Blogit.fi

perjantai 1. helmikuuta 2019

Elämän neljä tukijalkaa 2/2







Jatkan koska lupasin - halusitte tai ette! Viimeksi pääsin siihen saakka, että elämässä rajallinen ja sitä kautta arvokkain omaisuutemme on aika, jota ei enää alun jälkeen valmisteta. Jokainen minuutti, jonka hukkaamme, kirjataan elämän kirjanpidossa suoraan tappioksi, eikä siihen palata. Mutta toisaalta jokaisen vapaan tahdon sisällä on päättää se, kuinka oman aikansa kuluttaa.
Lisäksi tulin siihen lopputulokseen, että niin ikävää kuin se onkin, raha pyörittää tätä maailmaa. Ilman rahaa ei toimeen tule. Vastavuoroisesti taas jokaisen omassa harkinnassa on se, kuinka paljon rahaa elämässään tarvitsee. Ja sitä kautta on vapaasti valittavissa se, miten paljon omaa aikaa ja energiaa on valmis tuhlaamaan rahan keräämiseksi. 

Tänään sitten loput.

Myös tiikerit hoitavat terveyttään vesijalkapallolla.
 

Terveys vaikuttaa kaikkeen

 
Minulle kolmas elämän tukijalka on terveys. Terveyttä ylläpitämällä voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon meillä on aikaa ja jos emme siihen ajan kokonaismäärään, niin ainakin ajan laadulliseen sisältöön. Terveyteen minä lasken kaksi eri osa-aluetta - fyysisen ja psyykkisen terveyden. Kumpikin vaikuttaa elämäämme tasan saman verran.

Fyysinen terveys syntyy siitä, että syö terveellisesti, liikkuu riittävästi ja lepää tarpeeksi. Itse koetan liikkua ja toisinaan se jopa onnistuu. Olen ihminen, joka vihaa juoksemista, pitää kävelystä ja sietää hiihtämistä. Mikään noista ei taatusti pääse menemään överiksi. Lempipaikkani liikunnalle on kuntosali. Olen melskannut rautojen parissa kuusitoistavuotiaasta saakka eli karkeasti reilun neljännesvuosisadan. No rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että on siinä muutamia vuosien pituisia taukoja ollut. Välillä kiinnostus vaan sammuu ja rauta maistuu paskalle. Sitten taas maataan kotona sohvalla, kunnes kasvanut maha peittää television ja tulee aika alkaa liikuttamaan itseä. Olen jälleen vaiheessa, jossa teen tuttavuutta salin kanssa ja koetan hakea uudelleen itselleni "kakkoskotia".

Ruokavaliossa taas tarjolla on tuhansia eri vaihtoehtoja. Jotkut tykkää lihasta ja jotkut lihattomasta. Toisille on must juttu seurata kaikkia superdieettejä ja muotivirtauksia ja sitä kautta tuntea koko ajan tekevänsä jotain oman terveyden tai hyvinvoinnin eteen. Jokainen tavallaan.
Itse vannon puhtaasti tavallisen perusruokavalion nimeen. Ihminen on loppujen lopuksi kahdella jalalla kävelevä polttomoottoritoiminen monitoimikone ja ruuan tehtävä on toimia tuolle polttomoottorille energianlähteenä. Ei tietenkään ole keneltäkään pois se, että tuon energian nauttii mahdollisimman miellyttävässä ja itselle sopivimmassa paketissa.

Terveyden kääntöpuoli onkin se, että sen annetaan hallita liikaa elämää. Terveydestä tehdään jumala, jolle uhrataan kaikki liikenevä aika ja sitä kautta myös raha. Liikunnan ja tervellisten elämäntapojen tarkoitus muuttuu orjasta isännäksi. Yhtä vaarallista on julistava terveysfasismi, jossa omaa totuutta julistetaan ainoana oikeana ja kuvitellaan, että maailma parantuu sillä, kun jokainen saadaan dieetille tai ainakin noudattamaan itämais-suufilais-hindulaista ruokavaliota, joka pelastaa varmasti maailman.
Yhtä haitallista on kuvitella, että terveyden voi hankkia pelkästään syömällä purkista oikean kombinaation ravinteita ja lisäaineita. Terveellinen elämä on kokonaisuus, jonka eteen täytyy tehdä töitä ja nähdä vaivaa. Liikkumisen ainoa keino suorittaa, on nostaa perse ylös sohvalta ja liikkua. Mikään ihmevempain tai pilleripurkki ei voi tuota oikaista. Sitten kun perusliikunta, riittävä uni ja terveellinen ruokavalio ovat reilassa, niin voi alkaa hifistellä. Itsekin olen vannoutunut arginiinin ystävä ja uskon siihen, että energiavajeen koittaessa saan argista apua arkeen.

Itse menetin uskoni liikuntaan pari vuotta sitten, kun isäni kuoli. Ajattelin, että jos maksimaalisen terveellisiä elämäntapoja viettänyt ja paljon liikuntaa harrastava mies voi kuolla noin vain, niin miksi uhraisin aikaa liikunnalle. Tuon saman ennenaikaisen kuoleman saa aikaan vähemmälläkin vaivalla kuin hiihtämällä tonnitolkulla talvessa. No nyt alkaa taas järki palaamaan pääkoppaan ja olen alkanut löytää liikunnasta iloa. Vielä vuosienkin jälkeen voin sanoa, että minulle paras mahdollinen avaus viikonlopulle on se, kun pääsen aamulla suht aikaseen kuntosalille ottamaan kunnon hiet ja siihen päälle saunaan.

Viimeinen terveyteen täysillä vaikuttava asia on mielenterveys. Minusta tärkein asia on se, että ihmisellä on tavoitteita ja päämääriä - eli käytännössä unelmia. Unelmoiva ihminen on sellainen, joka tuntee elävänsä ja menevänsä eteenpäin. Eteenpäin menevä ja katsova ihminen taas tuntee tuulenvireen kasvoillaan ja - tuntee elävänsä.

Sen lisäksi hyvään mielenterveyteen vaikuttaa positiivinen asenne elämään ja maailmaan ylipäänsä. Monet hukkaavat tolkuttomasti energiaa suhtautumalla maailmaan negatiivisesti ja vihamielisesti. Tuhlaamme energiaa katkeruuteen ja vihaan unohtaen samalla sen, että tuo aika, jonka hukkaamme, ei palaa ja energia, jota käytämme maailman mustaamiseen, voisi positiivisena tuottaa jotain hyvää. Esimerkiksi Suomen kesä on sellainen, joka todella vaatii vannoutunutta positiivisen asenteen omaksumista.

Kilpikonnatkin tarvitsevat muita lajitovereita - vaikka sitten harjoitellakseen pukkihyppelyä.

Jokainen tarvitsee jonkun

Viimeisenä elämän tukipilarina pidän muita ihmisiä. Jokainen meistä tarvitsee jonkun tai joitakin ympärilleen. Jokaisella on myös pääosin vapaus valita, kenen kanssa aikaansa viettää. Sukulaisia ei ehkä voi valita, mutta ystävät, työtoverit, naapurit ja harrastuskaverit ovat melko lailla vapaasti valittavissa - ainakin se, kuinka paljon heidän kanssaan viettää aikaa.

Yleensä ihmisen lähipiiri koostuu omasta perheestä. Joillakin siihen kuuluu puoliso ja lapsia, mutta pidän kyllä yhtä arvokkaana sitä elämäntapaa, jossa lapset jätetään yhtälön ulkopuolelle. Elämässä tärkeintä on elää niin, että elämä maistuu parhaalta - ja itselle oikealta. Elämän pääsääntö ylipäänsä on se, että kaikissa ratkaisuissa tulee olla itselleen rehellinen ja uskollinen.

Samaan tyyliin olen ajatellut kumppanin valinnasta. En jaksa uskoa siihen, että ainakaan minun Jumala on kiinnostunut siitä, seurusteleeko keskenään eri- vai samanmerkkiset ihmiset. Suurempana syntinä näen sen, että elämää hukkaa itselleen väärässä elämässä vaikkapa pakkoheterona. Ja kun nämä homohetero-jutut eivät edes ole valintoja, vaan osa ihmistä, johon ei omilla valinnoilla voi vaikuttaa.

Toiset taas elävät elämänsä kokonaan ilman puolisoa. Heille tärkeimmät ihmiset löytyvät ystävistä, työtovereista tai vaikka harrastuspiiristä. Eli ei se yksinäinenkään yksin elä, mutta hänen lähipiirinsä koostumus ja kiinteys on toisenlainen.

Miksi ihmeessä tarvitsemme toisia ihmisiä?

Ihminen on loppujen kuitenkin laumaeläin. Muiden ihmisien tarkoitus elämässämme on se, että voimme jakaa ajatuksiamme jonkun kanssa. Pään sisällä vellovat ajatukset ja mahtavat ideat on saatava kertoa jonnekin. Muut ihmiset ovat meille myös eräänlainen peili tai mittari ihmisyyteen. Muiden kautta näemme, olemmeko samanlaisia vai erilaisia.

Nykyaikana ajatusten jakaminen onkin helpottunut. Emme tarvitsekaan fyysistä ihmistä, jolle ajatukset jaetaan, vaan meille riittää se, että mielipiteemme tulee näkyviin Twitterissä, lehden tekstiviestipalstalla. Ja sitten hulluimmat koostavat mielipiteistään jopa blogin ja pakkosyöttävät ajatuksiaan lukijoille.

Oma lähipiirini koostuu ensisijaisesti omasta perheestä, joka siis myös varastaa suuren osan ajastani. Toinen piiri minulle ovat työkaverit. Jos elämästään jakaa kolmanneksen jonkun sakin kanssa, niin on itselle fiksuinta koettaa löytää ihmisiä, joiden seurassa viihtyy. Ja kolmas rinki muodostuu ystävistä ja sukulaisista. Heitä ehkä näkee harvemmin, mutta pidän heitä silti yhtä tärkeinä kuin noita kahta muutakin rinkiä.

Koska lähipiiriin sijoitetaan aikaa ja energiaa, on luonnollista, että tuo tuhlaaminen kannattaa tehdä niin, että se kannattaa. Eli Suomeksi sanottuna, aikaa ei kannata uhrata ihmisille, joiden seurassa ei viihdy tai jotka eivät anna sinulle yhtään mitään. Elämän mittaan meidän jokaisen lähipiiriin tulee ja sieltä lähtee ihmisiä. Kasvamme, muutamme, elämämme muuttuu ja ihmissuhteemme muuttuvat. On vain luonnollista, että kaikki ihmiset eivät vierellämme kulje läpi elämän. Mutta vastaavasti, kun kulkee silmät auki, niin läpi elämän voimme löytää uusia ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja joille haluaa aikaansa jakaa. Uusia ihmisiä tulee harrastuksista, naapurustosta, työpaikoilta tai sitten "ihan vaan jostain".

Nykyaika on tuottanut myös uudentyyppisiä ystäviä. On porukka, joiden kanssa pidetään yhtä lähes ainoastaan virtuaalimaailmassa. He ovat Facebook-, Whatsapp- tai Twitter-kamuja ja ainoa merkki heistä ovat tykkäykset ja kommentit omissa postauksissa tai viesti puhelimessa silloin tällöin. En pidä tätäkään ystävyydenmuotoa huonompana kuin vanhaa kunnon face-to-face-ystävyyttä. Päinvastoin, virtuaaliystävyys tuo lähemmäs ihmiset, jotka voivat olla fyysisesti kaukanakin ja nykyteknologia (tuo sana on niiiiiin keski-ikäinen!!) mahdollistaa sen, että voimme jakaa ajatuksia (siis lähimmäisyyden perimmäinen tarkoitus!) etäisyydestä huolimatta. Minulle esimerkiksi Whatsapp on yksi suurimmista ystävyydenhoitokanavista. Sitä kautta vaihdan paljonkin viestejä ihmisten kanssa, joita en saata fyysisesti tavata pitkiin aikoihin.

Nuorisolle olenkin asteen verran kateellinen siitä, että he osaavat käyttää virtuaalikanavia meitä keski-ikäisiä paljon notkeammin. Heillä on ilmeisen laaja ja moniulotteinen tuttavapiiri, joka tuntuu kattavan fyysisesti koko Suomen. Osan kanssa nuoriso on tekemisissä lähinnä virtuaaliteitse ja ilmeisesti koko ystävyys on syntynyt verkon pimeissä nurkissa. Olisikin mielenkiintoista lukea jotain tutkimusta modernista ystävyydensynnystä ja ystävyyden kiinteydestä. Ovatko nuo nuorison suosimat verkkokaveruudet kiinteydeltään verrattavissa perinteiseen kaveruuteen?

Jos joku sattuu tällaisen gradun tai tutkimuksen tuntemaan, niin vinkatkaapa.

Korkeasaaren pelinjohtajalla on viuhka levällään ajolähdön merkiksi

Neljä neljästä

Nyt olen koettanut hieman valottaa omaa elämänfilosofiaani teille. Pääkohtana on se, että aikaa meillä on rajallinen määrä, joten se kannattaa kuluttaa viisaasti. Töitä on jokaisen tehtävä, mutta on kaikkien itse päätettävissä, kuinka paljon haluaa aikaa ja energiaa uhrata työlle. Ja sama pätee muuhunkin elämään. Terveydestä kannattaa pitää huolta, jotta elämänlaatu paranee ja pysyy hyvänä loppuun saakka, mutta on yhtä lailla fiksua varoa, ettei terveydenhoidosta tule orjan sijasta isäntää. Ja muut ihmiset ovat meille jokaiselle rikkaus, mutta piiri kannattaa valita itse ja hyvin.
Toivottavasti nämä herättivät jotain ajatuksia lukijoissa. Ensi kerralla jotain kevyempää

Tämän tekstin kuvasaalis kuvaa Etelä-Karjalaista kotieläimistöä luonnollisessa ympäristössään.

Takapihan pioni täydessä loistossaan.

Elämän neljä tukijalkaa 1/2







Tämä teksti menee osastolle "korpifilosofiaa kansalle" eli kunhan kertoilen siitä, millaisena elämän näen ja mihin asioihin itse uskon. Jokaisella meistä on oma tapansa jäsentää maailmaa ja jokaisella on omat tärkeänä pitämänsä asiat. En usko, että kenenkään maailmankuva on sen fiksumpi tai huonompi kuin omani, mutta uskon, että jokaisen täytyy osata oma elämänsä arvottaa ja jakaa se niihin ykköstärkeisiin juttuihin ja muihin. Oman elämäni rikkaus on ollut tutustua elämänkatsomukseltaan erilaisiin ihmisiin ja oppia heiltä, että elämää voi elää yli kuudella miljardilla eri tavalla - ja joka tavalla ihan yhtä oikein. 
 

Neljä peruspilaria

 

Ihminen tarvitsee elämässään välttämättä neljää peruselementtiä. Nämä ovat aika, raha, terveys ja muut ihmiset. Ilman tuota nelikkoa ei minun mielestäni ihmisen elämä ole kovinkaan mahdollista tai ainakaan järkevää. Ihmisten väliset erot syntyvät siitä, kuinka he noita neljää asiaa painottavat ja millaisessa suhteessa nuo neljä elementtiä ihmisen elämässä ovat keskenään. Myös kaikki muut elämän elementit ovat johdettavissa noiden neljän kautta. Esimerkiksi se, että ihminen tarvitsee välttämättä työtä tai jotain siihen verrattavaa. Sitä tarvitaan siksi, että työ tarjoaa rahaa ja sosiaalisia suhteita, mutta toisaalta taas työlle uhrataan aikaa ja valitettavasti joskus myös terveyttä. Ymmärsitte varmaan idean?

Myöskään ilman noita neljää ei ihminen tule toimeen. Tietenkään ilman aikaa ei voi olla olemassa, mutta myöskään rahatta ei nykymaailmassa pärjää. Ja vähän sama juttu se on tuon terveyden kanssa. Jos se on täysin retuperällä, niin onko elämä enää elämää? Ja tässä yli seitsemän miljardin ihmisen liikkuvalla pallolla on käytännössä mahdotonta tulla toimeen ilman muita ihmisiä, vaikka kuinka vetäytyisi Ilomantsin korpeen turvemajaan asumaan. Jo heti syntymän jälkeen olemme riippuvaisia vanhemmistamme ja vaikka vanhempia ei olisi, niin jonkun täytyy saatella meitä ensimmäiset vuodet, jotta meistä voi tulla vaikka tällaisia näennäisviisaita bloggaajia.

 

Aika - arvokkain ilmainen omaisuutemme

 

Aika on näistä neljästä elämän peruselementistä se kaikkein arvokkain - sen vuoksi, että kerran hukattuaan sitä on vaikea hankkia lisää. Olemme syntymässä saaneet Luojalta tukkupakkauksen verran aikaa, jota käytämme minuutti kerrallaan. Meillä jokaisella on elämässämme alku ja myös loppu ja noiden ääripisteiden välin voimme käyttää juuri niin kuin haluamme. Ajan tuhlaaminen on myös kaikkein suurin rikos - kysykää vaikka siltä, joka käytti elämässään parikymmentä vuotta dokaamalla ja siltojen alla majailemalla ja sen jälkeen herää siihen, että olisi aika ottaa itseään niskasta.

Aika on myös siitä pirullista, että vaikka se on omaamme, niin siitä suuren osan vaatii joku muu. Jos karkeasti jaamme päivän kolmeen osaan, niin yhden kolmanneksen vie lepo, jota tarvitsemme terveyden ylläpitoon ja kolmanneksen vie isolla osalla työelämä, jota tarvitsemme siihen, että meillä on riihikuivaa kassassa, jotta ylläpidämme valitsemaamme elämäntyyliin.

Ja tuosta viimeisen kolmanneksen kahdeksasta tunnista ison osan vievät muut ihmiset. Teemme kotitöitä, harrastamme jotain, jotta terveys pysyy yllä ja toisaalta taas annamme aikaa lapsille ja muille perheenjäsenille. Kaikki tuo on erittäin arvokasta tapaa viettää aikaa, mutta täysin vapaasti itsemme päätettävissä olevaa aikaa on loppujen lopuksi aika vähän. Esimerkiksi tänä aamuna vietin ensimmäisen valveillaolotunnin kasaamalla palapelejä pienimmän kanssa. Erittäin virkistävää toimintaa keski-iän rasittamille aivoille ja hyvää aikaa olla pienen kanssa kaksin, mutta ei ehkä ihan oman näköistä tekemistä...

Ajan tasapaino myös vaihtelee iän myötä. Teininä aikaa on notkuttavaksi kauppakeskuksen käytävillä oikein tuhlaukseen asti. Sen sijaan näissä keski-iän ruuhka-aalloissa tuntuu, että ajalle on ottajia tuplasti sen verran, mitä aikaa on tarjottavana. Usein iltaisin, kun odotamme viimeisen pyykkikoneen ohjelman päättymistä, päivittelemme vaimon kanssa, että mihin helvettiin nämä vuorokauden tunnit lipuvat. Siitä, kun aamulla starttaili töihin, on kulunut yli kuusitoista tuntia, mutta ainoa hetki, jolloin on ehtinyt istahtaa paikalleen, on ollut ruoka-aika. Ja sekin kovin rajallisesti, kun ovella odottaa pienten ihmisten armeija kyydityksiä vailla. Ja sitten taas, kun koittaa vanhuus, niin aika on ainoa, mitä elämästä on jäljellä. Pahimmillaan makaamme jossain hoitolaitoksessa muistamattomana ja muiden holhottavana. Aikaa tulee siis käyttää viisaasti silloin, kun se on mahdollista!

Minulle aika on näistä neljästä tekijästä kaikkein arvokkain ja ajankäytössä olen myös kaikkein huonoin. Inhoan sitä, että ihmiset tuhlaavat aikaani ja harmittelen tasan yhtä paljon sitä, että tuhlaan itse aikaani joutavaan. Joskus illalla huomaan istuneeni puhelimen ääressä tuntitolkulla seuraten joutavaa Twitter-keskustelua tai katselemalla itselleni tuntemattomien ihmisten Instagram-feedejä, vaikka olisin voinut tehdä jotain kuolemattoman tärkeää - niin siis öh mitä?

Arvostan myös yli kaiken omaa aikaa. En mielelläni roiku töissä tekemässä lisätunteja, jos ne voi välttää sillä, että tekee työpäivän sisällä tunnit tehokkaammin. Koetan myöskin viimeiseen saakka vältellä viikonloppuisin työntekoa, koska viikonloput on hyvä pyhittää niille, joiden kanssa ei arkena ehdi olla tarpeeksi - siis perheelle. No lienee sanomattakin selvää, että olisin aivan helvetin huono vuorotyön tekijä, koska tuskin osaisin orientoitua tekemään töitä vaihtelevalla päivä- ja yörytmillä.

Mikä teistä on paras ja arvokkain tapa kuluttaa aikaa? Mitä saa sillä, kun sijoittaa ajankulutuksen oikein?

 

Raha se on, joka maailmaa pyörittää

 

Raha pyörittää elämäämme - halusimme sitä tai emme. Nyky-yhteiskunnassa on äärimmäisen vaikeaa tulla toimeen ilman rahaa, sillä joku on edessämme käsi ojossa heti, kun haluamme asua jossain, syödä jotain tai vaikka saada lämmintä talven pakkasiin. Olenkin joskus todennut, että ainoa asia, jonka lapsi oppii luonnostaan on käden ojennus rahaa pyydettäessä. Yhdellekään perheen lapsista en ole nähnyt tuota opetettavan, mutta kaikki kolme sen sujuvasti osaavat - jopa tuo pienin, joka siis kolkuttelee neljän vuoden korkeaa ikää.

On kuitenkin jokaisen omassa päätäntävallassa, kuinka paljon rahaa elämäämme tarvitsemme. Suomen kaltaisessa tasa-arvon yhteiskunnassa on jokaisella koulutuksen suhteen tasainen mahdollisuus opiskella itsensä niin pitkälle kuin haluaa ja sitä kautta nousta yhteiskunnan hierarkiassa sellaiselle tasolla kuin halajaa. Monessa maassa minäkin olisin päässyt yliopistoon ainoastaan siivoamaan tai aukomaan ovia opiskelijoille, mutta Suomessa pääsin sisään jopa oppimaan. Ja niin vaan Rantakylän pojastakin leivottiin maisteri. Opiskelu takaakin Suomessa tien minne vain.

Tuo rahantarve myös määrittää, kuinka paljon uhraamme aikaa rahan hankkimiseen ja sen, millaista työtä teemme tarvitsemamme rahamäärän eteen. Väitän, että perijöitä ja lottovoittajia lukuunottamatta kukaan ei rikastu tekemättä paljon työtä. Rikkaatkin ovat uransa alussa tehneet ajan suhteen suunnattomia uhrauksia ja monesti nuo uhraukset ovat yltäneet jopa sille tasolle, että rahantekemisen vimmassa ovat perheet ja puolisot unohtuneet - ja hävinneet.

Käytännössä työtä tarvitsemme siis siihen, että rahoitamme sillä elämäämme. Kaikista ei tarvitse tulla lakimies-lääkäreitä, koska kaikki eivät sellaisiksi halua. Toiset haluavat tehdä vähemmän työtä tai vähemmän stressaavaa  työtä, jotta aikaa ja energiaa säästyy vapaa-ajalle ja sitä kautta muille ihmisille. Se on mielestäni valintana ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Sitä en tosin jaksa ymmärtää tai arvostaa, että tahalliseti jättäydytään työelämän ulkopuolelle muiden elätettäväksi - jokaisen kuuluu kuitenkin pyrkiä elättämään itsensä ja kantamaan myös oma osuutensa yhteisistä menoista.

Itse tunnen monenlaisia ihmisiä - joukossa on heitä, joita ajaa eteenpäin raha ihan rahana, mutta myös sellaisia, joita ajaa se, että rahan kautta elämä rikastuu - mutta samassa tuhlataan aikaa ja myös terveyttä. Sitten tunnen toki heitäkin, jotka arvostavat omaa aikaa niin paljon, että tekevät vähemmän työtä ja saavat siis vähemmän rahaa, mutta kumma kyllä, onnellisuudessa ei isoa eroa rikkaisiin näykään. Ihmisen onnellisuus on harvoin kiinni siitä, kuinka paljon rahaa kukkarosta löytyy.
Rahassa tärkeintä onkin se, että tekee sitä, mistä nauttii (koska tekemiseen uhraa aikaa) ja tekee työtä sen verran, että sen kautta saavuttaa muun elämän tavoitteet. Koska työtä on kuitenkin tehtävä, niin siitä kannattaa hakea myös maksiminautinto. Loppujen lopuksi harva miettii, että nuoruuden ja vanhuuden välissä vietämme jokaisesta arkipäivästä kolmanneksen työtä tehden. Kuinka pitkä tuo kolmannes on, jos tehdään sellaista työtä, ettei se itsessään tuota mitään iloa?

Minä näen itseni eräänlaisena keskitien kulkijana. Valitsemani elämäntyyli vaatii sen verran rahaa, että töitä on tehtävä - ja suhteellisen paljon. Olen kuitenkin koettanut pitää rajan sellaisena, että työtä tehdään se kolmannes arjesta ja sen kautta tienataan erittäin keskiverto keski-ikäisen elämäntyylin täyttämä elämä. Minun mielestäni meillä ei ole mitään rahallista ekstraa, mutta ei kyllä oikein puutettakaan mistään. Joka kuukausi ennen tilipäivää tilit ovat tyhjiä ja lantti kaipailee taskunpohjalla kaveria, mutta tilanne on sama suurimmalla osalla ystävistäni - tuloista riippumatta. Vaikka lehdet kuinka huutavat sitä, että pitäisi säästää, niin mistäs säästät, kun menotaso kasvaa valitettavasti tulotasoa kovemmin. Eli täytyy tyytyä pärjäämään. Siltikään en uhraisi työlle isompaa osaa vapaa-ajastani tai tekisi toista työtä (been there, done that).

Kuinka paljon rahaa on paljon ja paljonko sitä fygyä oikein tarvitaan elämiseen? Ja mitä rahalla saa?

Katkaisen tämän tekstin tästä kohden kahtia ja jatkan noilla kahdella muulla elementillä viikonloppuna. Muuten tämä teksti jatkuisi liian pitkäksi ja kukaan ei jaksaisi kahlata sitä loppuun ennen kyllästymistä. Keskustelkaa ja kommentoikaa, aiheen luulisi kyllä herättävän ajatuksia.

Kuvituksena tässä käytin oman takapihan tulevaa syksyn satoa

Mikä lomailijatyyppi olet?

 


Meitä lomailijoita on montaa eri tyyppiä. Melkein jokainen tykkää viettää vapaat neljäviikkoiset siten, että loma tuntuu itsestä juuri parhaalta - ja loma tuntuu lomalta. Aina kun perheyhtälössä on enemmän kuin yksi ihminen, on lomien yhteensovittaminen taidetta. Lapsisirkuksessa voi parhaimmillaan käydä niin, että isä ja äiti tykkäävät eri tyyppisestä lomasta ja sirkuksen pienimmillä jäsenillä on myös omat mielihimonsa. Jos isä tykkäisi istua pieruverkkarit jalassa mökin laiturilla ja äiti katsella Kanariansaarten rantoja, niin asiaa ei helpota, jos pienet huutavat Tykkimäkeen ja teinit haluavat pysyä kotona. Mistä löytyy sopu?
Näin kolmannen lomaviikon kunniaksi hieman kevyttä viihdettä siitä, millaisiin tyyppeihin suomalaiset lomalaiset jakaantuvat

Mökkiläisen unelma - piilopaikka arjesta

a) Mökkeilijät

Mökkeilijät pakkaavat auton täyteen jo viimeisen työpäivän aattona, jotta perjantaina kello 15:50 voidaan perhe pakkosiirtää mökille. Perhefarkku on lastattu kattoa myöten erilaisilla tavaroilla ja tosimökkiläiset ottavat koukkuun roikkumaan vielä peräkärryn, jotta varmasti voidaan olla varmoja, että kaupunkiin ei kesken loman tarvitse palata.

Matkalla käydään vielä kyläkaupassa ja ensimmäinen rentouttava olut avataan jo mökille johtavalla hiekkatiellä. Kesä alkaa lopullisesti sillä, kun aitasta haetaan päälle mökkivehkeet ja vaihdetaan liituraita kuluneeseen kolmeraitaan ja päähän kruunuksi hankkijan lippis. Verannalla roikkuva vanha matkaradio herää elämään ja pihapiirin täyttää Radio Suomi. Mökin laiturilta kuuluu lyhyt tölkin sihahdus ja pitkä huokaus, kun mökin isäntä on palannut kesäksi kotiin.

Mökiltä ei sitten tullakaan kaupunkiin muuta kuin katsomaan postit ja käymään kaupassa. Tosin nykyisin voi ne vähäiset postit kääntää mihin huvittaa ja ruohonkin leikkaa vaikka postimies ohimennessään. Mökki on näiden ihmisten sielujen koti ja ainoa oikea paikka viettää lomaa. Muualle ei haikailla, eikä muuta tarvita.

Perinteinen mökkeilijä nauttii siitä, että asiat ovat yksinkertaisia ja ero arkielämään on suuri. Mökillä luovutaan vapaaehtoisesti kaupungin mukavuuksista, hälystä ja kiireestä. Tosin nykyaikaiset mökit muistuttavat enemmän omakotitaloa kuin perinteistä mökkiä, mutta onhan ainakin ympäristö toisenlaista.

Minusta ei ole perinteiseksi mökkeilijäksi, en ehkä osaa riittävästi nauttia siitä, että elämää kurjallistetaan kesän ajaksi ja eletään luonnon armoilla ilman moderneja mukavuuksia. On vaikea ymmärtää, että kiksit saa siitä, kun pyörii vuosikymmeniä vanhoissa verkkareissa tiskaamassa astioita käsin pesuvadissa itikoiden syötävänä. Sain siitä varmaan tarpeeksi jo lapsena. Ja jotenkin sitä osaa arvostaa, että tiskit sekä pyykit pesee kone. Varmaan sattuman lisäksi puhtaasta mukavuudenhalusta kesäpaikkamme sijaitsee ruutukaavalla ja kaikkien kodinkoneiden ulottuvissa.

Karavaanarin leiri on kompaktissa koossa
 

b) Karavaanarit

Viimeisen työviikon perjantaina karavaanari pakkaa perheensä lasikuituiseen nakkikoppiin, kääntää kapteeninistuimen käsinojan alas ja taittelee paperikartasta oikean sivun esiin. On aika ottaa nokka kohti uusia ja tuntemattomia uria. Edessä on karavaanarin loma!

Liikkuvien lomailijoiden todellisella aatelisilla pölyttyy talven ajan tallissa matkailuauto tai -vaunu. Sitä hivellään ja huolletaan läpi pitkän talven, koska tiedetään, että lomalla kesäkaveri saa taas niellä asvalttia Suomessa ja muualla. Pitkän ja kylmän talven kestää, kun saa selailla GT-karttoja ja suunnitella etukäteen reittejä, joita tulevana kesänä reissataan. Keskustelupalstoilla jutellaan uusista leirintäalueista ja sovitaan treffejä jonnekin päin Suomea.

Karavaanarit ovat yhtä suurta perhettä, jotka kerääntyvät iltaisin omille kokoontumispaikoilleen. Siellä vertaillaan vehkeitä ja kuljettuja reittejä. Lomafiilis tulee yhdessäolosta ja siitä, että saa viettää aikaa perheen sekä kaltaistensa kulkijoiden kanssa ja nähdä maailmaa. Kiire ja karavaanari eivät mahdu samaan autoon. Matkailu ei ole pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, vaan reitin varrella voi pysähtyä näkemään hienoja paikkoja ja suorimman tien sijaan voi valita hieman pidemmän kiertoreitin. Karavaanari näkeekin Suomesta enemmän kuin pelkät yksinumeroiset tiet.

Karavaanarit ovatkin jalostettuja mökkiläisiä, jotka eivät malta pysyä paikallaan. Elämä on pienten neliöiden sisällä ja huomattavasti arkea yksinkertaisempaa. Karanaanareiden neliöt vaan liikkuvat paikasta toiseen. Ehkä nämä ihmiset ovat onnistuneet yhdistämään mökkeilyn ja matkailun hyvät puolet. Jotenkin olisi vaikea kuvitella, että karavaanarin voisi sulkea viikkotolkulla majailemaan jonnekin erämaamökkiin ja yhtä vaikea on kuvitella karavaanarin lähtevän millekään ryhmämatkalle Las Palmasiin - omaa rotuaan siis tyystin.

Itse en ole koskaan ollut karavaanari. Mielenkiintoa kyllä tuollaiseen kumipyörämatkailuun olisi ja uskon, että liikkuvalla alustalla minunkin levoton mieleni pysyisi kurissa. Tuo into on kuitenkin syttynyt vasta nyt kultaisessa keski-iässä. Nuorempana oli varmaan liian kiire päästä paikasta toiseen, eikä osannut oikealla tavalla nauttia pelkästä matkanteosta. Karavaanarit näkikin pelkkinä tientukkeina, joiden pääasiallinen tehtävä oli hidastaa kanssakulkijoiden menoa. Ehkä joku kesä meidänkin on vielä otettava matkailuauto alle ja lähdettävä baanalle testaamaan, kuinka pitkän jonon sinne taakse saa kerättyä. Jos ei siitä muuta saisi, niin ainakin blogiin hyvää juttua - ja se on itsessään jo tekemisen arvoista.
Viimeisen lomapäivän iltana Hymerin valot pyyhkivät kotitalon seinää ja kesäkaveri ajetaan talliin odottamaan tulevia reissuja. Yön hiljaisuudessa kuski taputtaa lasikuituista koppaa ja kiittää kesän kilometreistä. Karavaanari palaa arkeen.

Matkailevat motoristit ovat oma rotunsa

d) Veneilijät ja motoristit

 

Karavaanarin viritetty versio kulkee tietä pitkin moottoripyörällä tai sitten vesiä pitkin veneellä. Idea on sama kuin karavaanarilla, että nautinto tulee siitä, kun näkee ja kokee maailman liikkuvin silmin. Matkaa tehdään säiden armoilla ja tuulten pieksämänä, eikä pienistä valiteta.

Erona karavaanariin on se, että matkaa tehdään rakkaudesta lajiin. Suomen kesässä ideaalit ajosäät ovat alle yhden käden sormilla laskettavissa, joten motoristi sietää sadetta, tuulta ja kylmyyttä. Vain sydämeltään todellinen motoristi lähtee tien päälle viikoiksi ajamaan ja kokemaan maailman visiirin takaa.

Ja sama se on veneelläkin. Niitä Instagramin kestäviä tyyniä poutasäitä on todella harvassa ja veneily suomalaisessa kesäisessä kylmässä ja tuulisessa säässä vaatii lujaa luonnetta ja halua olla keinuvalla alustalla. En kyllä ihmettele, että veneilijät matkaa paatillaan tekevät. Mistään tuskin löytyy niin hienoja sisävesireittejä kuin Suomesta ja maailma on todella erilainen veneilijän silmin. Reitit kulkevat usein siellä, mihin autoilija (tai motoristi) ei näe. Eikä veneilijä ole sidottu yhteen mökkirantaan, vaan rantaa voi vaihtaa joka päivä.

Minä en ole koskaan ollut mikään himoveneilijä. Veneentekijän poikana olen toki nähnyt kaikenkokoisia ja näköisiä veneitä, mutta matkailualustaksi en venettä ottaisi. Ja vaikka ajankin moottoripyörää, niin minä en mielelläni lähde päivien reissulle kahdella pyörällä. Tässäkin varmaan mukavuudenhalu voittaa ajamisen himon. Jääköön mopo muunlaista ajelua varten. Luulenkin, että veneilijän ja motoristimatkailija maailmaa voi täysin ymmärtää vain toinen samanlainen.

Siivet kantaa etelään, vain sorsa lentää pohjoiseen

e) Matkailijat

Matkailija laskee tarkkaan ajan, jolloin töistä on karattava, jotta on ajoissa Helsinki-Vantaan ulkomaan terminaalissa. Auton takakontissa odottavat puolilleen pakatut matkalaukut ja povitaskua polttavat matkaliput. Suomen pölyt jäävät taa loman ajaksi!
Matkailijat alkavat keväällä tutkia katalogeja ja äkkilähtösivustoja. Matkailuaiheisia blogeja ahmitaan ja kaikki kommenttikentät luetaan tarkasti läpi ennen lopullisen kohteen valitsemista. Kun kesäloma koittaa, niin Samsonitet pakataan pullolleen kesähepenettä ja visa ladataan täyteen, koska on aika matkustaa. Yleensä nämä tyypit kiertävät maapalloa paikkaa vaihtaen ja uusia kokemuksia keräten.
Viimeisellä lomaviikolla sitten sinivalkoiset siivet (tai nykyisin yleisimmin punavalkoiset) tuovat reissulaiset ruskettuneena ja miljoona kokemusta rikkaampana kotiin. Arki ei juurikaan harmita, koska enää muutama kuukausi, niin on aika alkaa varaamaan seuraavan kesän unelmaa.

Tätä porukkaa alkaa meissä keski-ikäisissä olla vuosi vuodelta enemmän. Keski-iän kultaisessa kolmiossa kohtaavat löysä raha, lisääntynyt lapsivapaa aika sekä reipas uteliaisuus. Matkustamisesta on tehty helppoa ja houkuttelevaa ja koko maailma on auki sille, joka uskaltaa ja haluaa nähdä. Lähes jokaiseen maailman kolkkaan on mahdollista matkustaa ja etenkin lentojen hinnat suorastaan pakottavat ottamaan siivet alle ja pitkän lähdön. Nykyisin taitaa Etelä-Eurooppaan päästä samalla hintaa pariksi viikoksi kuin ennen Tukholman risteilylle ikkunallisessa hytissä - kummankohan sitä valitsisi??

Loman fiilis ja nautinto tulevat siitä, että arkinen maisema vaihdetaan totaalisesti. Maailmassa riittää näkemistä, eikä matkailijan kartta ole koskaan valmis - aina on paikkoja, jotka pitää vielä nähdä ja kokemuksia, jotka täytyy elää.

Lienee turha sanoa, että tätä matkailijoita hieman jopa kadehdin. Etenkin alkukesästä oma jalkani alkaisi kummasti vipattaa tuonne Keski-Euroopan suuntaan ja kesäisin hieman saatan jopa kuolata kavereideni matkakuvien päälle. Toisaalta nykyinen some- ja kamera-joka-paikassa-aika tuovat maailman lähemmäs meitäkin, joilla matkailun ajat ovat vielä edessäpäin.

Toiset vaan viihtyy kotona

e) Kotoilijat

Kotoilijat eivät poistu kotoaan, oli arki tai loma. Koti on paras paikka maailmassa ja siellä viihdytään kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Etenkin, kun lapset ovat teini-ikäisiä, niin kotoa lähteminen muuttuu haastavaksi. Lapset eivät ole enää huvipuistoiässä, eikä heitä nuo museotkaan juuri sytytä. Jos teinit johonkin kinuavat, niin festareille - ja ehdottomasti ilman vanhempia!

Ainakin meidän perhe on jo muutaman vuoden kotoillut ison osan lomista. Toki teemme reissuja mummolaan ja muuten lähiseudulle, mutta aika lailla teinistö hengailee mieluummin kavereidensa kanssa ja sen ikäisten pakottaminen useammaksi tunniksi autoon olisi kidutusta kaikille osapuolille. Siinä vaiheessa, kun viimein saavuttaisimme määränpään, olisi auto niin täynnä pakattua raivoa ja kyllästymistä, että räjähdys vastaisi kirkkaasti pohjois-Korean ydinlatausta.

Kotoilijan loma tulee siitä, että aikataulut ja elämänrytmi muuttuvat. Kun mihinkään ei ole kiire, niin arki tuntuu erilaiselta, vaikka sitä viettäisi samassa paikassa kuin muulloinkin. Ja kesälomalla aikaa vietetään enemmän pihalla grillaten ja chillaten, eikä talviseen tyyliin olohuoneessa telkkarin edessä. Eli muuttuu se maisema, vaikka paikka ei.

Eikä kotona olemisessa ole mitään pahaa. Minäkin viihdyn muuten kotona, mutta loma-aikaan tuntuu, että kaikki tekemättömät työt muistuttavat ikävästi olemassaolostaan ja takaraivoa jäytää fiilis, että rantatuolissa lokottelun sijaan pitäisi olla haalarit päällä maalaamassa jotain nurkkaa. Kun taas on kotoa pois, niin tekemättömät työt eivät rasita mieltä. Toisaalta jos on reipas ja hoitaa remppahommat loman alussa, niin loppuloman voi lekotella hyvillä mielin vaikka sitten rantatuolissa tai grillin ääressä.

f) Bonus - baarittelijat

 

Tunnen minä sitäkin sakkia, joka tykkää istua lomansa baarissa. Loman alkajaisiksi siirrytään työpaikalta baariin ja jätetään visa narikkaan. Sitten baarituttujen kanssa vietetään muutama viikko yötöntä yötä ja palataan vapisevin käsin töihin, jos muistetaan. Ja jos se ryyppy ei meinaa muuten katketa, niin otetaan sitten vauhtia katkolta.

Näitä tyyppejä ei oikein lomailijoiksi voi edes kutsua, vaikka kai se tuokin on joku elämäntapa. Toisille ihmisille vaan tuo baarista poispääsy on vaikeampaa kuin toisille ja joillekin siitä omasta lähibaarista muodostuu toinen koti. Mikäpä minä olen kenenkään elämäntapaa moittimaan - vanhana sosiologina kun on ymmärrettävä vähän kaikkea.

Kun lomaillaan, niin tyyli on vapaa ja jokaisen valittavissa
Löysitkö näistä tyypeistä itsesi vai oletko vielä jotakin muuta mainitsematonta kategoriaa? Oletko ehkä festarieläin tai vaeltaja vai onko kulkupelisi juna, jolloin oletkin interreilaaja - vai haluatko pyhittää lomasi kenties urheilulle? Kuinka sinä tykkäät viettää lomaa ja kuluttaa noita kesän kalliita neljäviikkoisia?

Lomassa pääasia on, että sitä viettää omalla tavallaan ja arjesta poiketen. Loma on latautumista ja lepäämistä varten. Ja kyllä sielu ainakin lepää,vaikka harrastaisitkin matkailua tai riekkuisit festareilla koko loman.


Tämän blogitekstin kuvitus tuli Pixabayn ilmaisesta kuvapankista.

Taito olla keski-ikäinen

 

Kun lapset tuo maalle, niin yleensä jo ensimmäisen päivän iltana joku heistä kysyy, milloin lähdetään kotiin. Jos kysyt syytä yllättävälle koti-ikävälle, niin standardivastaus on, että ei ole mitään tekemistä ja elämä maalla on vaan niin (kirosana) tylsää. Tätä vielä useimmiten tehostetaan syyllistämiseen pyrkivällä lisäargumentilla, että kaikki kaverit saa olla kotona ja niillä on ainakin miljoona kertaa hauskempaa kuin meillä täällä umpitylsässä korvessa. Tämä silloinkin, kun tiedämme, että kaikki kavereiksi laskettavat on varmasti lukittu omien lasten tavoin mökeille, mummoloihin tai jonnekin leirille varmaan talteen.

Ensin tuosta kotiin naukumisesta tulee ärsytys ja vihastus, mutta sen aallon mentyä muistaa, että itse oli noina teinivuosien ankeina hetkinä aivan samanlainen. Missään ei ollut niin tylsää kuin mummolassa tai mökillä ja sen vuoksi, että kuvitteli kaikilla muilla olevan paljon kivempaa kuin itsellä. Nyt taas neljänkympin yläpuolella tajuaa, miksi vanhemmat viihtyivät silloin ennen maalla niin hyvin.

Mitä tapahtuu kahdessakymmennessä vuodessa, jolloin tavallinen ja tylsä muuttuvat kivaksi? Mitä taitoja vaatii olla keski-ikäinen?

Taito nauttia yksinkertaisista asioista

Nyt keski-ikäisenä ymmärtää, että tekemisen ei tarvitse aina olla mitään hienoa ja erikoista, koska elämäkään ei yleensä sellaista ole. Sen sijaan elämän sisältö löytyy maalla ja mökilläkin pienistä jutuista. Sitä kummasti nauttii vaikkapa pihatöistä, pitkistä kävelyistä tai sitten ihan vaan siitä, että voi istuskella pihalla tekemättä yhtään mitään. Nautinnon sisältö syntyy siitä, että on tekemistä ja ei ole kiire tehdä mitään. Aina välillä elämä iskee parhaiten silloin, kun siitä puuttuu se draama ja jännitys - se on vähän niin kuin Ylen tarjonta kesällä, yhtä tasaista uusintaa.

Myöskään tylsyys ja pieni tylsistyminen ei ole myrkkyä, vaan elämään luonnollisena kuuluva osa. On oikeastaan tosi kiva, kun välillä on niin tylsää, että maalin kuivaminen seinässä näyttää taiteelta. Tuossa tylsyydessä nimittäin piilee aivojen latautumisen ja lepäämisen avain. Kun aivoja on osannut sopivan hetken tylsyttää, niin ne ovat entistä valmiimpia tarttumaan toimeen heti, kun sitä vaaditaan.
Nuoriso puolestaan vaatii aivoille koko ajan jotain impulsseja. Ilmeisesti teiniaivoille on vaarallista laskea yläpää täysin lepotilaan ilman mitään ärsykkeitä. Elämästä haetaan jatkuvasti elämyksiä ja kokemuksia, jotka saavat elämän maistumaan paremmalta ja paremmalta. Meitä keski-ikäisiä joskus oikein hengästyttää tuo elämysten hakeminen - me kun tunnemme elävämme koko ajan, jos ylipainon ja liian verenpaineen rasittama sydämemme vaan jaksaa pumpata.

Hitaan kiiruhtamisen metodi

 

Keski-ikäinen on mestari kuluttamaan aikaa. Saamme venytettyä yksinkertaistakin askaretta määrättömiin mittoihin. Tämä johtuu siitä,että meille nautinto on enemmän tekemisessä kuin päämäärässä. Emme hosu tehtävästä toiseen vain saadaksemme tehtäviä rastittua listasta, vaan käytämme hommiin aikaa sen verran, mitä mihinkin sattuu menemään. Ne muut hommat tulevat kuitenkin meidän tehtäväksi ennemmin tai myöhemmin - ellei niitä hoida ystävämme aika.

Nyt olemme pari päivää tehneet täällä maalla pakollisia talon töitä ja voin kyllä sanoa, että joka hommassa on ollut nautinnon siemen. Mitään kun ei ole pakko tehdä, eikä kiire ole mihinkään, niin hommia voi tehdä vähän kerrallaan ja nautiskellen. Kun tekemiseltä puuttuu pakko, niin tilalle tulee nautinto. Ja vaikka olen tehnyt muutaman päivän, niin ei noille töille vielä loppupäätä näy, vaan tekemistä riittää kaikille päiville. Tälläkään kertaa en ole tehnyt lomasta mitään työleiriä, vaan oleilua ja puuhastelua sopivassa suhteessa.

Eilen vietimme vaimon kanssa hääpäivää poikkeuksellisesti orapihlaja-aitaa leikaten. Siinä oli sitä avioliiton karheaa symboliikkaa, kun käsiä ja jalkapohjia pistelivät orapihlajan piikit ja niskaa pureskelivat paarmat. Ja noiden kanssa oloa kohensi taivaalta täysillä mollottava helle. Kyllä muuten tunsi, miten kova se papin joskus ammoin mainitsena vastamäki osaa parhaimmillaan olla. Silti meitä illalla osasi koko homma naurattaa. Saimme hienosti kulutettua aikaa ja oikeastaan tuli siinä aitaa leikatessa juteltua paljon niitä näitä ja vietettyä ainakin aikaa yhdessä. Suoraan sanottuna en olisi vaihtanut tuota hikisen kivuliasta iltapäivää mihinkään patsasjäykkään ravintolaruokailuun. (Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin meistä ei kumpikaan edes muistanut, että on hääpäivämme...)

Kyky rakentaa tekemistä ei-mistään

 

Nuorisolle tekeminen tarkoittaa, että mennään jonnekin tekemään jotain. Siis otetaan yksi tai useampi kappale nuoria, lastataan heidät autoon ja ajetaan kilometritolkulla jonnekin. Sitten siellä jossain ostetaan kalliit pääsyliput, jotka oikeuttavat  tekemään jotain, mille määritetään alku- ja loppuaika. Sitten ennen aloitusta sille nuorelle vielä varta vasten kerrotaan, että tehdään nyt tätä juttua tässä tunnin verran.

Tietenkin ennen aloitusta, kesken tekemisen ja lopuksi otetaan parit selfiet, jotka postataan someen, jotta kaveritkin näkee, että tässä sitä ollaan perheen kanssa tekemässä juttuja. Sitten, kun tekeminen on ohi, niin yritetään köyttää autoon kiinni sama määrä nuorisoa, kun tuotiinkin ja ajetaan mäkkärin autokaistan kautta kotiin. Sitten, kun homma on ohi, niin todetaan, että olipa kiva tehdä kerrankin jotain yhdessä (ja että onpas iskä taas köyhtynyt satasen verran).

Me keski-ikäiset taas näemme tekemisen missä vaan. Tänäänkin kulutin sadepäivää siirtelemällä varastossa tavaroita paikasta toiseen ja sitten, kun varaston tavarat olivat järjestyksessä, menin autotalliin tekemään samaa. Toisessa korvassa soi radio ja toinen korva kuunteli, mistä suunnasta itikat koettavat aloittaa verenimemisen. Tiedän, että tuo kuulostaa aivan saatanan tylsältä, mutta siinä oli tekemistä, jolla oli tarkoitus ja joka kulutti joutavaa aikaa - siis täytti ne kaksi tarvetta, jotka hommalla olikin.

Meidän keski-ikäisten maailma ei ole koskaan valmis. Varmaan alitajuisesti jätämme jälkeemme rasteja, joihin voimme palata aina ajan käydessä pitkäksi tai Emmerdalen jäädessä kesätauolle. Lopulta käy sitten kuitenkin niin, että noista rasteista muodostuu tekemättömien töiden lista, joka muuttuu kivasta varatekemisestä stressiksi. Alkaa se vimmattu konmarittaminen, jossa kivasta pikku tekemisestä muodostetaan projekti, jolla on oma palkattu henkilökuntansa. Eli menee se meilläkin joskus yli.

Näihin mitättömyyksiin eivät lapset ja nuoret viitsi tarttua. Ensinnäkin niistä ei paljon kiksejä saa ja  toisekseen on kivempaa odottaa sitä "oikeaa tekemistä" ja sillä aikaa naukua, ettei mitään tekemistä ole. Vai onko moni vanhempi koettanut saada teiniä siivoamaan vaatehuonetta (tai edes omia vaatekaappejaan) tai koettanut houkutella teinejä pihatöihin raittiin ilman ja reippaan ulkoilmakokemuksen varjolla? Onnistumiset lasketaan luultavasti yhden käden sormissa, siis koko Suomen osalta.

Eikä noista osaa oikein nuorisoa moittia - olin itse juuri tuollainen samanlainen tekemistä välttelevä vetelys. Ja silti minusta kasvoi ihan hyvä keski-ikäinen. Meidän keski-ikäisten suurimpia taitoja on käyttää välillä elämän alennusvaihdetta. Emme hötkyile, emmekä hae elämyksiä, vaan nautimme siitä, että elämä menee tasaisen varmasti eteenpäin vähän kerrallaan. Sallitaan kuitenkin nuorisolle se angstisuus ja ahdistus siitä, että maalla on tylsää. Voimme olla hyvillä mielin siitä, että nuo nuoretkin jonain päivänä heräävät sängystä keski-ikäisinä selkää kolottaen ja nauttivat elämästä sellaisena kuin se on, vailla jännitystä.

torstai 31. tammikuuta 2019

Huikee lomapäivä, näin se vietetään

​

Lomailijan aurinko paistaa, vaikka ilma olisi pilvinen
 
Loman kakkosviikko starttasi aurinkoisissa merkeissä. Keho sekä mieli alkavat pikkuhiljaa tottumaan siihen, ettei aamulla vedetä päälle siistimpiä vaatteita ja marssita toimistolle työntekoon. Loma-asuksi ovat tähän saakka kelvanneet hyvin shortsit, t-paita ja crocksit. Ensimmäinen lomaviikko menee aina laskeutuessa pois työmoodista ja sen aikana onkin aina fiksuinta tehdä pois rästijuttuja ja ikävänpuoleisia kotitöitä.
Minua hieman tuskastuttaa kotona oleminen. Odottelen kuumeisesti sitä, että karavaani saadaan siirrettyä kesäpaikalle ja pääsen irtautumaan arkiympyröistä ja hengittelemään toisenlaista ilmaa. Hauskaa on toki ollut tähän saakka ja paljon on lomajuttuja tehty.

Haastattelin tätä juttua varten perheen kolmevuotiasta ja koetin udella, millainen on pienen mielestä täydellinen kesäpäivä. Vastaukset eivät sinällään yllättäneet, mutta se yllätti, kuinka haastatteluvalmis tuollainen pieni ihminen on.

- Millainen on sinun täydellinen lomapäiväsi?
- No, siinä saa mennä uima-altaaseen uimaan heti aamusta. Ja leikkimökissä leikkiminen on kivaa kans. Ja sitten katsoisin padia tietenkin.
- Mitäs täydellisessä lomapäivässä syödään?
- No karkkia ja jäätelöä
- Kenen kanssa haluaisit viettää täydellistä lomapäivää?
- No kavereiden....ja on isi, äiti, sisko ja veikkakin ihan kivoja.
- Missäs tällainen lomapäivä sitten vietetään
- No olishan se kiva olla mummolassa tai sitten Uimaharjussa.

Näin siis kolmevuotias. Ja meillä ei siis tosiaan ole uima-allasta, vaan lapsi sai kesäloman kunniaksi pihalle tuollaisen upean, pienen kahluualtaan, joka pienen mielessä vastaa suunnilleen 50 metrin olympia-allasta. Mutta millainen on meidän täydellinen lomapäivämme?

Keski-ikäinen suojautuu festareiden kutsulta ja keskittyy odottamaan päiväunia.

Ikä tekee tepposet

Täydellisen lomapäivän koostumus muuttuu iän myötä, aika radikaalistikin. Parikymppisen ideaalilomapäivä näyttää melko lailla erilaiselta kuin nelikymppisen. Siinä missä parikymppinen haaveilee lipittelevänsä keskiolutta festareilla kavereiden kanssa, niin nelikymppinen haaveilee itsegrillatusta naudanlihapihvistä ja pitkistä päiväunista. Yhteistä haaveille toki lienee tuo juomapuoli. Klassikot pitävät pintansa.
Täydellisen lomapäivän sisältö on varmaan jokaisella erilainen. Ja lomanvietolle ei muutenkaan ole olemassa mitään universaalia säännöstöä. Lomailu on kuitenkin taito, joka joillakin on ja joiltakin se puuttuu. Ne, joilta se puuttuu, selailevat työsähköpostia ja soittelevat päivittäin konttorille selvittääkseen, joko hänen kuolemattomuutensa on huomattu. Meillä lomataidon osaajilla taas työpuhelin on jossain rantavaatekassin pohjalla niin, että pirinä ei häiritse rannalla löhöilyä.

Minun unelmalomapäiväni koostuisi näistä elementeistä.


1) Lepo

Itse en tykkää nukkua aamuisin kovinkaan pitkään lomallakaan. Tuntuu, että jos nukkuu yli kahdeksaan, niin varastaa omaa aikaansa. Pitkä uni ei kuitenkaan vie lopullisesti väsymystä pois, vaan sen tekee ylipäänsä säännöllinen unirytmi. Koetankin mahdollisuuksien mukaan mennä nukkumaan ja herätä suht  samoihin aikoihin läpi vuoden. Ainakaan tuo television surkeaakin surkeampi ohjelmatarjonta ei iltaisin kutsu/pakota valvomaan kovinkaan myöhään. Ja aamuisin meillä toimii herätyskellona hyperenerginen varttia vaille neljävuotias ihmisentaimi. Hän pitää huolen siitä, että hänen "työaikansa" alkaa noin kello kuusi.

Loma-aikaan otamme vaimon kanssa valvomisvuorot, jolloin suunnilleen joka toinen päivä herää lapsen kanssa toinen ja toinen saa nukkua pidempään. Se tuo lapsi pahalainen ei vaan ota hyväksyäkseen meidän vuorottelusysteemiä, vaan koettaa ei-niin-hellävaraisesti herätellä kaikki osakkaat samaan aikaan. Joo, ja tiedän, että jotkut lapset heräävät omia aikojaan ja leikkivät itsekseen herättämättä yhtään ketään - reilun kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaikki lapset eivät niin tee.

Unen pituuden sijaan huomaan, että unen sisältö on lomalla parempaa. Uni on syvempää ja levollisempaa, jolloin samoihin tunteihin saa parempaa sisältöä ja enemmän täytettä. Seitsemän tunnin uni lomalla on laadultaan sata kertaa parempaa kuin seitsemän tunnin uni työaikaan. Ai mitenkö niin otan työni vakavasti....

Toinen uneen liittyvä tekijä ovat päiväunet. Ai sitä onnentunnetta, kun saa lounaan päälle köllähtää sohvalle ja ottaa reippaat ja vieläpä lailliset puolen tunnin päiväunet. Niitä ei oikein työaikana ole sallittua tai edes mahdollista viettää - pysykööt siis loma-ajan herkkuna.


Käynnissä neuvottelu siitä, missä lomaa vietetään tänä kesänä.

2) Paikka

Lomailijat jakaantuvat lomapaikan suhteen useampaan kategoriaan. Osa ihmisistä pysyy tiukasti kotona koko loman, kun toiset taas pakkaavat kassit ja karkaavat etelänmaille heti ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa. Ja näiden lisäksi ovat mökkeilijät, karavaanarit, veneilijät ja motoristimatkailijat sekä tietenkin se sakki, joka viettää lomansä lähibaarissa upottaen aivot autuaaseen etanoliin.

Minusta lomalle luontevin paikka on olla sellaisessa paikassa, jossa ei arkeaan normaalisti vietä. Kotona tuntuu koko ajan, että tekemättömät työt seuraavat perässä ja pakottavat tarttumaan johonkin pakolliseen. Sen sijaan, että lojuisit rantatuolissa lapsenvahtina, tuntuu kuin pitäisi olla haalari niskassa ja suti kädessä maalaamassa tai vasara kourassa naulaamassa jotain rempsottavaa paikkaa. Tekemättömien töiden keskellä on vaikeaa levätä. Ja omakotitalon omistajan työ ei ole koskaan tehty.
Itse voisin olla kesäpaikassamme vaikka koko loman. Se tuntuisi todelliselta irtaantumiselta arjesta ja toisaalta kotona ehtii kyllä talven aikaan olla riesaksi asti. Toisaalta taas kesällä on mukava nähdä vähän paikkoja ja ihmisiä, joten pieni reissaaminenkin on paikallaan. Meistä on ajan saatossa tullutkin eräänlaisia sekalomalaisia, jotka viettävät aikaa kotona ja poissa tasaisella syötöllä.

Lomanviettopaikkaan pätee minusta sama juttu kuin muuhunkin lomailuun. On aivan sama, missä lomaansa viettää, kun itsellä on tuntuma, että tekee jotain erilaista kuin arkena. Erilaisuus voi tulla vaikka siitä, että yöpyy omalla takapihalla teltassa, jos ei muuta reissua keksi.

Loma on aina arjen vastakohta ja sen tunnit pitäisi täyttyä siten, että arjessa jaksaa hymyilyttää näiden vapaiden viikkojen erilaisuus ja poikkeavuus muista. On jotenkin järjetön ajatus olla lomalla ja keskittyä tekemään samoja asioita kuin muinakin viikkoina. Jos tekemisen täyttävät kotona oleminen arkisine rutiineineen ja tekemisineen, niin kuinka lomaviikon silloin erottaa arkiviikosta?


3) Ruoka

Minusta lomaruoka on helppoa ja se tulee grillistä. Meillä ainakin grillataan kesäaikaan ja etenkin loma-aikaan melkein joka päivä. Grilliin menee pääasiassa lihaa ja makkaraa, mutta on siellä nähty vierailemassa joskus kalaa ja kasviksiakin. Grillaaminen on minusta luonteva vaihtoehto sen vuoksi, että siinä astioita ja valmisteluja tarvitsee vähemmän kuin normaalisti ja siinä ruokaa tehdessä voi samalla nauttia ulkoilmasta ja kesästä. Loma ja hikinen puuhastelu keittiössä ei oikein kuulosta täydelliseltä yhtälöltä?
Enkä pidä pahana, vaikka lomalla syötäisiin ulkona ja kertakäyttöastioista. Eihän se kaikkein ekologisin vaihtoehto ole, mutta jotenkin kesäinen. Ja on grillaajan taitoa luoda sellaisia pihvejä, että niihin pystyy myös muoviveitsi.

Kesään kuuluvat ehdottomasti myös luonnon omat antimet. Tähän aikaan vuodesta pitäisi ahmia kaikkea sitä, mitä pellot tuottavat, koska talvella nuo maut puuttuvat lähes kokonaan pöydästä. Siis hyvän grillipihvin kylkeen kuuluu salaatti ja kasvikset - tuoreina tietenkin.

Oma suosikkini kaikessa yksinkertaisuudessaan on naudan grillipihvi, jonka kanssa syödään lohkoperunoita (tai yhtä lailla uusia perunoita suoraan kattilasta). Tuohon kylkeen vähän grillattua halloumia ja raikasta salaattia. Kyytipoikana toimii päivästä riippuen joko raikas vesi tai sitten kotimainen keskiolut. Grillaajamestarille on paikallaan skoolata tuopillisella kuohuvaa. Viime vuosina kauppoihin on vielä ilmestynyt laumoittain pienpanimoiden tuotteita, joita on hyvä maistella pullollinen ja samalla tukea kotimaista käsityötä.


Viisas varustautuu kaikkiin loma-aktiviteetteihin

4) Tekemiset

Lomalla voi lojua mitään tekemättä, mutta minusta fiksumpaa on käyttää aikaa myös siihen, että tekee jotain, mihin aika ei normaalisti riitä. Kotona ollessa minä liikun lomalla aika paljon. Kun aikaa liikuntaan on käytettävissä, niin mielelläni minä kyllä otan kaiken hyödyn irti. Tälläkin viikolla olen käynyt salilla, juossut ja kiipeillyt.
Nyt kun tuo junioreista pienin oppi ajamaan pyörällä, niin iltaisin lapsella on joku pakonomainen tahto lenkittää vanhaa isäänsä. Vauhti on tällaisen keskivartalolihavan ukonturjakkeen juoksuun juuri sopiva ja tuon lapsen perässä on pakko pysyä, sillä juuri ajamaan oppineena hänellä on noin kaksi kertaa enemmän vauhtia kuin älyä. Se tarkoittaa käytännössä, että pyörä kiitää kadun laidasta laitaan niin kovaa kuin muumirenkailla pääsee ja isi juoksee perässä koettaen yhtä aikaa opettaa lapselle liikennesääntöjä, ehkäistä onnettomuuksia ja pitää lasta ylipäänsä hengissä.

Suomen kesä tarjoaa myös rajattomasti mahdollisuuksia lomatekemiseen, vaikka pysyttelisi ihan kotipaikkakunnalla. Tämän tekstin kuvat on otettu Lappeenrannan hiekkalinnasta, joka on meidän perheen pyöräilykohde joka kesä. Idea, että hiekasta voidaan muovata oheisenkaltaisia tarkkoja hahmoja, on joka vuosi yhtä hämmästyttävä.
Itse ainakin huomaan, että tekemiseen on lomalla energiaa paljon arkea enemmän. Toki se johtuu siitä, että kun päivällä ei käy töissä, niin se vapauttaa heti kahdeksan tuntia lisää vapaa-aikaa. Ja heinäkuussa vielä lasten harrastukset ovat tauolla, joten harkkakuskauksiakin on vähemmän.

Tekemisen ongelma onkin yleensä sen keksiminen. Tällaisella viiden eri ikäisen sirkuksella on välillä aika haastavaa (no okei, mahdotonta) löytää sellaista tekemistä, joka sopisi kaikille ja johon kaikki (teinit mukaanlukien) saisi houkuteltua. Lisäksi kesäjutut ovat yleensä päällekkäin samoina viikonloppuina, joten valintaa on tehtävä. Nytkin olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan Kotkaan Tall ships racen laivoja, mutta meillä osuu samaan viikonloppuun lähtö maalle, joten tyydyn katselemaan purjelaivoja instagramista.


5) Asenne

Lomailussa on kuitenkin ennen kaikkea kyse oikeasta asenteesta. Siis siitä, että keskittyy häivyttämään ankean harmaan arjen mielestään ja keskittymään muutamaksi viikoksi tekemään jotain lomamaista. Asenne syntyy siitä, että osaa erottaa arjen ja loman toisistaan. Sen jälkeen, kun asenne on kohdallaan, on kaiken muun aikaansaaminen paljon helpompaa. Loma-asenteeseen ei saa vaikuttaa sää tai muut luonnonolosuhteet. Minäkin onnistuin rikkomaan selkäni heti ensimmäisenä lomapäivänä, mutta ei se asennetta vetänyt yhtään vinoon - ainakaan yhtä paljon kuin selkärangan.

Loma ei ole täysin aikataulutettua orjallista tekemistä päivästä toiseen tai sitä, että on kaikkina päivinä koettava jotain kuolemattoman hienoa ja nähtävä maailman syvimmät meret. Loma on yhtä paljon sitä, että voi olla omalla takapihalla kirja kädessä rantatuolissa ja nauttia kauniista kesäpäivästä ilman kiirettä mihinkään tai tarvetta tehdä yhtään mitään.

Jokaisella on varmaan lomafiilikseen pääsemiseksi omat keinonsa. Ja jokaisella on myös oma lempitapansa viettää lomaa. Meissä ihmisissä on juuri se hieno piirre, että jokaiselle syntyy jo alusta saakka oma persoonallinen tahto ja mielipiteet. Perheissä lomailun taito syntyy siitä, että jokaisen mielipidettä pystytään ottamaan huomioon ja rakentamaan loma sellaiseksi, että jokainen kokee oman lomatoiveensa täyttyneen. Voin muuten sanoa, että tällaisessa kombinaatiossa, jossa on murros-, uhma- ja keski-ikäistä sakkia, tehtävä ei ole helppo.

Ottakaa siis lomalla rennosti ja nauttikaa vapaasta - talvella tuota tunnetta tulee kaipaamaan.


Helteistä heinäkuuta kaikille lomalaisille!

Hyviä heinäkuun helteitä kaikille!



 

Mies rakentaa - grilllin kokoamisen ABC

 

Mies rakentaa, koska miehen kuuluu rakentaa. Se on meihin miehiin sisäänrakennettu ominaisuus. Ja tuo ominaisuus ei ole mitenkään tahdosta tai taidosta riippuvainen. Se ei katso fyysisiä tai taidollisia ominaisuuksia, vaan vasara tarttuu magneetin lailla niin langanlaihan insinöörin kuin tukkiniskaisen duunarinkin kouraan. Emme voi väistää työkalujen kutsua ja hillitöntä vimmaa luoda käsillämme esiin lautakasasta taidetta. 
 
Miehelle rautakauppa on sama kuin naiselle vaate- tai kenkäkauppa. Hypistelemme jokaista työkalua ja sovitamme kouraamme niin pyörösahaa kuin sähköviilaakin. Emme välttämättä osaa käyttää yhtään noista vehkeistä tai emme edes tiedä, mihin osaa niistä käytetään, mutta näemme työkalujen sisältävän potentiaalin. Jokaiseen työkaluun on sijoitettu sisään taidetta, jota tuolla "makitalla" voi luoda. Uskomme myös vakaasti, että taito rakentaa on suljettu tuon työkalun sisään. Jokainen, joka ostaa kuviosahan, osaa myös automaattisesti tehdä sillä sahalla tarvittavat kuviot. Tuosta syystä meillä miehillä on yleensä autotallien hyllyt väärällään erilaisia, osin jopa täysin käyttämättömiä, työkaluja. Koska eihän koskaan tiedä, milloin....

Itse olen sukupolveni tyypillinen edustaja. Suurimmat avuni rakentamisessa liittyvät työkalujen hankintaan. Erotan kyllä muurauskauhan ja kakkulapion toisistaan, mutta osaan käyttää hyvin vain toista. Kasasta lautaa en todennäköisesti saisi aikaan juuri muuta kuin tikkuja sormiin ja pari haavaa kämmeniin. Jos haluaisin aiheuttaa pomminvarman avioeron itselleni, niin tekisin sen todennäköisesti siten, että lupautuisin rakentamaan vaimolleni hänen unelmiensa talon - siis omin käsin ja pitkästä tavarasta. Silti minunkin sieluani jäytää toisinaan luomisen tuska, joka pakottaa ottamaan työkalut kouraan ja luomaan jotain näkyvää.

Tällä kertaa rakentamisen kohteeksi ilmestyi kuin luojan lahjana kaasugrilli. Entinen grillimme oli muuttunut seitsemän lihavan vuoden jälkeen hyödyllisestä hengenvaaralliseksi, kun polttimet ja kaasukanavat olivat syöpyneet suolan ja ajan ansiosta puhki ja ensimmäinen poltin oli jo keskeltä halki. Grilli oli nähnyt jo riittävän määrän porsaan ulkofilettä ja oli aika päästää se päiviltään.
Uuden mieleisen grillin etsiminen alkoi muistuttaa jo auton etsimistä. Mieleisen mallin ja sopivan hinta-laatu-suhteen esiin kaivaminen kesti yli yhden kesän ja grillejä käytiin katselemassa kaikki lähikaupat läpi. Kansia auottiin ja tutkittiin parilavaihtoehdot. Tarkistettiin sivukeittimet ja alakaappien ovet, mutta mikään ei ollut "se oikea". Kunnes koitti päivä, jolloin rakastuin. Pahaksi onneksi rakkauteni kohde oli kaupan viimeinen ja vastaavaa piti lähteä etsimään Imatralta saakka. Onneksi löytyi edes sieltä.
Alku, kun kaikki oli vielä hyvin paketissa. Kaivoin esiin työkalujakin yli todellisen tarpeen.

Ja siitä se ajatus sitten lähti

Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan.

Meille uusavuttomille on siunaus, että nykyisin kaikki rakennettava on tehty valmiiksi pureskeltuun muotoon. Grillikin oli pakattu yhteen isoon laatikkoon, jonka sisällä kaikki osaset oli pakattu vielä pienempiin laatikoihin. Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan. Tässä mallissa kokoamisohje oli kaiken lisäksi selkeä ja osat oli piirretty tunnistettaviksi.

Suurin elkein kaivoin varastosta vielä työkalupakin esille, koska pidin urakkaa sen verran suurena, että siihen taatusti tarvitsee kaikki mahdolliset vääntimet ja puristimet. Todellisuudessa kaikki työkalut, löytyvät tuosta alta.

Tämän enempää ei työkaluja tähän projektiin tarvinnut.
Paras keksintö oli kuitenkin ns. miljoonalaatikko, joka siis pitää sisällään kaikki ruuvit ja muut pikkutarvikkeet, jotka pystyy pudottamaan terassin lautojen alle. Nuo osat olivat kätevässä pahvipakkauksessa, jossa oli merkattuna kukin ruuvityyppi omaan pikkulokeroonsa ja nuo lokerot sai avattua yksi kerrallaan. Eli tyypillinen yhden pussin ruuvisekoitus oli hylätty ja tehty uusavuttomille asia sata kertaa helpommaksi. Ja kruununa vielä se, että jokaista ruuvityyppiä oli ekstrakappaleet lokerossa "Spare parts". Ilmeisesti grillin valmistaja tiesi, että me tumpelot pudottelemme vähintään ruuvin tai kaksi jonnekin sellaisiin paikkoihin, josta niitä ei ennen seuraavaa jääkautta kaiva kukaan esille.

Valmistuu, valmistuu

Hanslankariksi projektiin otin perheen lähes nelivuotiaan elosalaman. Ja hauskaahan meillä oli. Kuunneltiin radio Nostalgiaa ja ruuvailtiin osat paikalleen. Nelivuotiaan pinna on muuten noissa hommissa vielä lyhyempi kuin keski-ikäisen. Ehkä noin kolmetuhatta kertaa kuului korvanjuuresta kysymys "Isi, milloin tämä on valmis?". Eikä haslankari edes innostunut Radio Nostalgiasta...
Osat levällään ja tästä pitäisi grilli saada aikaan
Kuten asiaan kuuluu, niin saatuani koko alatason valmiiksi, huomasin, että alin osa on väärinpäin. Eli purkuun meni ja uusiksi. Mutta tässäkään vaiheessa umpiteräksestä olevat hermoni eivät levähtäneet. Hanslankari hieman ihmetteli, että voiko tuossa muka tehdä virheen. En vaivautunut oikaisemaan, että kyseessä ei oikeastaan ollut virhe, vaan näkemysero valmistajan kanssa. Pohjalevyn olisi toki voinut jättää, kuten olin sen koonnut (tosin ovia ei olisi saanut asennettua).

Suurin pelkoni näissä projekteissa on se, että jokin osa puuttuu ja koko homma jää kesken. Sitä osan puuttumista odottaa aina viimeiseen saakka ja monta kertaa se on kyllä toteutunutkin. Mutta tällä kertaa kaikki osat, ruuvinreiät ja ruuvit sekä muut lärpyttimet olivat osuneet oikeaan pakettiin. En myöskään onnistunut pudottamaan yhtään ruuvia kateisiin eli minulle jäi koko "varapatruunalaatikko" käyttämättä.

Tavallaan miehistä itsetuntoa harmitti homman helppous. Vaikka kätensä jäljen kyllä tunsi koko ajan, niin homma tuntui menevän reilaan vähän liian helposti. Onko nämä nykyiset koottavat sarjat pureskeltu jo liiankin valmiiksi? Mutta toisaalta sitä mukaa, kun ihmisten kyvyttömyys itse tekemiseen heikkenee, niin koottavien sarjojen rakentamisen on pysyttävä mukana. Seuraavalle sukupolvelle voi haasteeksi riittä se, että saavat edes pahvilaatikon auki ilman ulkopuolista apua.

Puolivälin krouvi, oluen paikka

Puolessavälissä kokoamista olin jo varma, että tämä homma valmistuu. Päätin siis antaa itselleni vapauden ottaa yhden talkoo-oluen. Siinä Kukkoa siemaillessani katselin kätteni jälkiä ja ihailin taitojani. Työnjälki oli tähän saakka priimaa ja sellaisena päätin sen pitää loppuun saakka.
Tässä vaiheessa hanslankarini oli jo saanut tarpeekseen ja makasi olohuoneen lattialla padi käsissään katselemassa lastenohjelmia. Kohautin olkapäitäni ja mielessäni totesin, että siinäpähän opettelee itse joskus oman grillinsä kokoamisen. Ja kierossa mielessä toivoin, että saisi miehekseen spagettivartaloisen insinöörin, joka ei jaksa edes vasaraa kädessä pidellä. Tulisivat sitten kumpainenkin polvillaan pyytämään, että opettaisin grillin kokoamisen salat. Hah!

Lopputulos hivelee silmiä - ja miehistä itsetuntoa

Viimein koitti hetki, että istutin parilat paikalleen ja homma oli valmis. Tarkistin, että kaikki osat oli käytetty ja pahvilaatikot olivat tyhjiä. Lisäksi vertasin kuvaa vielä kokoamisohjeen kuvaan ja totesin kuvan vastaavan taideteostani. Pienen hiljaisen hetken seisoin uudenuutukaisen grillin edessä, kytkin kaasupullon kiinni ja napsautin kevyellä ranneliikkeellä tulevan lihankäristäjän eloon. Kaunis sininen liekki lehahti eloon parilan alle ja kesäkaverini henkäili ympäristöönsä nestekaasun luomaa lämpöä.
Olin onnistunut työssäni ja miehinen itsetuntoni oli saanut jälleen yhden taputuksen selkäänsä. Kiitin mielessäni sekä nyt jo nukkuvaa hanslankaria, talkoo-oluen tehnyttä Laitilan virvoitusjuomatehdasta ja ruuvimeisseliä, joka oli mahdollistanut työni tuloksen. Aloin jännityksellä odottaa tulevaa päivää, jolloin ritilälle lyötäisiin ensimmäiset makkarat ja teräksinen ruokatehdas pääsisi näyttämään piilevät kykynsä.

Lopputulos hivelee silmää
 
Grillaaminen on kesäpuuhien suosikkini ja ainoa keino, jolla pääsen meidän perheessä loistamaan ruuanlaitossa. Siksi työkalut on mukava olla mieleiset. Tähän uuteen grilliin hommasin vielä savustuslaatikon, joten meinaan laajentaa osaamistani pihvien- ja makkaranpaistosta eteenpäin. Saa nähdä, opettaako appiukko minulle kalojen savustamisen salat, sillä siinä hommassa hän on mestari.