoihin, mutta onneksi fyysinen koulutusala ja sen mukanaan tuoma liikunta edes vähän paikkasi asiaa. Voin nimittäin kokemuksesta sanoa, että tuollaisen päälle satakiloisen voimamiehen lihasten vääntely käy ihan kunnon salitreenistä.

Ykköstavoite on lähteä takaisin kuntosalille rautojen pariin. Kädet ovat jo nyt vähän heikossa kunnossa ja koko nivelistö kaipaa kroppaan parempaa tukea - ja lisää liikettä. Lisäksi salilla puuhailussa on uusi klangi, kun kehon rakenteen tuntee aiempaa paremmin.

Olin vähän tyhmä, kun laskin hyvästä liikunnanrytmistä kiinni viime vuoden jälkeen. Pienet kävelyt joka aamu pitivät mielen ja ruumiin kunnossa ja olin jo tiukasti kiinni säännöllisessä rytmissä, mutta vielä kerran pääsi laiskottelu yllättämään.

Terveyteen liittyy myös muita tavoitteita. Olen jo joku aika sitten päättänyt luopua alkuvuodesta tuokioksi muutamista nautintoaineista kokonaan. Syyt liittyvät terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin, mutta yhtä lailla myös siihen,että haluan nähdä, mitä ihminen elämässään todella kaipaa - tai oikeastaan ei kaipaa. Tästä kirjoitan alkuvuodesta ihan oman jutun, joten enpä availe sitä vielä.

Haarapussit olalla opintielle kuin veljekset Toukolassa


Toinen tulevan vuoden hanke on jatkaa opiskeluja. Uuden oppiminen on jotenkin niin koukuttavaa, että siitä ei raaski luopua. Ajatukset liittyvät tänä vuonna hankitun tutkinnon täydentämiseen ja lisäopiskeluun. Luultavasti vielä tänä vuonna en hanki uusia tutkintoja, mutta pienet viikonlopun mittaiset happihypyt hoitoalalla varmaan tekevät hyvää. Ja opiskelua kannattaa jatkaa senkin takia, että nyt on päässyt hyvään rytmiin ja oppiminen on todennäköisesti helpompaa.

Ammattiopiskelun lisäksi haluaisin palata takaisin kieliopintojen pariin. Olin jo hyvässä vauhdissa venäjän ja espanjan opiskelussa, mutta valitettavasti prioriteetit ehtivät muuttumaan ja kieliopinnot vaihtuivat hieronnan opiskeluun. Mutta täältä tullaan vanha ystäväni Duolingo!

Näpit sulamaan

Kirjoittamisen suhteen aion olla ensi vuonna ahkerampi. Blogi saa jälleen yhden jatkovuoden ja sen lisäksi olen suunnitellut muutamaa muutakin juttua. Mielelläni kirjoittaisin jotain pidempääkin ja jotain on alustavasti jo piirustuslaudallakin. Tällä hetkellä tosin mielessä on vasta aihioita, joten niistäkin lisää sitä mukaa, jos ajatukset kasvavat joskus toimintaan saakka.

Ajanpuutteesta ei kirjoittamisen pitäisi ensi vuonna jäädä kiinni. Koulun loppuminen vapautti aikaa ja energiaa aivan tolkuttoman määrän. Nyt tuntuu, että iltaisin ehtii jopa olla vähän tylsää, kun ei tarvitse kertailla nivelien ja lihasten nimiä latinaksi. Osan energiasta meinaan suunnata tosin lukemiseen, mutta lupaan, että kirjoittaminen tulee saamaan osansa. 

Podcasteista en edes ala puhumaan. Mielelläni tekisin lisää jotain äänijuttuja, mutta siinä tuntuu juonen päästä kiinnisaaminen tällä hetkellä vaikealta.

Aikaa perheelle

Ensi vuonna aion myös antaa enemmän aikaa perheelle. Luultavasti aikaa tulee jäämään, jos työelämä hiljenee, mutta vaikka ei hiljenisi, niin jotain kivaa on keksittävä. Rahatalous näyttää yhtä ankealta kuin aina, joten matkustelu jää Yle Areenan matkailuohjelmien varaan. Sen sijaan pystyn toivottavasti panostamaan joihinkin pienempiin juttuihin. Mielelläni näkisin hyviä kotimaisten artistien keikkoja (parit liput on jo varattukin....) ja jotain pientä kotimaan matkaa voisi myös tehdä (siitäkin on jo virityksiä...).

Elämä on muutoksia täynnä, vaikkei niitä huomaakaan

Kun elämäänsä katsoo taaksepäin, huomaa, että jokainen vuosi on omalla tavallaan erittäin tapahtumarikas ja vaihteleva. Tämänkin blogin elossaoloajan yksikään vuosi ei ole ollut samanlainen, eikä elämä vuoden päätteeksi näytä samalta kuin vuoden alussa. Ja vaikka elämä päivätasolla tuntuu joskus arkiselta ja tylsältä, niin vuoden aikajana saa muutokset kätevästi esiin.

Muutoksia tapahtuu elämän kaikilla rintamilla. Ainakaan minulla ei ole koskaan ollut sellaista vuotta, etteikö perhe-, työ- ja muussa elämässä kaikissa tapahtuisi liikkeitä. Aina muutokset eivät ole mukavia tai miellyttäviä, mutta aina ne ovat kasvattavia. Elämän onnellisuuden ratkaisee pitkälti se, kuinka oppii suhtautumaan muutoksiin ja elämän tarjoamiin opetuksiin. Muutos on vakio ja sitä on mahdotonta ehkäistä. Sen sijaan omaa asennetta voi kasvattaa, kehittää ja muuttaa.

Huomaan kasvavani vielä tässä kauniissa keski-iässäkin. Olen iän myötä oppinut suhtautumaan elämään uteliaasti ja ympäröivään maailmaan lähtökohtaisesti positiivisesti. Minulle se on antanut energiaa, jota olen voinut käyttää omaan hyvinvointiini. Silloin syntyy positiivisen energian pyörre, jossa oma positiivisuus ruokkii hyvinvointia ja toisaalta taas hyvinvointi helpottaa elämän suhteen positiivista asennetta.

Jos käyttäisin aikani uteliaisuuden ja avoimuuden sijaan murehtimiseen, negatiivisten asioiden pohtimiseen tai pahimmillaan elämälle katkeroitumiseen, energiani virtaisi toiseen suuntaan. Murehtiminen ruokkii väsymistä ja väsyminen helpottaa katkeroitumista. Lopulta energia virtaisi minusta poispäin ja lopputulos olisi entistä pahempi väsyminen. Tuosta negatiivisuuden kierteestä on vielä melkoisen hankalaa päästä pois.

Näillä ajatuksilla sitten kohti uutta vuotta!

Kiitoksia kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020 kaikille lukijoille!


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Koulu ohi!



"...ja näillä sanoilla toteamme tämän näytön meidän osaltamme hyväksytyksi. Onnea valmistumisen johdosta!"

Takana on kolmen tunnin kirjaimellisesti hikinen urakka viimeisen näytön kimpussa. Kahden haukan lailla vahtivan silmäparin alla olen hoitanut kolmea urheilijaa putkeen (ja vailla lounasta....). Sitä ennen olin viettänyt tuskaiset kaksi viikkoa katsellen opetusvideoita sekä tutkien urheiluhieronnan kirjoja. Viimeinen näyttö oli todellinen henkinen taistelu.

Nyt kuitenkin vuoden urakka on takana ja voin iloisesti - ja ylpeänä - todeta valmistuneeni koulutetuksi urheiluhierojaksi. Jos käyttäisin yhtä sanaa kuvaamaan kulunutta vuotta, niin se olisi "erilainen". Muita mahdollisia adjektiiveja voisivat olla pitkä, vaativa, iloinen, monipuolinen, antoisa, nopea ja elämää kääntävä.

Astuin maailmaan, josta en tiennyt mitään ja josta minulla ei ollut mitään kokemusta ennakolta. Olin lähtenyt seuraamaan kymmenen vuotta sitten herännyttä mielenkiinnon juonnetta, joka pikkuhiljaa vahvistui ajatukseksi lähteä seuraamaan elämässä aivan uudenlaista polku, joka lopulta johti ensimmäiseen ammattiini.

Lähtökahvilla katsoin porukkaa, jonka kanssa tiiviitä viikonloppuja oli vuoden aikana vietetty. Tuli haikea olo siitä, että tämä sakki tuskin kokonaan kokoontuu missään. Samalla tuli fiilis, että on ollut osallinen jossain erityisessä. Vuosi antoi toki tutkinnon, mutta sitäkin tärkeämpää oli saada tutustua uusiin ihmisiin. Tämä matka oli hieno, se oli matkaa uuteen, mutta se oli myös matka itseen.

Ei tutkintoa, vaan elämää varten

Lähtökohta oli siis se, että lähden opiskelemaan reilun kahdensadan kilometrin päähän viikonlopuiksi alaa, josta en tiennyt mitään ihmisten kanssa, joista ketään en tuntenut. Semi-introvertille ja vähän ihmiskammoiselle ihmiselle puhutaan sellaisesta elämän Kilimanjarosta, että kapuamiseen kaivattiin kummasti lisähappea ja apuvälineitä.

Paras apuväline oli keski-ikä. Viisitoista vuotta sitten tehtävä olisi ollut yksinkertaisesti mahdoton. Olisin jäänyt kotiin miettimään, miksi en uskalla ja miksi en halua tarpeeksi asioita itselleni. Todennäköisesti harmitus olisi ajastaan mennyt ohi, koska kaltaiseni ihmiset ovat kovin taitavia löytämään enemmän kokemuksia kieltäviä kuin puoltavia tekijöitä. Muille koulunpenkillä haluaville annankin ensimmäisen vinkin: "Harkita kannattaa, mutta ei liian pitkään". Juna ajaa yllättävän äkkiä aseman ohi ja ennen kuin huomaatkaan olet palvelutalossa vaipat jalassa pohtimassa niitä juttuja, jotka jäivät tekemättä.

Keski-iän suurin apu on sen mukanaan tuoma terve uteliaisuus varustettuna sillä, että on pyrkinyt aktiivisesti jättämään taakse kaikki häpeään ja  nolosteluun liittyvät asiat ja rohkeasti suuntaamaan kohti liekkien kuuminta polttopistettä. Lisäksi olen kehittänyt riittävän määrän itsearmoa, joka pyrkii ymmärtämään omaa itseä ja antamaan epäonnistumiset anteeksi. Koulu pakotti kohtaamaan ison osan omia demoneita ja pakotti yrittämään asioita, jotka aiemmin olisivat tuntuneet vieraalta. Opiskelu pienessä ryhmässä tarkoittaa sitä, että jokainen oppilas on taatusti vuorollaan valokeilassa ja huomion kohteena. Ja pienessä ryhmässä on myös mahdotonta olla tutustumatta toisiin. Enkä edes kerro, mitä kauhua ensimmäinen oikea asiakas pöydällä aiheutti.

Olen vuoden aikana löytänyt itsestäni ison nipun uusia puolia ja väittäisin keittiönpöytäsosiologina, että tämä vuosi kasvatti minua hurjasti ihmisenä. Huomasin tulevani loppujen lopuksi helposti toimeen uppo-outojen ihmisten kanssa ja opin äkkiä kohtaamaan ihmiset pöydällä oikealla tavalla.

Rippituolia vastaava kohtaaminen


Ihmisten kohtaaminen muuttuu, kun vaatteet heitetään pois. Hierojanpöytä onkin monesti lähes rippituolia vastaava paikka. Kehon vaivojen lisäksi käsitellään henkisen puolen asioita - tai joskus ihan vaan kuulumisia. Hyvältä hierojalta vaaditaan valtavan paljon sosiaalista taitoa sekä kykyä kohdata ihmiset oikealla tavalla. Sensitiivisyyttä voi toki opetella, mutta parhaat hierojat ovat asiassa väkisin vähän lahjakkaitakin. Ihminen saapuu pöydälle sieluna ja kehona ja molemmat osat kaipaavat yhtä lailla myös hoitoa.

Koulu opettaa pääsääntöisesti taitopuoliset asiat. Oppitunneilla kerrotaan luut ja lihakset päästä päähän, mutta koska sielusta on niin vaikea piirtää kuvaa, niin työn henkinen ja sosiaalinen puoli kehittyy ainoastaan tekemällä. Vuoden ajalta en muista yhtään negatiivista kokemusta asiakkaista, eikä yksikään tapaus jäänyt jälkeenpäin kolkuttelemaan takaraivossa. Sen sijaan muistan hyvät keskustelut pyödän ääressä ja asiakkaiden positiivisen fiiliksen pöydältä lähtiessä. Minä lasken nuo kaikki onnistumisten piiriin.

Sosiaalisessa taidossa hyvä kiinnepiste on se, että suhtautuu ympäristöön ja muihin ihmisiin lähtökohtaisesti positiivisesti. Hymyilevä ihminen on helpompi kohdata ja jokainen meistä aistii ainakin alitajunnassaan, millä mielellä hänet kohtaava ihminen on. 

Tähän muuten vielä kontrastina se, että teen käytännössä nykyisin päivät itsekseni töitä eli palkkatyön sosiaalinen aspekti on sanalla sanoen köyhähkö. Siihen kouluviikonloput tekivät erittäin positiivista vaihtelua. Kun starttasin auton kohti Joensuuta, aloitin samalla matkan aivan toisenlaiseen maailmaan, jossa olivat koulukaverit, asiakkaat ja opiskelu.

Mitä opiskelu vaatii?

Aikuisopiskelu poikkeaa nuoruusiän opiskelusta monella tapaa. Opiskeluryhmässä oli ihmisiä eri elämäntilanteista ja elämänvaiheista. Ikähaitari levisi erittäin leveäksi. Monimuotoisuus oli myös rikkaus. Erilaisuus ruokkii erilaisuuden hyväksymistä. Jokainen toi ryhmään oman persoonansa ja noista persoonista muokkautui hienosti yhdessä oppiva ja toisia kannustava tiimi. Todistimme sen, että toimivan joukon voima on paljon yksilöitään suurempi.

Vuoden opiskelu sisälsi paljon erilaista oppimista ja aina joukossa oli joku, jolla asiat olivat paremmin hallussa. Tuota osaamista pyrittiin hyödyntämään koko porukan hyväksi. Ja loppujen lopuksi kukaan meistä ei tainnut ihan kaikessa olla suvereeni osaaja, mikä sekin oli vain hyvästä.

Aikuisiällä opiskelu vaatii sosiaalisuutta enemmän kuin nuorena. Itsekseen ei kukaan meistä pärjää ja tukea on osattava kysyä ja toisaalta myös kyettävä antamaan. Ainakin minulla oppiminen oli hidastunut ja vaikeutunut nuoruusvuosista. Välillä asiat jopa tuottivat pientä tuskaa, kun tieto valui päästä ulos kuin munakas teflonpannulta. Silloin aina auttoivat oman porukan neuvot ja ohjeet sekä henkinen tuki.

Aika ja raha resursseina


Aika ja raha ovat kaksi sellaista elementtiä, joita on syytä olla opiskelujen aikana. Monimuoto-opiskelu vaati yllättävän paljon aikaa kotitehtävien ja itseopiskelun vuoksi. Mitä enemmän treeniä ehti kotona tehdä sitä helpompaa koulussa oli. Vaikka opiskelun hullun lailla kotona, niin käytännön treeni jäi ehkä liian vähälle. Etenkin loppumetreillä sen huomasi, kun enemmän treenanneet kaverit painelivat ohi tekemisen varmuudella, monipuolisuudella ja silkalla itsevarmuudella.

Aika resurssina tarkoittaa myös sitä, että kotona on oltava asiat ennakkoon kunnossa. Olen aivan superkiitollinen omalle perheelleni, että he mahdollistivat tämän opiskeluvuoden. Kotisirkuksen pyörittäminen ei ole helpointa yksin ja kun minä olin pois, niin tekeviä käsipareja oli viikonloppuisin yksi vähemmän. Vuoden aikana minun kouluni takia joutui joustamaan vähän yksi jos toinenkin. Ja nyt kun tämän on itse kokenut, niin enemmän kuin mielelläni tarjoaisin saman mahdollisuuden vaimolleni. Opiskelu piristää aivoja monella tapaa.

Kolmas aikaan vaikuttava tekijä on työ. Maailma ei valitettavasti pysähtynyt minunkaan opiskelujen ajaksi, vaan töissä oli käytävä, jotta loputon velka lyhenee ja vuoti ei pääse kolkuttelemaan oven taakse. Omalle työnantajalleni lähetän kyllä kiitokset jokaisessa iltarukouksessa, että sain tehtyä koulupäivät säntillisesti sisään ja oltua kaikki tarpeelliset päivät pois. Tiedän, että kaikki työnantajat eivät suhtaudu lisäkoulutukseen mitenkään riemusta kiljuen - etenkin jos koulutus ampuu oman alan ulkopuolelle. No sen, mitä työnantaja taas saa, on kovin kiitollisuudenvelkaisen työntekijän, joka tuskin ensimmäisessä joustettavassa paikassa aloittaa lauseella "Miksi aina minä?".

Rahaa taas on syytä olla aina vähän tarpeeseen. Minun tapauksessani koulu maksoi jotakin ja sen päälle vielä jotain lisää. Ostin kouluaikana alan kirjallisuutta, joka auttoi itseopiskelussa ja joka auttaa myös jatkossa. Ja tietenkin ehdin ostaa vuoden aikana jo pari hierontapöytää. Tosin natku-pihinä-ihmisenä hommasin molemmat käytettynä. Mitään halpaa ei myöskään ollut käydä koulua muualla. Minun pelastukseni oli, että asuminen ei käytännössä maksanut mitään, mutta kulkeminen toki tuo kuluja.

Oma ajatukseni on, että työ maksaa koulun takaisin. Olen käytännössä jokusen tonnin itselleni velkaa - onneksi olen myös velanantajana pitkämielinen, matalakorkoinen ja lyhennysvapaat kuukaudet salliva.

Mitäs nyt?

Tämä oli siis vasta ensimmäinen askel. Nyt on taskussa ammatti, mutta se, mitä sillä aion tehdä, on vielä hämärän peitossa. Uusi ammatihan ei automaattisesti tarkoita uutta työtä.

Vaihtoehtoja on useampia ja jokainen niistä on mahdollinen. Välttämättä en ala tekemään alan töitä kokopäiväisesti. Enemmän minua kiinnostaisi esim. osa-aikainen yrittäjyys palkkatyön ohella. Silloin pystyisin pitämään ammattitaitoni yllä ja tutustumaan työhön vielä lähemmin.

Se on varmaa, että tämä oli alalle vasta ensimmäinen askel. Seuraavana alan täydentää nyt hankittua tutkintoa. Ajatuksena on monipuolistaa omaa osaamista pidemmälle ja lopulta pystyä tarjoamaan omia palveluja huomattavasti perustyötä monipuolisemmin. Lisäkoulutuksissa mahdollisuuksia on lukemattomia. Hoitoala on siitä rikas, että sen varrelta on mahdollista löytää sivupolkuja omien mielenkiintojen mukaan.

Ihan ensimmäisenä kuitenkin aion pitää joulutauon kaikesta hierontaan liittyvästä. Koulusta vapautuneen ajan aion käyttää liikuntaan, lukemiseen ja perheen kanssa hengailuun. Äkkiseltään tuntuu, että koulunkäynnin jälkeen energiaa ja aikaa vapautuu ihan valtavia määriä.

Ja vielä kiitokset!

Ensinnäkin kiitos omalle perheelle - ihan huippua, että sain mahdollisuuden koulunkäyntiin ilman mitään ylimääräisiä mutinoita. Uhraus on ajallisesti ja toki rahallisesti suhteellisen iso. No totuuden nimissä perhe kyllä taitaa valmiista hierojasta vähän hyötyäkin....

Toinen kiitos tietty työnantajalle - jouston ansiosta pääsin kouluun perjantaisin ja sain myös iltaisin ja viikonloppuisin työrauhan, jonka saattoi käyttää opiskelulle.

Ja ennen kaikkea te rakkaat opiskelutoverit - tai siis nykyiset kollegat. Kiitos teille kuluneesta vuodesta. Matka oli huima, mutta se oli ennen kaikkea hieno, opettavainen ja täynnä uuden oppimista. Ilman teitä en olisi koulusta selvinnyt. Etenkin lopussa tuki ja turva oli tarpeen ja teiltä sitä löytyi. Olen kurssistamme ylpeä ja onnellinen kaikkien valmistuneiden puolesta. Olette taatusti alan timanttisia osaajia.

Ja kiitos vielä opettajat ja ISLO - Partapojat opettivat meille ehkä teknisesti asiat, mutta tärkein oppi oli se, että hieroja ei ole koskaan ammatissaan valmis. Opettajien oma kiinnostus alaan ja utelaisuus sekä kyky herättää mielenkiinto tuottaa taatusti parempia tuloksia kuin piinallinen oppikirjan tutkiminen. Parhaissa kouluissa opetetaan ajattelemaan, eikä lukemaan. Vielä viimeisellä viikolla puhuin toisen opettajan kanssa uskonvahvistuspuhelun ennen viimeistä näyttöä. Tuli tarpeeseen!

Nyt kohti joulua ja uutta vuotta - seuraavassa jaksossa on luvassa vuosiyhteenveto ja tulevan vuoden lupaukset.


Hyvää joulunaikaa kaikki lukijat!




perjantai 6. joulukuuta 2019

Tervo ja Loiri




Ostin tänä vuonna tasan kaksi kirjaa. Toinen oli Putinin trollit, josta kirjoitin viimeksi ja toinen on Jari Tervon kirjanjärkäle Loiri. Molemmat kirjat olivat nappiostoksia ja hintansa väärtejä, mutta aivan eri syistä.

Tervon tarina Vesa-Matti Loirista on eittämättä vuoden kiistellyin, kiitellyin, luetuin, myydyin ja mitä näitä superlatiiveja nyt onkaan. On suoranainen sääli, että kirjan keräämä julkisuus on keskittynyt täysin tarinan kannalta epäolennaisiin detaljeihin. Ymmärrän toki, että iltapäivälehdet saavat lukijoita klikkihuorauksella ja mikäs maailmassa sen paremmin myy kuin seksi - vaikka se olisi tapahtunut joskus kultaisina vuosikymmeninä. Jos tarinasta jäävät mieleen vain naissuhteet ja spermaan liukastuminen, ei koko tarinaa ole oikeasti vaivauduttu lukemaan. Senkin ymmärtää - vajaat seitsemänsataa sivua on monelle iltapäivälehden toimittajalle ylivoimainen urakka.

Kuva kanvaasille

Somessa kirjaa on moitittu, että se ei keskity vain multitalentti Loiriin, vaan kertoo koko Loirin elinkaaren aikaisesta kotimaisesta taiteilijaelämästä. Minusta taas  tässä on juuri tarinan vahvuus. Tervo ei keskity maalaamaan muotokuvaa, vaan maalaa kohteen osaksi maisemaa. Pelkän tekijän ympärille kietoutuu kokonainen ajankuva, joka on kiehtova. Loiri sidotaan osaksi aikaa ja paikkaa, jolloin tarinaan pääsevät seikkailemaan myös he, joiden ansiota osittain on se, että Loiri on Loiri. Sain ehkä noin sata ahaa-elämystä siitä, kun tajusin, keiden kanssa Loiri on teatterin lavaa tai baarin penkkiä yhtä aikaa kuluttanut.

Kuva itse kohteesta ei häviä maisemaan, vaan päinvastoin terävöityy ja saavuttaa jopa paremman perspektiivin. Ajastaan tai ympäristöstään irrotettu Loiri ei kantaisi niin pitkälle kuin tarinat, joissa seikkailee käytännössä koko suomalaisen näyttämötaiteen ykkösrosteri. Kaikki tarinat on kirjoitettu kohdetta ja entouragea kunnioittaen pilke silmäkulmassa ja ymmärtäen. Jotenkin taustalla kuulee, kuinka tarinoita on kerrottu ja kirjoitettu mökinnurkassa aromalasi kourassa naureskellen.

Tarina ei päästä otteestaan. Loiri itsessään on kiinnostava, mutta vähintään yhtä kiinnostavaa on esimerkiksi henkilödynamiikka Spede Pasaseen - yhteen loirinluojista. Kirjallaan Tervo tekee tahtomattaankin palveluksen myös edesmenneelle Spedelle - olisin moukka, jos en seuraavana lukisi Tuomas Marjamäen 2017 ilmestynyttä "Spede nimittäin"-kirjaa. Haluan tietenkin kuulla myös toisen puolen tarinasta.



Kirjoittajan kirja

Suomeen on viime vuosina hiipinyt uusi tyyli tehdä elämänkertoja niin, että kirjoittajana on muilla kirjallisuuden alalla ansioituneita tekijöitä. Tällöin lopputulos on, että kirja kuulostaa myös muulta kuin itse kohteeltaan. Parhaiden kirjoittajien ääni kuuluu tarinan taustalta ja se saakin kuulua. Kuivahkoista elämänkerroista syntyy oikeaa viihdettä, kun näkökulma kohteeseen ei ole passikuvamaisen kohtisuora, vaan taiteellisen vino.

Toki focus kirjassa häipyy piirun verran kohteesta kirjailijaan päin. Mutta se tekee lukemisesta viihdyttävämpää ja uskoisin, että Loirin kirjaa lukevat Loiri-fanien lisäksi myös Tervo-fanit.

Voin hyvin tunnustaa, että ennen kirjan lukemista en itsekään ollut Loirin suurin fani. Toki hän on ollut minun aikakauteni suuria nimiä, mutta kapea iltapäivälehtien valokeila tai yksi Vain Elämää ei tehnyt vielä suurta vaikutusta.

Sen sijaan Tervon fani on helppo olla. Jari Tervon romaanit ovat kaikki samalla tavalla kimurantteja. Ensimmäiset sata sivua koettaa oppia ymmärtämään tarinaa ja päästä juoneen mukaan, mutta kun lopulta tarina avautuu, niin olo on kuin kulkisit vuoristoradalla - vauhti kiihtyy ja matkaa haluaisi jatkaa yhä pidemmälle. Viimeisen sivun jälkeen olo on yhtä aikaa tyhjä ja tyrmistynyt - "Nytkö se loppui ja olipa taas kokemus".

Taiteen renesanssinero

Minun kuvani Loirista oli jälkeenpäin katsottuna luvattoman kapea. En tiennyt hänen ansioistaan urheilun saralla ja muusikkonakin homma jäi vähän Nocturneen ja Lapin kesään.

Tervon kirjan ansio on kuvaus siitä, kuinka huiman laaja-alaisen uran Loiri on elämässään tehnyt. Tarina kertoo uteliaasta ihmisestä, joka on osannut tarttua tilaisuuksiin ja joka on oppinut hyödyntämään mahdollisuudet, jotka ovat lopulta vieneet hänet teatterin lavoilta täysimittaiseen spedeilyyn ja jalkapallomaalilta monikertaisiin vesipallomestaruuksiin. Minusta Loirin kohdalla voidaan helposti puhua taiteen monialaisesta renesanssinerosta. 

Mutta tuo kirjanjärkäle ei suinkaan ole vain tekoja listattuna. Se kuvaa myös hienosti ihmisen tekojen taustalla. Loirista piirtyy menestyksen fasadin takaa tunteva, inhimillinen ihminen, joka pystyy myös myöntämään, että henkilökohtaisessa elämässä ei Jusseja ole aina tullut.

Koomikon elämään on mahtunut myös kohtuuton määrä tragediaa perheenjäsenten ja lasten menetysten kautta. Menestyksen kääntöpuolena on ollut kaikkien suomalaisten taiteentarinoiden juoneen pakollisena kuuluva sivuhenkilö nimeltä verottaja. Joskus tuntuu, että näitä taiteentekijöiden tarinoita voisi verottaja käyttää hyväkseen yrittäjäopinnoissa.

Toinen taiteentarinoiden vakiovieras eli alkoholi juoksee myös Loirin matkassa läpi tarinan. Loiri ei peittele tai koeta kirkastaa kuvaansa. Välillä viina vie ja johtaa myös kohtuuttomuuksiin. Poikkeuksen tarinassa muihin verrattuna tekevät Loirin kertomukset huumeiden käytöstä. Uskon, että ajankuvaan huumeet ovat kuuluneet muillakin taiteentekijöillä, mutta yhtä rehellistä, avointa ja toisaalta arkista kertomusta niiden käytöstä taidan lukea ensimmäistä kertaa suomalaisessa elämänkertakirjallisuudessa.

Ykköspallilla syystä

En ihmettele, miksi Tervon Loiri. on ykköspallilla myynti- ja lukulistoilla. Koko tarina on yhtä suurta viihdettä, joka pitää otteessaan ensisivuista saakka. Mielenkiinnon ykköskeilassa taistelevat loistava kirjoitustyyli ja kohteen elämä. Välillä en itsekään osannut sanoa, kumpi on mielenkiintoisempaa - ja kuten hyvissä tiimeissä yleensä - yhteistulos on yksilöitään vahvempi.

Tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa kukaan muu kuin Jari Tervo. Tai tarinasta olisi tullut jotain muuta kuin nyt ulostautunut mestariteos. Tarinasta kuulee ja haistaa sen, että Loiria on kirjoitettaessa hengitetty syvälle sisään. Lopputulos on Tervon näköinen tarina Loirista, joka sattuu vielä olemaan 110% faktaa.

Minua viihdyttivät tervomaiset pikku anekdootit, knoppitiedot ja tervomaiset sutkautukset. Toki muutamassa kohdassa kirjaa lapiolla kouhaistaa muutama sentti tarinasta sivuun, mutta tarinan kulkua se ei vie harhaan. Kirjan paha puoli on se, että siitä on mahdotonta päästää irti ennen loppua. Teos on kuin suomalaiset sotaelokuvat - lopputuloksen sinällään tietää, mutta tarinan lukee loppuun, koska pelkkä matkanteko on päämäärää tärkeämpi.

Kirja on turkasen paksu ja pitkä, mutta lukemista enemmän hengästyttää se, että joku on oikeasti joutunut tuon Loirin elämän elämään. Sanonta "totuus on tarua ihmeellisempää" pätee. Tällaista tarinaa tuskin olisi keksinyt omasta päästään edes Jari Tervo.

Kaiken kaikkiaan Jari Tervon Loiri. on kehujensa väärti. Se ei killu myyntilistojen kärjessä iltapäivälehtien skuuppien takia, vaan siksi, että Vesa-Matti Loiri antaa tarinalle puitteet ja kun puitteet maalaa raameihin Tervo, niin lopputulos on väistämättä klassikko.

Suosittelen!


perjantai 1. marraskuuta 2019

Putinin trollit - pelottava perusteos infovaikuttamisesta



Sain käsiini tämän vuoden ehkä kuumimman ja kiistellyimmän tietokirjan. Putinin trollit on Venäjän tietovaikuttamiseen erikoistuneen toimittaja Jessikka Aron kirjoittama teos, jossa esimerkkien kautta käsitellään Venäjän harjoittamaa tietoverkkoterroria ja informaatiosodankäyntiä.

Mielenkiintoisen teoksesta tekee se, että kirjoittaja itse on joutunut massiivisen lokakampanjan kohteeksi. Maalittaminen alkoi massiivisesti sen jälkeen, kun Aro teki Ylelle Pietarin trollitehtaita koskevan jutun. Aroa koetettiin saada luopumaan tietovaikuttamisen tutkimisesta uhkailun, painostamisen sekä lokakampanjoiden avulla. Lehtien perusteella Aron kimppuun hyökättiin koko trolliarmeijan rintaman leveydeltä.

Kirja on myös tällä hetkellä erittäin ajankohtainen. Parhaillaan hovioikeudessa käsitellään MV-lehteä vastaan nostettua kannetta, jossa lehteä syytetään vainoamisesta ja tutkitaan lehden kirjoittelua laajemminkin. Aro on asiassa asianomistajana ja keskeisessä roolissa. Kyseessä on Suomen mittakaavassa uraauurtava oikeuskäsittely, sillä siinä puututaan järjestelmälliseen henkilöön kohdistettuun infoterroriin.

Missä keski-ikäinen nainen on onnellisimmillaan - Facebookissa

Sosiaalisen median alustat sotatantereena


Olemme tottuneet siihen, että jokainen meistä luo sosiaalisen median alustoille itsestään tarinaa, joka on enemmän tai vähemmän kapea keila elämämme kokonaisuudessa. Koko totuutta on mahdotonta someen kuvata, joten viisasta on näyttää vain parhaat fileet. Varmaan jokainen meistä tietää ihmisen, joka somessa paistattelee superonnellisena, mutta totuus on jotain muuta.

Tätä samaa ilmiötä käytetään hyväksi informaatiosodassa. Maalitettavasta henkilöstä kirjoitetaan eri alustoille herjaavia artikkeleita. Hänestä pyritään luomaan kuva epäluotettavana ja epäuskottavana toimijana. Tällä pyritään toisaalta vaikuttamaan siihen, että yleinen mielipide kääntyisi kohdetta vastaan, mutta toisaalta myös horjuttamaan kohteen itseluottamusta. Vaikutusta tavoitellaan totuuteen ja totuuden paljastajaan.

Putinin trollit luettuani en koskaan enää katso sosiaalisen median alustoja samalla tapaa. Väärentämällä dokumentteja, puheluita tai videoita, on mahdollista saada kuka tahansa meistä näyttämään lähes miltä tahansa. Eikä väärentäminen tai maalittaminen vaadi edes mahdottomia.

On suhteellisen pientä, että ihminen väärentää itse oman elämänsä astetta onnellisemmaksi. Se ei ole pientä, että yksittäinen henkilö maalataan valkoisesta mustaksi, eikä varsinkaan se, että häneen yllytetään käyttämään väkivaltaa tai vielä pahempaa. Putinin trolleissa kerrotut esimierkit osoittavat, että vaikutukset ovat huomattavasti vakavampia. Maalittamisen lopputulos voi olla henkilökohtaiselle elämällä traaginen.

Vaikka Aron kirja käsittelee Venäjän tekemää tietovaikuttamista, niin Venäjä ei ole ainoa, joka tätä harrastaa. Informaatiosota on oleellinen osa nykyaikaista sodankäyntiä ja sen taitajia löytyy sekä idästä että lännestä. Valtiollisten toimijoiden lisäksi infosotaa käyvät myös ei-valtiolliset toimijat, joista tällä hetkellä tunnetuimpia lienevät terroristijärjestöt Al Qaida ja ISIS. Aro itsekin on sanonut haastatteluissa, että hän ei väitä Venäjän olevan ainoa toimija infosodan rintamalla. Kirjoittajalla on Venäjään taustaa toimittajana sekä henkilökohtaista intressiä jo ennen Pietarin trollitehtaita.

Kiehtova ja pelottava teos

Putinin trollit on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava teos. Kun lukee esimerkkejä infosodan uhreista, tulee väistämättä mieleen, että totuus on tänä päivänä erittäin häilyvä käsite. Mihinkään näkemäänsä ei voi luottaa tai uskoa. Video, jonka näet, voi olla väärennös tai tarkoituksella tehty, jotta mielipiteeseeni pystytään vaikuttamaan. Lisäksi tietovaikuttaminen ylittää valtioiden rajat höyhenenkeveästi. Infosotaa voidaan käydä vaikka toiselta puolen maapalloa, eikä Suomikaan ole mikään turvasatama.

Toimin itse usealla eri sosiaalisen median kentällä. On toisaalta mielenkiintoista nähdä nuo alustat sodankäynnin tai terrorin välineenä. Se, mikä tarkoitettiin harmittomaksi huviksi ja yhdistämään ihmisiä, voikin joskus kääntyä meitä itseämme vastaan. Infosodan mittakaavan tajuaa, kun miettii, kuinka monelle ihmiselle viestin voi Youtuben tai Facebookin kautta välittää.

Jos haluaisin tavoittaa tällä blogikirjoituksella vaikka tuhat ihmistä, se olisi suhteellisen helppoa ja jopa huokeaa niin, että mainostaisin tekstiäni Facebookissa. Kustannus olisi korkeintaan kymppejä ja teho olisi taattu. Entäpä jos tämä kirjoitus ei kertoisi kirjasta, vaan olisi suunnattu jotakuta ihmistä vastaan. Luultavasti sillä muutamalla kympillä voisin käännyttää tuhannesta ihmisestä ainakin jokusen omalle kannalleni - ja samalla syyllistyisin rikokseen ehkä herjauksen tai kunnianloukkauksen kautta. Ei kuulosta liian vaikealta?

Tuossa juuri on kirjan pelottava elementti. Sosiaalinen media on tehnyt infovaikuttamisesta liian helppoa ja halpaa. Aloittaakseen sodankäynnin ei tarvitse ajaa tankilla rajan yli, vaan riittää, kun koettaa somekanavien kautta tavoittaa asialle uskolliset samanmieliset ja pyrkiä vaikuttamaan heidän kauttaan sisältäpäin. Kirjan mukaan näin juuri toimittiin Ukrainassa, kun Venäjä soitti Krimin kriisin alkutahteja.

Peittyykö journalismin riippumattomuus trollauksen alle?

Voin rehellisesti sanoa, että ihailen Jessikka Aroa. Moni ei olisi kestänyt sitä ryöpytystä, herjausta ja uhkailua, mitä hän on kokenut. Iso osa meistä olisi jättänyt minkä tahansa asian tutkimisen sikseen siinä vaiheessa, kun verkossa uhataan väkivallalla tai koetetaan yllyttää ihmisiä käyttämään väkivaltaa sinua kohtaan.

Tämä onkin infosodan huolestuttavin piirre. Jos totuuden paljastaminen saadaan loppumaan uhkailemalla, maalittamalla tai infovaikuttamisen kautta, niin kuinka usein käy niin, että tutkiminen ja asioiden paljastaminen lopetetaan?

Olen elänyt ja hengittänyt sanomalehteä ison osan työelämästäni. Tiedän, että suomalaisissa sanomalehdissä tuotetaan korkean moraalin rehellistä uutisointia. Suomalaisen journalismin tavoite on tuottaa yhteiskunnasta rehellistä ja avointa informaatiota. Kuinka vaarassa tämä tavoite on siinä vaiheessa, kun toimittajia maalitetaan tai heidän työhönsä koetetaan vaikuttaa sosiaalisen median alustoilta?

Toisaalta taas verkko on siinä mielessä avoin alusta, että sille on helppo perustaa disinformatiivisia tietolähteitä, joiden kautta on suhteettoman yksinkertaista välittää totuudenvastaista propagandaa.

Enemmän kuin lehtien tulevaisuudesta, olen huolissani toimittajista. Kuinka moni haluaa työssään joutua uhkailun tai vainon kohteeksi? Kaikki meistä eivät ole Aroja, jotka käyvät tulta päin, vaikka sosiaalisen median kautta tulee nuolia joka suunnasta. Tiedän toimittajan työn olevan monen haaveammatti (itseni mukaanlukien). Mistä tulevaisuudessa löydetään tulenkestävät toimittajat, jotka jatkavat totuuden puolella kaikissa olosuhteissa. Ja kuinka myös tulevaisuudessa pystytään takaamaan toimittajien koskemattomuus ja puolustamaan heidän oikeuksiaan tehdä työtään. Lainsäädännöltä ja tutkinnalta se vaatii nykyistä nopeampaa reagointikykyä ja tahtotilaa.

Totuus koskee

Asiallinen kritiikki on kuulunut aina kirjoitteluun - puhutaanpa lehdistä, blogeista tai kirjoista. Mielipiteitä saa ja pitää olla. Kritiikki on kuitenkin kohdistettava sisältöön, eikä kirjoittajaan. Ja eri mieltä tulisi voida olla ilman, että kritiikki muuttuu vainoamiseksi. Ja pahimmissakin tapauksissa ratkaisu löytyy viimeistään käräjiltä.

Esimerkiksi tämä toimittaja Aroon kohdistettu systemaattinen vaino kertoo minusta kiistatta siitä, että toimittaja on pystynyt paljastamaan jotain, mitä ei olisi kaivattu päivänvaloon. Se, että ei enää pärjätä perinteisen kritiikin keinoin kertoo siitä, että totuuden kieltäminen on liian vaikeaa ja tutkiminen on epätoivoisesti saatava poikki (tai miksei kerro myös siitä, että kyky kritiikin antamiseen on kroonisesti alentunut). Tai ehkä vastapuolen totuus on sellainen, ettei sitä voida päivänvalossa edes käsitellä?

Aro itse on palkittu toimittaja ja kysytty puhuja myös Suomen ulkopuolella. Etenkin muualla länsimaissa Venäjä-tietoudella on suuri mielenkiinto ja sille löytyy kysyntää. Tämä itsessään kertoo, että Aron tekemä työ on saanut ansaitsemansa huomion myös oikealla puolella.

Somessa Putinin trollit on saanut aikaan positiivisen aallon, jossa Aroa kiitetään ja puolustetaan siitä, että hän uskaltaa ja jaksaa. Ja mitä enemmän ihmisiä asettu totuuden puolelle maalittamista ja vainoa vastaan sitä vaimeammaksi käyvät myös trollitehtaan äänet.

Lue ja kauhistu

En ikinä kirjoita kirjoista, jotka ovat ihan ookoo (vaikka paljon sellaisia luenkin). Tämä Putinin trollit on meille jokaiselle lukemisen arvoinen teos. Se avaa lukijalle, miten varauksella verkosta löytyvään tietoon tulee suhtautua. Lisäksi se kertoo, kuinka monin tavoin meihin pyritään vaikuttamaan ja kuinka helppoa informaatioterrorin käynnistäminen on. Somealustat ovat meille normikuluttajille kiva asia, mutta niilä on myös musta kääntöpuoli, johon emme halua tutustua.

Kirjan arvo on lisäksi siinä, että se pistää pohtimaan arvoa nimeltä totuus. Periaatetasolla on helppoa olla totuuden puolella, mutta entä siinä vaiheessa, kun löydät nimesi verkon keskustelupalstoilta haukuttuna ja saat jatkuvalla syötöllä uhkaavia viestejä tai puheluja? Kuinka moni meistä jatkaa totuuden puolella siinä vaiheessa, kun oma terveys, tai pahimmassa tapauksessa henki, on uhattuna?
Kuinka arvokasta totuuden puolustaminen itse kullekin lopulta on?

Kun luin Putinen trollien artikkelia Ukrainan verkkovastarinnasta, mieleen nousi moderni sissisota ja ihailu heitä kohtaan, jotka sotivat suurta vastaan samalla rintamalla. Infosodan hyvä puoli on se, että se ei välttämättä riipu sotilaiden määrästä - ennemminkin taidosta ja asenteesta. Totuus voi vaatia uhrinsa, mutta aina se on arvona puolustamisen arvoinen.

Ei liene sattumaa, että tämän vuoden presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana ovat tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Vieraina juhlissa on instituutioita ja henkilöitä, jotka toiminnallaan edistävät yhteiskunnallista keskustelua ja luotettavan tiedon välittämistä. Minusta tämä on merkittävä kannaotto juuri totuuden puolesta.