Ra(s)kas Keski-Ikä

Tämä on blogi keski-ikäisestä ihmislapsesta, joka on selviytynyt tähän asti ilman käyttöohjetta. Täällä kerron perheestä, työstä, vanhenemisesta, yhteiskunnasta ja elämästä –kaikissa harmaan sävyissä. Ra(s)kas Keski-ikä on julkinen päiväkirja, henkilökohtainen terapiahuone ja paikka, jossa voin olla väärässäkin, kunhan olen vakuuttava. Elämä ei ole kiiltokuvaa. Tänne kirjoitan niin kuin koen, näen ja joskus täysin väärin ymmärrän. Elämästä saa tekemällä hyvän. Tai ainakin hyvän tarinan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Yritä edes!

Heipparallaa lukijat ja muut!

Elokuu meni niin vauhdikkaasti, etteivät jalat juuri maata koskeneet. Omalla unelmatehtaallani liukuhihna pyörähti lopulta aika vauhdikkaasti pykälän eteenpäin ja pääsin aloittamaan oman yrityksen suunnittelua ja käynnistämistä jopa vauhdikkaammin kuin olin ajatellut.

Viime vuonna päättyneen koulun jälkeen on oman ammattitaidon jalostaminen ja hyödyntäminen pyörinyt mielessä koko ajan. Vähän kateellisena katselin, kun kurssikaverit pystyttivät omat narikkansa pystyyn ja pääsivät oikean tekemisen makuun. Kevään koronakriisi siirsi omaa tekemistä suosiolla puoli vuotta eteenpäin, mutta edes pakollinen miettimistauko ei saanut luopumaan haaveesta rakentaa jotain "ihan omaa". Koko kesän ajan tein laskelmia ja mietiskelin omia tekemiseni rajoja. Toisaalta koetin inhorealistisesti miettiä, mitä kaikkea voi mennä pieleen, mutta toisaalta taas ajattelin, millaiset ovat onnistumisen mahdollisuudet

Sitten tuli se puhelu (tai tässä tapauksessa sähköpostiviesti). Tuttuni soitti ja kertoi, että hänellä on "tiskin alla" minulle sopiva toimitila, jossa natsaavat kaikki esittämäni toiveet työtilan suhteen. Ja siitä se idea sitten lähti! Kaivoin naftaliinista suunnitelmat, pyyhin niiden päältä pölyt ja kävin toteutuksen kimppuun. Lopputuloksen voitte lukea tarinan lopusta. Väliin vähän jargonia ja opetuksellista paatosta.

Miksi yrittäjäksi?

Suvussani ei yrittäjyydeksi nimitettyä tautia tunneta. Olemme jo monessa sukupolvessa olleet palkkarenkejä ja lomarahaprostituoituja. Sen vuoksi omat fiilikseni yrittäjyyteen olen kerännyt pääasiassa työelämästä omien kokemusten kautta. Olen työskennellyt useammalla yrittäjällä duunissa ja tunnen muuten suunnilleen saman verran onnellisia oman tiensä kulkijoita. Jokaiselta olen oppinut jotain, mutta ennen kaikkea asennetta.

Yrittäjyys on käsittääkseni sairauden muoto, jossa ihmisellä on pakonomainen tarve lähteä seuraamaan päähän kasvanutta yritysideaa ja potkia firma pystyyn, vaikka kaikki indikaattorit osoittaisivat minne. Tuntemani yrittäjät ovat luonteeltaan sitkis-porukkaa. Periksi ei anneta, eikä hommasta luovuta, vaikka ihan jokaisena päivänä työnteko ei naurata ja joskus ei edes hymyilytä. Jokin kumma vimma oman idean jalostamisessa pakottaa puskemaan läpi graniittiseinän aina päätyyn saakka. Palkkatyössä samaa asennetta tapaa vuosi vuodelta vähemmän.

En jaksa löpistä joustavuudesta tai työn vapaudesta. Ne ovat markkinanimikkeitä sille, että jos haluat pitää vapaapäivän, se on sallittua, mutta sen vastapainona menetät työtulot samalta päivältä. Työn vapaus taas tarkoittaa käytännössä sitä, että voit valita työpäiväsi vapaasti maanantain ja sunnuntain väliltä - yleensä työpäivien määrä pyöristetään ylöspäin.

Itse arvostan eniten sitä ikiliikkujan lailla pyörivää koneistoa aivoissa, joka tuottaa ideoita toisensa perään ja pyrkii menemään koko ajan eteenpäin. Raa'asti sanottuna palkkatyötä tekevät ihmiset pyrkivät tiettyjen suoritusvuosien jälkeen staasiin, jossa saatu raha ansaitaan entistä helpommalla tai sitten työtehtävissä pyritään tasolle, jossa tarjottu rahallinen korvaus varmasti kompensoi menetetyn vapaa-ajan korkojen kera.

Yrittäjät sen sijaan tuntuvat roikkuvan vuodesta toiseen trapetsinarulla tuulessa ja ilman varmistusköyttä vailla varmuutta toimeentulon taatusta kasvusta tai riskien katoamisesta. Ja pahiten yrittäjyyteen sairastuneet vielä levittävät omia yrityksiään eri suuntiin kasvattaen riskejä tai sitten hakeakseen uusia haasteita. Kuulostaa pelottavalta, mutta kiehtovalta.

Ja sitten vielä - ollaanpa rehellisiä. Jos olette seuranneet työelämän muutoksia, niin yksi suuri valtavirta on palkkatyön osien muuttaminen alihankinnan suuntaan. Tulevaisuudessa useat tällä hetkellä palkkaa maksavat yritykset tulevat olemaan pelkkiä alihankintaa ostavia keskittymiä. Prosessinomaisessa työssä kokonaisuus on monessa tapauksessa pilkottavissa pienempiin osiin ja jokainen osanen on mahdollista kilpailuttaa. Tuloksena on työnantajan taholta pienemmät henkilöstön sivukulut ja toisaalta kevyempi epävarmuuden sietokyky. Alihankkijoita kun on tunnetusti helpompi potkia pihalle kuin työntekijöitä. Sen vuoksi on hyvä harjoitella hommaa jo vähän etukäteen.

Minun kohdallani tänä vuonna tähdet sattuivat oikeaan asentoon. Takataskussa oli tuore koulutus, joka mahdollistaa itseni työllistämisen ja tarvittava pääoma on sen verran kevyt, että sen saa raavittua kasaan. Ikää minulla on sen verran, että uuden aloittaminen pelottaa sopivasti, mutta järki on juurtunut päähän sen verran syvään, että ihan kaikkiin hullutuksiin en sentään lähde mukaan. Maltti kasvattaa tässä tapauksessa onnistumisen todennäköisyyttä.

Ja vielä yhtenä tärkeänä tekijänä se, että en edes kuvittele omilla käsillä tehtävässä työssä makaavan miljoonia, vaan edessä on luultavasti hiukan ohuempia vuosia ja liikaa töitä. Mutta uskon, että kaikesta selviää. Nää on ehkä näitä "rakkaudesta lajiin"-tyyppisiä juttuja.

Ne luotettavat kumppanit

Piirsin paperille suunnitelman, mitä kaikkea tartvitsen, että saan homman pystyyn. Itse perustaminen on nykypäivänä helppoa. Alusta saakka on verkon käyttö ja asioiden etsiminen verkosta on kullanarvoinen kyky (tämän saman ajatuksen siirsin myös yritykseni verkkosivuille). Mitä helpommin asiat löydät sitä helpompaa on myös kaupan teko. Hyvänä esimerkkinä vaikka yrityksen verkkosivut.

Minulle oli alusta saakka selvää, että yrityksen kirkkain kilpi ulospäin ovat toimivat ja näyttävät verkkosivut, joiden kautta asiakkaat löytävät minut. Vaatimuksena sivuille oli, että sieltä löytyvät yhteystiedot sekä se, että suurin osa ajanvarauksista tapahtuu passiivisesti suoraan verkkosivujen kautta. En näe mitään etua siinä, että päivystän puhelimessa ja kulutan työajaksi tarkoitettua aikaa hoitamalla ajanvarauksia, kun helpompiakin tapoja on. Lisäksi verkkosivujen päätyö on olla toimiva alusta verkossa tapahtuvalle markkinoinnille.

Koska olen sivujen suunnittelussa ja toteutuksessa "peukalo&kämmen"-tason tekijä, on fiksua pyytää paikalle firma, jolta homma sujuu. Tekijäksi löytyi onneksi paikallinen Markkinointi Ukkonen. Miksi juuri he? Ehkä juuri siksi, että lähetettyäni heille tarjouspyynnön, minulle soitettiin 10min päästä ja alettiin puhua asiaa. Niko Ukkosen kanssa hommat toimivat heti alusta saakka. Omat aivoitukseni ymmärrettiin puolesta sanasta ja kokonaisuus valmistui ajallaan. Itse pidän lopputuloksesta - ja samaa laulua olen kuullut heiltä, kenelle olen sivuja päässyt esittelemään.

Eli jos kaipaatte taatusti toimivaa ja luotettavaa verkkosivujen - tai digimarkkinoinnin osaajaa, niin pistäkääpä nettiin osoiteriville:

https://markkinointiukkonen.fi/

Verkkosivujen lisäksi olen tarvinnut paperitukkua, kirjanpitäjää, työvaatteiden tekijää ja muuta. Kaikissa valintakriteerinä on ollut A) paikallisuus ja B) luotettavuus ja vasta C) hinta. Ensimmäisiä asioita, mitä itse pyrin pitämään kunniassa on se, että täällä etelä-Karjalassa me kaikki seisomme samassa suossa. Silloin ei ketään yksittäistä toimijaa auta se, että polkee toista yrittäjä enemmän suon sisään, vaan pelastus löytyy siitä, että yhdessä pyritään nousemaan suon vetelyydestä kuivalle maalle.

Verrattoman tärkeää on ollut myös kollegojen tuki. Itse nojaan lähes kaikissa epävarmuustekijöissä ja selvitettävissä asioissa kurssikaveriini Eveliinaan - Eveltä on tullut vastaus lähes pomminvarmasti kaikkeen - koska hän on käynyt läpi samat asiat aiemmin. Lisäksi haen henkisiin epävarmuuksiin tukea muilta samaa polkua talsivilta, kiitos myös teille kaikille! Toivottavasti osaan olla samalla tavalla teille tukena ja turvana tulevaisuudessa.

Ensimetrit

Se, mitä yrittäminen lopulta on, selviää ajastaan. En ala jeesustella asioista, mistä en mitään tiedä. Työn tulokset selviävät sitten, kun ensimmäiset tilikaudet ovat takana ja homman arki näyttäytyy päivittäisessä työssä. Tällä hetkellä koko työ on minulle vain nippu odotuksia - ja pelkoja.

Sen verran tiedän jo nyt, että alussa firmaan menee rahaa moninverroin enemmän kuin siitä saa ulos. Jokainen ovesta vastaantuleva kauppamies on käsi ojossa pyytämässä satasta tai kahta ja yrittäjän viisaus on löytää niistä kauppamiehistä tyypit, jotka ovat tekemisen kannalta hyödyllisiä tai tarpeellisia. Rasittavimpia ovat viikottain soittelevat luettelokauppiaat, jotka koettavat saada yrityksen nimeä milloin mihinkin mielikuvitukselliseen nettiluetteloon, jota kukaan ei oikeasti lue. Halvin tarjous on vuodessa ollut noin 90€ ja kallein taisi olla jossain kolmensadan kieppeillä.

Tekeminen on kivaa. Pidän siitä, että saan palvella asiakkaita ja pidän myös työstä, jota joutuu tekemään asiakkaiden löytämiseksi. Lähes joka ilta kiitän otsa lattiassa nykyistä työnantajaani PKS Jakelua siitä, että olen kuluneiden kahden vuoden ajan oppinut uusia asioita, oppinut mm. sähköisen markkinoinnin ja verkkotyökalujen saloja ja ennen kaikkea päässyt treenaamaan sitä, miten markkinoinnista saadaan onnistumisia (Kiitos Mary J.). Ja lisäksi olen kyllä kiitolinen siitäkin, että palkkatyö on mahdollistanut sen, että iltani ovat olleet vapaita suunnittelemaan oman yrityksen tekemisiä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että nykyinen leipätyöni on urani ehkä paras hyvin monelta osin.

Tänä päivänä kaiken avain on se, että olet näkyvissä verkkossa. Lähes kaikkeen työhön tekijät etsitään ensisijaisesti verkon kautta ja mitä suurempi näkyvyys sitä varmemmin pääset kauppaa tekemään. Oma ajatukseni on myös se, että verkon kautta ihmiset pääsevät varaamaan aikansa suoraan - olipa kellonaika mikä tahansa. Monesti päätökset vaikkapa hieronnoista tehdään lyhyellä aikavälillä ja silloin on tärkeää, että asiakkaan tarvitsee nähdä mahdollisimman vähän vaivaa A) löytääkseen tekijän ja B) saadaakseen itselleen ajan tekijän luokse. Tämä siis ykköskierroksen asiakkaille.

Sitten taas, kun aletaan puhua paluuprosenteista, niin ainoastaan tehty työ ratkaisee. Jokaisessa tehdyssä tunnissa tulee tavoitteena olla se, että asiakkaan ongelmat kuullaan ja korjataan. Sen jälkeen tarjotulla serviisillä pyritään siihen, että vaiva on korjattu, eikä asiakkaan tarvitse enää tulla pöydälle - MUTTA hän kertoo palvelusta kahdelle kaverilleen. Tai jos vaiva ei ole kerralla korjattu, niin tavoitteena on saada ihminen niin tyytyväiseksi palveluun, että hän palaa uudelleen. Bisnes on simppeliä, tekeminen ei aina.

Ja sitten lopuksi

Ja koska käytössäni on tämä bloginmuotoinen ilmainen mainosalusta, niin toivotan kaikki lukijani tervetulleeksi asiakkaaksi. Pidän putiikkia auki maanantaista lauantaihin aina varausten mukaan.

Verkkosivut löytyvät täältä

https://lappeenhierontastudio.fi/

Ja sitten olen vielä hajauttanut tätä omaa kirjoittamistani vähän myös tuonne firman verkkosivujen puolelle - siellä on enemmän ammattiin liittyvää kirjoittelua sekä sitten firman asioihin keskittyviä asioita. Mutta tekstit on tarkoitettu asiakkaille ja varmaan sieltä löytyy monta avaavaa juttua kehon hyvinvointiin ja sen kohentamiseen. Ne jutut löytyvät täältä:

https://lappeenhierontastudio.fi/blogi/

Tätä blogia en missään nimessä hylkää - veikkaan, että työn tekemisen lomaan tekee hyvää kirjoittaa jotain vähän vapaampaakin. Ja itse asiassa kirjoitin kesällä karanteenissa ollessa jopa yhden romaanikäsikirjoituksen, mutta en usko sen saavan sen suurempaa suosiota. Olipahan vaan kiva kirjoittaa.

Hyvää syyskuuta ja alkanutta syksyä kaikille!

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Kesäloman kirjakassin sisältö

Kesäloma näkyy uhkaavasti kalenterissa parin viikon päässä. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen saan ihan luvalla lörvehtiä aamulla pidempään ja käyttää aikaani vaikka suosikkiharrastukseeni, lukemiseen. Varaudun kesäloman viettoon hyvissä ajoin hakemalla kirjastosta "kesälomakassin". Sen sisältö on enemmän tai vähemmän tarkkaan harkittu ja pitää sisällään minulle sopivan kombon erilaista lukemista, jolla pärjään läpi vapaan.

Valitsen kirjastosta yleensä viidestä kymmeneen kirjaa. Sisältö koostuu tietyllä tavalla ja pyrin löytämään tietyt vakioelementit, jotta lukemiseni saa eri ulottuvuuksia ja pysyn kirjojen parissa koko loman ajan. Kirjoista täytyy löytyä vastine eri fiiliksiin ja yleensä luenkin paria kirjaa yhtä aikaa ristikkäin.

Kuinka löydän omat suosikkini ja miten tuon kassin sisältö hupenee kirja kerrallaan?

Aperitiiviksi pari tiiseriä

Kesäloman kirjakassiin kuuluu ehdottomasti pari helppoa tiiseriä, joilla herätän lukuhimon täyteen liekkiin. Tiiseri on jotain helppoa ja jotain, mikä ei vaadi liikaa aivotoimintaa lukijalta. Tiisereiksi käytän helppoja dekkareita, kevyttä huumoria tai tuttuja klassikoita.

Paras tiiseri jokaiseen kesään on Reijo Mäen uusin Vares-dekkari. Niissä hahmot ovat tuttuja, tarinan kerronta etenee kuin Aurajoen vesi ja juoni on ymmärrettävän helppo. En yhtään ihmettele, että Varekset ovat koko kansan suosikkeja vuodesta toiseen. Laatu on tasaista ja aina, kun otat Vareksen käteen, tiedät mitä saat.

Muuten omia aperitiivejani lukemiseen ovat Juha Vuorisen kirjat, Vexi Korhosen dekkarit, Matti Röngän kirjoittamat Viktor Kärppä -kirjat tai sitten sellaiset klassikot, joita olen lukenut niin monta kertaa, että juoni on tuttu, mutta yksityiskohdat häipyvät muistista.

Niin sanottuihin iki-klassikoihin kuuluvat muun muassa Mika Waltarin pitkät historiaromaanit, Daniel Defoen kirjoittama Robinson Crusoe tai vaikka kaikki Leon Urisin kirjoittamat kirjat. Aperitiivin ei tarvitse olla lyhyt tai kevyt. Sen ainoa tehtävä on herättää lukuhimo henkiin ja totuttaa silmät sekä keho tulevaan lukumaratoniin.

Tiiserit ovat myös niitä, joihin ei koskaan kyllästy. Olen lukenut kaikki Juha Vuorisen teokset ehkä kymmeneen kertaan ja silti ne kelpaavat jokaisen kesän alkuun tiisereiksi herättämään lukuhimon kerta toisensa jälkeen. Tiiserit ovat myös monesti kirjoja, joita ostan omaan kirjahyllyyni. Iän myötä minusta on tullut erittäin tarkka siitä, mitä haluan itselleni ja missä taas lainaaminen riittää. Itselleni ostan nykyisin enää vain teoksia, joiden pariin tiedän palaavani myöhemmin. Käytännössä meiltä kirjahyllystä löytyy suosikki-bändien elämänkertoja sekä sellaista kevyttä kamaa, joita tulen lukemaan monta kertaa ja joiden pariin palaan aina, kun lukuhimo jostain syystä sammuu.

Pääruuaksi sopivasti faktaa ja fiktiota

Koostan oman lukukassini niin, että siellä on sopivassa suhteessa faktaa ja fiktiota. Haluan lukiessa oppia lisää ja lukea esimerkiksi historiasta, mutta sen lisäksi aivot kaipaavat tuuletusta, jota ne saavat vaikkapa hyvien dekkareiden tai historia-fiktion kautta. Yleensä minulla on kesken yksi kirja faktaa ja yksi fiktiota. Usein, kun on väsynyt, ei jaksa lukea paksua faktaa, vaan aivot kaipaavat pelkkää viihdettä. Sitten taas toisinaan kevyt fiktio ei riitä, vaan aivot kaipaavat haasteita ja tartun mieluiten faktaan.

Iki-suosikkini ovat toiseen maailmansotaan liittyvät elämänkerrat tai kertomukset. Viime aikoina olen lukenut melkoisesti Auschwitzista kertovia tarinoita, joista parhaat ovat "Auschwitzin tatuoija", "Auschwitzin apteekkari" sekä "Sonderkommando". Lisäksi yksi yllättävimmistä, josta en ole nähnyt arvioita missään on Thomas Hardingin kirjoittama "Hanns ja Rudolf". Kaikkia noita suosittelen lukemaan, jotta oppisimme sen, kuinka paha maailma voi pahimmillaan olla.

Luen toki myös ihan rintamakertomuksia tai sodassa kunnostautuneiden komentajien elämänkertoja. Erikoista on se, että amerikkalaisista tai englantilaisista ei juuri tarinoita tunneta, mutta sen sijaan saksalaisten komentajien elämänkertoja löytää helposti. Jos jotain pitäisi suositella, niin lukulistalle "Panssarikreivi", "Otto Carius, Tiikerit mudassa" sekä "Vaitelias Otto". Kenraalitason taistelijoista hyvin kirjoitettu kirja on "Karl Dönitz ja kolmannen valtakunnan viimeiset päivät".

Sodan lisäksi koostan kirjakassini muusikko- tai urhelijaelämänkerroilla. Haen kirjoista tarinoita ihmisistä, joiden elämää ihailen. Koetan löytää tarinoita, jotka kertovat, miksi jostakusta on tullut suosittu menestyjä. Ensimmäisenä näistä kirjoista mieleen tulee "Shoe dog" (Niken perustajan tarina), Andre Agassin elämänkerta sekä "Voittoja ja valheita", mikä kertoi Lance Armstrongin doping-huuruisen tarinan. Urheilussa luen eri lajien edustajia todella laajalla skaalalla. Niissä lajia tärkeämpää on se, että kirja kertoo taustat sekä menestystekijät.

Kolmas suosikkigenreni faktapuolella ovat muusikot. Luen bänditarinoita tai sitten muusikoiden elämänkertoja. Kirjojen aiheet eivät välttämättä liity edes musiikkiin, mitä kuuntelen, vaan valintaan päätyy monesti muusikoita, joiden elämän tiedän olleen mielenkiintoinen. Ja on usein käynyt niinkin, että löydän jonkun yhtyeen musiikin vasta tekijöiden tarinoiden takaa. Näin kävi esimerkiksi The Who -yhtyeelle, jonka musiikin löysin sen jälkeen, kun luin Pete Townshendin kirjoittaman kirjan "Kuka olen".

Luonnollisesti ahmin ensimmäisenä ne kirjat, jotka kertovat bändeistä, joita kuuntelen. Olen ostanut itselleni melkoisen läjän Led Zeppeliniä, AC/DC:tä, Red hot Chilli peppersiä tai The Doorsia kertovaa kirjallisuutta.

Yksi salainen paheeni faktakirjoissa on Ruotsin historia. Olen heikkona teoksiin, jotka kertovat Ruotsin suurvalta-ajasta sekä sen ajan kuninkaista. On jotenkin kiehtovaa ajatella, että nykyinen "Euroopan villasukka" Ruotsi on ollut joskus koko Euroopan mahtivaltio ja todellinen suurvalta, jolle kukaan ei ole voinut mitään. Pakkohan siitä on lukea!

Fiktiossa tuttua ja tuntematonta

Fiktiopuolella pyrin ottamaan sekoituksen tunnettuja ja tuntemattomia tekijöitä. Pidän kirjasarjoista, kuten Conn Igguldenin Keisari- tai Valloittaja-sarjoista. Niissä on löyhä yhteys todellisuuteen, mutta tarinat on kuitenkin tehty fiktion ehdoilla. Igguldenin lisäksi pidän Bernard Cornwellin Uthred-sarjasta.

Historia-fiktion lisäksi ahmin dekkareita. Vaimoni on ihastunut ruotsalaisiin dekkareihin ja monesti mukaani kirjastosta tarttuu Anna Janssonia, Camilla Läckebergiä tai Viveca Steniä, mutta minua nuo eivät viehätä. Itse olen enemmän Jens Lapidus-miehiä. Tavaan sujuvasti myös Grebe&Leanderin Venäjä-sarjaa tai ihan vaan kevyitä Jack Higgins -jännäreitä.

Tykkään myös paljon kotimaisista dekkareista. Uusin suosikkini on Max Seeck, jolla on hallussa hyvät tarinat, uskottavat hahmot sekä riittävän epäennustettava juonenkulku. Seeckin lisäksi kelpuutan kotimaisista Marko Kilpeä tai Jarkko Sipilän tekemiä kirjoja. Minusta dekkareissa suomalaisten kirjoittajien taso on todella kova. Meillä on omanlainen tyyli sekä uskottavat kirjoittajat, jotka pystyvät rakentamaan juonenkuluista riittävän haastavia ja oikealla tavalla kammottavia. Seeckiä voin sanoa jopa kadehtivani. Hänellä on hyvä hahmogalleria ja hän osaa kuljettaa juonta niin, että lukemista ei yksinkertaisesti voi lopettaa. Dekkareissa pidän siitä, että hahmot ovat uskottavia, mutta inhimillisiä. Sen lisäksi, että he ratkovat rikoksi, he myös rakastuvat, pettyvät, kärsivät ja ovat väsyneitä. Ihan kuin me kaikki muutkin kuolevaiset.

Yleensä löydän omat fiktiopuolen kirjani kirjaston "Viimeksi palautettujen" hyllystä. Viimeksi palautetut kertoo muutenkin, mitä kansalaiset lukevat ja siellä on monesti teoksia, jotka ovat jääneet varauslistan ulkopuolelle, mutta joita kuitenkin luetaan. Totta kai lonttaan myös kirjakauppojen uutuuhyllyjä sekä luetuimpien listoja. Käyn säännöllisesti ihailemassa Suomalaisen kirjakaupan valikoimaa ja kuolaan lukemattomien uutuusteosten perään.

Yksi salainen rakkauteni ovat Jari Tervon kirjat. Ne ovat ainoita kaunokirjallisia teoksia, joita pakotan itseni lukemaan yli sadan sivun. Tervo koostaa kirjansa niin, että ne lähtevät liikkeelle todella hitaasti. Tervon kirjoissa luet ensimmäiset sata sivua kuin katekismusta ja sen jälkeen tarina vie mennessään niin, että kun kirja loppuu, rukoilet, että sivuja tulisi jostain lisää. Tervo on mestari tarinan hiivuttamisessa ja siinä, että hän koukuttaa lukijan hahmoihin täysin huomaamatta.

Mikä on hyvä ja mikä huono kirja?

Kun valitsen luettavaksi kymmenen kirjaa, tiedän, että niistä kolme menee suoraan hylkyyn. Minulla on tietyt kriteerit, joilla luen kirjoja ja en koskaan kuluta aikaani sellaisten kirjojen parissa, jotka eivät sovi tiettyyn formuun. En pakota itseäni lukemaan kirjoja sen takia, että tekijä on tuttu tai siksi, että kirjan lukeminen nostaisi omaa sivistystäni. Olen esim. koettanut pariin kertaan lukea Salman Rushdien "Saatanalliset säkeet"-kirjaa ja todennut sen olevan niin tekotaiteellista paskaa, ettei minun aikani tule ikinä riittämään siihen. Lukeminen on minulle ennen kaikkea viihdettä ja hyvää ajankulua.

Ensimmäinen kriteeri on se, että tarinan täytyy juosta alusta saakka. En koskaan lue viittäkymmentä sivua pidemmälle kirjaa, joka ei lähde käyntiin. Ymmärrän, että joillakin kirjoittajilla on tarve salata kirjan juoni mahdollisimman pitkälle ja paljastaa se vasta lopussa. Minä en koskaan lue sellaisia kirjoja. Jos tarina ei starttaa, kirja menee "luiskaan".

Sekava juoni tarkoittaa yleensä sitä, että luet tarinaa kymmenen sivua ja huomaat, ettet ole tajunnut koko juonesta sanaakaan. Sitten palaat takaisin ja koetat löytää kohdan, jossa menit sekaisin. Jos tuota samaa teet riittävän monta kertaa, ei lukemisesta tule mitään. Kirjan lukemisen on tarkoitus olla helppoa ja viihteellistä. Ymmärrän, että toiset tekevät kirjallisuudesta taidetta, mutta he saavatkin etsiä lukijansa muualta.

Yksi iso miinustekijä on myös se, jos hahmoja on liikaa. Osa kirjoittajista rakastaa sitä, että kirjaan luodaan hahmo toisensa perään. Lukijalle se on tuskaa. Parhaissa kirjoissa hahmoja on alle kymmenen ja ne ovat käsitettävissä olevia ja liittyvät juoneen luontevasti. Sivuhahmoilla kirjan juoni hävitetään ja tärkeimmäksi tekijäksi muodostuu se, että koko kylä saa nimensä kirjan sivuille.

Itse arvostan myös kaunista ja sujuvaa kieltä. Kirjoja ei tarvitse kirjoittaa kirjakielellä, mutta tykkään siitä, että sanojen käyttö on huoliteltua ja siistiä. Eräs kaikkien aikojen parhaimmista ja kauneimmista kirjoista, joita olen lukenut, on Minna Rytisalon "Lempi". Sitä lukiessa tuntui, että jokainen sana on mietitty ja hiottu osumaan toisiinsa. Koko kirja oli minusta yksi kaunis taideteos. Kirjan juoni ei ehkä ollut kärkikastia, mutta kieli itsessään oli niin kaunista, että itketti. Suosittelen lukemaan.

Minusta kirja ei voi olla liian pitkä. Rakastan Waltarin kirjoittamia pitkiä historiateoksia sekä Ken Folletin eepoksia. Niissä tarina juoksee koko ajan, tarina pysyy koossa ja kirjailija pystyy maalaamaan uskottavasti maailman lukijan eteen. Vaikka teosten koko lähentelee tuhatta sivua, ei yksikään sivu ole turha tai kirjoitettu vain täytteeksi. Lukiessa voi vain ihailla tekijään pitkämielisyyttä ja taitoa. Pitkien kirjojen ainoa ongelma on se, että niitä on mahdotonta lukea sängyssä.

Elämänkerroissa jätän väliin teokset, joita ei oikeasti ole kirjoitettu. Osa elämänkerroista on pelkkiä luetteloita päähenkilön saavutuksista ja tekijällä ei ole itsellä ollut mitään mielenkiintoa hakea luvuille tai sattumille taustoja. Hyvänä esimerkkinä vaikka Joel McIverin Metallica tai Black Sabbath -tekeleet. Kaikkein huonoimmat teokset on lisäksi tehty ilman kohteen hyväksyntää tai omaa panosta.

Hyvässä elämänkerrassa tekijä on kiinnostunut kohteesta ja värittää elämän merkkipaaluja hyvillä knopeilla ja tarinoilla. Kohdetta on kuvailtu monesta eri näkökulmasta ja varmistusta faktoille on haettu kohteen ulkopuolelta. Viime aikojen parhaiten tehdyistä teoksista mieleen tulee Tuomas Marjamäen kirjoittama "Spede nimittäin", jossa teksti elää ja tarinat vievät lukijan mukanaan. Vaikka itse en tod. ole Spede-fani, niin kirjan luin suorastaan ahmimalla. Ja se oli täysin tekijän ansiota. Ja totta kai parasta on, jos kirjan tekijänä on itse kohde. Hyvänä esimerkkinä vaikka Tina Turnerin "Minun rakkaustarinani" tai RHCP:n Flean kirjoittama "Happoa lapsille".

Lukeminen kannattaa aina

Olen ollut lukumiehiä koko ikäni. Opin lukemaan vasta ala-asteen ensimmäisellä luokalla ja muistan, että helpolla tuo taito ei päähäni istunut. Mutta sitten kun lopulta sain kirjaimet oikeaan järjestykseen, ei lukemiseni ole koskaan loppunut. Minun suurin inspiraationi on ollut oma äitini. Niin kauan kuin muistan, on äitini istunut kirja kädessä ja kirjannut myös ylös teokset, jotka hän on lukenut. Äitini haukansilmien ohi ei pääse yksikään lukemisen arvoinen uutuus.

Äitini kanssa vaihdamme vielä nykyäänkin lukuvinkkejä ja annamme toisillemme hyviä neuvoja siitä, mitä hyvää maailmassa on kirjoitettu. Ja tuota samaa lukemisen intoa koetan saada taottua myös lastemme päähän. Uskon siihen, että kirja on ikuinen formaatti, olkoon muotona perinteinen paperi tai sitten uusi sähkökirja. Kirjojen parissa saa aikansa kulumaan ja edelleenkin uskon, että kirjat sivistävät meitä ihmisiä paremmiksi. Ja ainakin kirjoihin on tallennettu menneiden aikojen virheet, joita ei huolisi toistaa. En lupaa, että lukeminen itsessään automaattisesti viisastaa, mutta antaa se siihen hieman paremmat eväät.

Hyvää viikonloppua!

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Mihin se kesäkuu (ja puolet heinäkuusta) karkasi?

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Kalenteri kertoo julmaa tarinaansa, että elämme jo heinäkuun puoltaväliä. Blogi on siis pölyyntynyt vaatehuoneen ylähyllyllä toista kuukautta täysin koskematta. Mieleen tulee keskustelu oman lapsen kanssa kesän alussa:

"Isi, isi, isiiiiii, saanhan mie sen trampan, jota olen AINA toivonut, saanhan?"

"Lupaatko hyppiä siinä joka aamu niin, että takahampaat irtoavat leukaluusta?"

"Lupaan, lupaan, lupaan. Menen heti herättyäni trampalle ja hypin sillä viimeiset unet silmistäni. Ja illalla hypin siinä vielä ennen nukkumista, että olen niin väsynyt, ettei minua tarvitse enää ikinä nukuttaa"

Ja kyllä - hänen korkeutensa sai trampan ja puolet takapihasta. Ja ei - hampaat ovat tallessa, enkä ole aamuisin nähnyt trampoliinin kankaan päällä harakkaa kummoisempia eläjiä. Toistaiseksi sijoitus on siis kannattavuuden rajamailla. Mutta toisaalta takapihalla on trampan verran vähemmän ruohoa leikattavaksi, eikä vielä yhtään tapaturmaa ole kirjattu työsuojelutoimikunnan pöytäkirjaan.

Nautiskelin kesäkuun alun helteet täysin mitoin. Istuskelin takapihalla tekemässä töitä heti, kun sinne tarkeni mennä ja pysyttelin tiukasti ulkoilmassa iltapäivään saakka, kunnes helle pakotti viettämään siestaa sisätiloihin. Iltaisin vielä kirjoittelin kiikussa keinutellen, kunnes vilu ja itikat pakottivat minut evakuoimaan itseni sisään. Mietin, että omaan kesääni en oikeastaan kesämökkiä tarvitse, koska en ole kummoinen veneilijä, enkä välttämättä kaipaa istuskelua järven rannalla (vaikka se mukavaa onkin).

Sattuneesta syystä emme ole matkustelleet, emmekä oikein edes käyneet missään. Joten mihin nämä puolitoista kuukautta ovat menneet?

Kirjoitushommia

Koska meidät ihmiset on edelleen tuomittu osittaiseen vapausrangaistukseen ja olemaan kotosalla, niin päätin käyttää aikani kirjoittamiseen. Blogi jäi kyllä huomiotta, mutta kirjoitin kaikkea muuta. Pitkästä aikaa otin virtuaalikynän karvaiseen käteen ja kirjoitin kunnon setin täyttä fiktiota (joku irvileuka tosin väittää tämän bloginkin olevan sitä).

Lopputuloksena täysimittainen kaunokirjallinen tarina, jonka kohtalo selviää "sitten joskus". Eikä tässä tapauksessa lopputuloksella ole edes väliä, sillä kirjoitin enemmän tekemisen ilosta ja rakkaudesta tarinoihin. En ole aikoihin keskittynyt mihinkään pidempikestoiseen, enkä ole rakentanut tarinallista juonta aikoihin, joten oli suuri nautinto koostaa omaan mielikuvitusmaailmaan uutta eloa.

Kun kirjoittamisesta hylkää päämäärän tai seuraukset, alkaa tekemisestä nauttia toisella tapaa. Ote kynän varresta rentoutuu ja saa aikaan viihdettä, jolla, jos ei muuta, saa ainakin oman aikansa kulumaan. Ja onhan kirjoittaminen hyvä vaihtoehto kyllästymiselle. Mielikuvitusmaailma antaa pakopaikan omalta pihalta tai liiankin tutuiksi käyneistä ympyröistä. Fiktion luominen tuuletti päätä kummasti. Ajatukset sai hetkeksi heittää johonkin aivan toisaalle ja jumalainen luomistyö teki hyvää.

Minulle kirjoittamisessa on aina ollut kyse oman häpeän voittamisesta. Häpeä on paras tekosyy lopettaa sellaisten asioiden tekeminen, joihin et täysillä usko tai joiden lopputulosta et pysty täysin ennakoimaan. Toisaalta taas häpeä ja pelko ovat parhaita tekosyitä olla tarttumatta itseä kiinnostaviin outoihin tai tuntemattomiin asioihin. Olen tehnyt viimeiset viisi vuotta lujasti töitä voittaakseni juuri itsehäpeän ja nolostelun ja antautunut tuottamaan tekstiä, jota itse lukisin. Ihminen itse on yleensä oman luovuutensa suurin vihollinen.

Niin se tarina tosiaan tuli valmiiksi ja olen kovasti koettanut houkutella vaimoa sitä lukemaan ja arvostelemaan, mutta tiukkaa tekee löytää ensimmäistä lukijaa. Elämä näyttää, johtaako kirjoitustyö johonkin vai ei.

Ei ole väliä, oletko hyvä tai huono. Ainoastaan sillä on väliä, että kelpaat itsellesi

Kuunteluhommia

Kirjoittamisen lisäksi olen antanut korville kyytiä. Lähes kaikki podcast-lähteet ovat kesän aikana tuottaneet tavaraa, jota ei yksinkertaisesti voi jättää kuuntelematta. Koska #keski-ikä ja #kalkkis, niin suosikkini ovat löytyneet kummasti Yle Areenan puolelta. Yle on tehnyt hartiavoimin duunia ja tuottanut kesän aikana niin paljon audiotuotantoa, etteivät tunnit enää riitä.

Kesän ehkä odotetuin ja varmaan myös yksi suosituimmista tuotannoista on "Kaikki huutaa Dingo". Viime kesän Kikka-sarjan jälkeen on otettu vielä hieman kunnianhimoisempi tavoite ja koko Dingo-yhtyeen tarina on siirretty 20-osaiseen kuunnelma-podcast-sarjaan. Yksi jakso on reilut viisitoista minuuttia, joten kokonaisuuden haukkaa halutessaan parissa päivässä. Itse olen sarjassa menossa vasta alkupuolella, mutta jälki on selväti kehittynyt ja tarinan kerronta monipuolistunut Kikan tarinasta. Tuotanto tosin luottaa siihen, että kuulijalla on ennakkokäsitys Dingosta ja sen jäsenistä. Se on ollut myös elinehto sille, että bändin tarina on saatu tiivistettyä muutamaan tuntiin. Meihin Dingo-aikaan eläneisiin tuo sarja iskee kuin Korkeajännityksen tuhat volttia.

Toinen keskareille suunnattu sarja, on "Radio Mafia was here". Siinä muistellaan seitsemän puolen tunnin mittaisen jakson verran Ylen ensimmäistä nuorisolle suunnattua radiokanavaa, Radio Mafiaa. Mafia oli minun nuoruuteni radio, joten podcastin asiat ovat pääosin tuttuja ja merkityksellisiä. Nyt kanavan lopetuksesta on kulunut riittävästi aikaa, että perspektiivi on mennyt kohdilleen. On helppo huomata, kuinka suuri edelläkävijä monessa asiassa Mafia oli. Se oli oman aikansa kapinallinen, mutta tuleville kanaville se toimi paaluttajana tiellä, joka synnytti modernin, vapaamman, ohjelmien tekotavan. Jos tästä sarjasta jotain negaa hakee, niin Pertti Salovaaran haastattelukunto on kaukana loiston päivistä ja on vähän siinä ja siinä, voiko tuollaista jälkeä moraalisesti käyttää äänituotannoissa.

Noiden kahden lisäksi olen löytänyt Areenasta "Afrikkalaisen heinäkuun". Yle on tuottanut useamman Afrikkaa käsittelevän podcast-sarjan, joissa käsitellään Afrikan historiaa, maantiedettä, kulttuuria sekä muutosta. Hauskana kuriositeettina on sarja "Afrikan tähden maailma", jossa Afrikkaa käsitellään Afrikan tähti-pelin näkökulmasta. Ainakin minä opin paljon uutta timanttien tuottamisesta uusimmasta jaksosta.

Ja viimeisenä podcast-sarjana on pakko suositella vielä "Kasarin lapset"-sarjaa. Siinä Vesa Winberg ruotii 80-luvun suosittujen rock-bändien taustoja sekä pohtii, mikä oli yhtyeiden suosion taustalla. Koska olen vanha hevimies ja ylpeydellä kantanut farkkutakkia, jossa oli selkälippu sekä hihamerkit, tarinat kiehtovat. Lisäksi Vesa on tekijänä radion puolelta tuttu ammattimies, jonka tuotanto ja kädenjälki ovat totaalisen priimaa.

Kesän ajaksi olen myös uudistanut hieman paatunutta radiomakuani. Kun lypsy jäi lomalle, on hyvää aikaa kuunnella välillä jotain ihan muuta. Kesäkuussa viihdyin loistavasti Radio Aallon aamun parissa. Aalto on kanavana ottanut kesäksi teeman "Latino-Aalto", mikä on muokannut soittolistat uusiksi. Idea on loistava ja ainakin itse tykkään karistaa aamun unet silmistä letkeillä latino-rytmeillä.

Heinäkuussa taas aamuvuorossa on viime kesän tapaan Esko Eerikäisen vetämä aamushow Radio Novalla. Show'ssa Eskon juontajapari vaihtuu viikottain. Setin aloitti Mikko Leppilampi, joka oli täysi radionoviisi, mutta näillä korvilla kuunneltuna sopisi aalloillekin aivan loistavasti. Mikko Leppilampi on jotenkin ärsyttävän käypäinen joka paikkaan. Hän on juuri se kaveri, että vaikka nokeat siltä kasvot ja puet juuttisäkkiin, se nousee lopulta elokuvan kärkiosaan tai Tanssii tähtien kanssa -juontajaksi. Ei voi kuin kahdehtia.

Ensi viikolla Esko ottaa partneriksi Ile Uusivuoren ja sitten taisi olla Mikko Töyssy. Vaikka viime kesän Antti Holman veroista apujuontajaa tuskin löytyy, niin korvat raikastuu kun eetterissä kuulee uusia ääniä. Ile Uuusivuoren visiittiä odottelen, sillä herrahan on aikoinaan vetänyt YleX:n aamuohjelmaa ja sen jälkeen ei häntä radiossa ole nähtykään.

Jos muuten muistatte, kun meuhkasin aikoja sitten paikallisradioiden noususta tulevana median tuottajana. Nyt noita merkkejä alkaa - Luojan kiitos - näkyä eri puolilta Suomea. Karjalainen osti Joensuussa paikallisradion, jonka kautta tuottaa uutta ja omaa ohjelmaa. Samoin Jyväskylässä Keskisuomalainen tajusi itsekin äänen voiman yhtenä median osana ja perusti sinne paikallisradion. Kauniisti sanottuna Sanoma siis nosti myös radion jaloilleen. Tästä lisää vielä tekstin lopussa.

Lukuhommia

Ja loppuajan, mitä jäljelle kuuntelu- ja kirjoitushommista jäi yli, olen tiukasti käyttänyt lukemiseen. Olin ikionnellinen, kun kirjastot vihdoin aukesivat ja pääsin lonttaamaan hyllyiltä itselleni lukemista. Suurimmat löydöt kesän ajalle ovat tähän saakka olleet "Auschwitzin apteekkari" sekä Spede Pasasen elämänkerta.

Ensimmäinen noista kertoo Victor Capesiuksesta, joka toimi keskitysleirillä apteekkarina ja koetti sodan jälkeen pakoilla oikeutta ja kuvitteli ilmeisesti itsekin olevansa syytön mihinkään rikolliseen. Tarina on yhtä aikaa kiehtova ja kauhistuttava. Ihmisen mieli on rajaton, kun se oikeuttaa itselleen sellaisetkin hirmuteot, joita toisen maailmansodan keskitysleireillä tehtiin.

"Kahdeksan vankihammaslääkäriä, joiden tehtävä oli irrottaa ruumiiden kultahampaat talteen, työskentelivät yötä päivää. Suolahappo, jolla kultahampaat puhdistettiin lihasta ja luusta, kerääntyi valtaviksi määriksi haittajätettä, kun kultaa kerättiin parhaimmillaan jopa kymmenen kiloa päivässä"

- Posner, Auschwitzin apteekkari -

Toinen löytöni oli itse asiasta Suomalaisen kirjakaupan ale-laarista. Tuomas Marjamäki on kirjoittanut pitkähkön teoksen Suomalaisen viihdeteollisuuden edesmenneestä mogulista Pertti "Spede" Pasasesta. Spede on kiehtova sen takia, että myöhemmässä elämässään hän ei raottanut yksityiselämästään juuri mitään ja pysyi elokuvissakin pitkälti taustavaikuttajana. Silti Spede oli television nousukaudella luomassa monia viihteen trendejä ja jätti jälkeensä mm. ohjelmaformaatteja sekä tietenkin nipun elokuvia, joista jotkin jopa kestävät aikaa ja katsomista.

Speden elämänkerrassa viihdyttävintä on Marjamäen kirjoitustyyli. Tuomas Marjamäki on pitkän linjan toimittaja ja ammattilaisen kädenjälki näkyy kirjan sivuilta. Kerronta etenee ja siinä on tarttuva, kepeä tyyli. Elämänkerrat sortuvat turhan usein kaavamaiseen luettelointiin ja unohtaa, että myös oikean ihmisen tarinan on kiinnostettava lukijaa, jos sitä mielii saada myytyä. Marjamäen tyyli sopii ainakin minun silmille ja sielulle mainiosti. Lisäksi sivuilta kuultaa se, että kohde on kiinnostanut tekijää muutenkin kuin ansionlähteenä. Monesti aito kiinnostus kohteeseen, luo tekstiin vähän erilaisen ja raikkaamman klangin.

Näiden kahden kirjan lisäksi ahmin vielä tietenkin uusimman Vareksen. Reijo Mäen tämän kesän luomus oli taattua Varesta - ei yllättävä, ei huono, mutta ei minusta kyllä sarjan kärkeäkään. Silti jokainen Mäen kirjoittama kirja on aina lukemisen väärti. Minulle Vareksen seikkailut ovat sitä kevyttä täytettä korvien väliin, johon voi tarttua lukemisen muuten takkuillessa. Niillä saa aina oman lukukoneen käyntiin ja lukemisen maistumaan.

Dekkareissa tämän kesän löytö minulle on ollut Max Seeck kaikilla neljällä dekkarillaan. Seeckillä on taito luoda raaka, mutta koukuttava maailma, johon pääsee suoraan sivusta seuraamaan. Hahmot ovat uskottavia ja inhimillisiä. Juonet ovat toisaalta vaikeita, mutta eivät sellaisia, ettei niitä tajuaisi kirjan viihdearvon kärsimättä. Eli ihan parasta luettavaa takapihan kiikkuun. Seeckin tuotanto on jotain sen tyyppistä, jota itse haluaisin tulevaisuudessa kirjoittaa.

Rakkauteni Sanomalehti

Meille sanomalehti kuuluu aamukahvipöytään - paperisena. Minusta paperinen formaatti on edelleen sopivin kaveri kahvin kaveriksi. Muistaakseni olen joskus jopa ostanut keittiönpöydän sillä ajatuksella, että siihen mahtuu kaksi broadsheet-lehteä vierekkäin.

Paperisen lehden selaamiseen menee sopivasti aikaa ja lukemisen jälkeen olen jälleen löytänyt paikkani maailmasta. Ilman uutisia olen kuin ulapalla purjeetta ajelehtiva vene vailla horisonttia. Uutiset ankkuroivat minut maailmaan. Olisi vaikeaa kuvitella lehdetöntä aamua.

Pidän edelleen, että uutisointi on paikallista. Minusta omalle maakunnalle osaavat parhaiten kirjoittaa oman maakunnan toimittajat. Olisi hieman pelottavaa ajatella sitä, että koko uutisointi olisi pelkkää iltapäivälehtien tuottamaa yhdentekevää huttua. Itse olen kyllästynyt IS:n ja IL:n uutisointiin, joka on vuosi vuodelta muuttunut puhtaasti klikkihuoraamiseksi ja kohuotsikoinniksi. Ymmärrän päämäärän ja keinot, mutta minulle lukijana ne eivät sovi. Paikallinen on paras laadun tae.

Mutta koska maailma muuttuu, on myös lehtien muututtava. Löytääkseen tarjonnalle kaikki käyttäjät, on uutisointia tuotettava niillä keinoin, joilla käyttäjät löytää. Formaatin on seurattava tiukasti käyttäjn jalanjälkiä. Siksi paperi on enää yksi vaihtoehto muiden joukossa. Digi on nouseva voima, joka saavuttaa varmasti ykkössijan käyttökanavana piakkoin. Koronakriisi herätti ihmiset etsimään luotettavaa ja nopeaa uutisointia. Paperi on silloin auttamatta liian hidas, mutta sen sijaan ihmisten luottamusta pystyvät harvat tavoittamaan samalla tapaa kuin oman maakunnan mediatalot.

Tätä ei siis ollut tarkoitettu Etelä-Saimaan mainokseksi, vaikka hyvää kannattaa aina mainostaa. Pohjustus koski Helsingin Sanomien maakunta-expatien tuotteelle HS Viikko, jota olen lukenut nyt parin kuukauden verran. Hesari siis tuottaa joka viikko lukupaketin, johon on tiivistetty viikon uutistarjontaa pidempien artikkeleiden muodossa. Artikkelit eivät ole instant-uutisointiin tarkoitettuja, vaan ajatus on siinä, että lehden parissa vietetään pidempi aika, eivätkä uutiset vanhene. Anteeksi ylisanat, mutta tuote on täydellinen! Se vei sydämen jopa kaltaiseltani vanhan kansan maakuntamieheltä.

Ja ne formaatit....

Kuten jo edellä sanoin, paikallisradiot nostavat päätään. Uusia asemia on jo nähty Joensuussa ja Jyväskylässä ja uskoisin, että kun kannattavuusluvut saadaan kohdilleen, tullaan jatkoa näkemään myös muualla. Oli harmi, että Radio Saimaa oli etupellossa hetken liian aikaisin. Siinä olisi ollut aihio, jonka päälle etelä-Karjalassakin olisi voitu luoda pitkäkestoista ja hyvää paikallista ohjelmaa.

Ääni on noussut formaattina tekstin ja kuvan rinnalle vahvaksi toimijaksi. Lisääntyvä podcast-tuotanto sekä etenkin Suplan ja Yle Areenan kaltaiset jättiläiset totuttavat ihmiset käyttämään myös korviaan uutisten kuluttamisessa. Sen luonnollinen jatkumo on, että yleisö kaipaa luotettavaa uutislähdettä myös audiopuolelle.

Jospa paikallinen mediatalo olisi tässä kehityksessä nopeasti mukana :)

torstai 21. toukokuuta 2020

Karanteeni kulkee, koirat haukkuu

Koronakaranteenissa alkaa näkyä pieniä valonpilkahduksia. Paikkoja avataan vähän kerrallaan varovasti tutkaillen. Kun tilanne on kaikille uusi ja erilainen, on eri vaihtoehtoja testattava. Uskon, että valtiovallan on käytännössä mahdotonta tehdä oikeita päätöksiä. Jokainen päätös on kumarrus jollekin ja pyllistys toiselle - ihan kuin maailmassa ylipäätäänkin. Tavallista mikään ei edelleenkään oli - kävimme viime viikolla kirjastossa, joka teoriassa oli auki, mutta meno oli kuin Ilmestyskirjasta. Kirjoja saa vain varausten kautta ja varaushyllyllä kävellessä on fiilis kuin koko ajan joutuisi varomaan kanssalainaajia. Minulle hommasta jäi hieman makaaberi fiilis, vaikka olenkin todella iloinen, että kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa.

Koko yhteiskunta taiteilee kahden pahan välillä. Jos maata ei aleta avaamaan, rahatalous menee niin kuralle, että nousu menee päivä päivältä mahdottomammaksi. Käytännössä raha on saatava liikkumaan ja ihmiset töihin. Ja jotta yhteiskuntaan saadaan liikettä, se tarkoittaa, että on pakko saada ihmiset liikkumaan ja kuluttamaan.

Toisaalta taas - jos liikettä tulee kerralla liikaa, on vaarana, että virus saa happea hiiliin ja alkaa loimuta taas täydellä liekillä. Sen lopputulos on lisää vainajia - ja lopulta se, että tiukat rajoitukset tulevat arkeemme uudelleen. Se olisi sosiaalisen ja taloudellisen elämän katastrofi.

Eniten pelkään velkaantumista. Nyt kriisin aikana on velkaa jouduttu ottamaan markkinoilta todella vapaalla kädellä. Kalliit ratkaisut on nuijittu pikavauhtia läpi kuluja liiemmin miettimättä ja rahoituksen ainoa keino on velka. Ja kun maailmanmarkkinoilla kaikki kansantaloudet ovat samalla velkakukkarolla, se nostaa myös rahan hintaa. Siis nyt ollaan otettu pikavauhtia enemmän ja kalliimpaa velkaa kuin aikoihin. Enkä syytä tästä hallitusta - näin on ollut pakko toimia.

Omalla harkinnalla

Me teimme omassa perheessä päätöksen, että pienin jää vielä kotiin, vaikka eskari alkoikin. Parin viikon takia on turha laittaa lasta riskialttiiseen paikkaan. Lisäksi eskarilaisten arki oli monin tavoin niin rajattua, että se vaikuttaisi väkisin opiskelumukavuuteen. Ja kolmantena syynä oli se, että parin viikon lisäpoissaolo ei lapsen oppimisen kannalta olisi mitenkään merkityksellistä. Onneksi asiassa sai käyttää omaa harkintaa.

Eniten päätöksessä harmitti lapsen puolesta. Hän ei näkisi koko kevätlukukaudella koulukavereitaan, joihin oli kiintynyt ja luonut kaverisuhteita. Olisi ollut reilua saada heipatella kaverit ja kiittää opettajia hyvästä työstä, jota he ovat tynkävuoden aikana tehneet.

Lepolomalla

Viisas ihminen nai itseään viisaamman puolison. Toissa viikolla vaimo puhalsi kotona pelin poikki ja puki päälleen erotuomarin paidan. Kuulemma minun ja pienimmän välinen kymmenen viikon symbioosi alkaa näkyä kummassakin - eikä hyvässä mielessä. Pientä riitaa ja sanomista tulee vähän joka asiasta ja sietokyky toiseen nähden on samoissa lukemissa kuin Vorkutan lämpötila kesäkuussa.

Ja olen samaa mieltä, liika on liikaa. Päivät samoissa nurkissa samoja asioita toistaen käy pidemmän päälle kaikkien sielun kulmaan. Teimme ratkaisun, että minä lähden viikonlopuksi käymään Uimaharjussa ja lapsi saa olla kotona äidin helmoissa.

Viikonloppu omassa rauhassa tekikin hyvää. Siivosin, tein pihatöitä ja tyhjentelin taas taloa. Olen kyllä kiitollinen nykyajan kierrätysmahdollisuuksista. Metallit, pahvit, paperit ja turhat vaatteet sain osin menemään kierrätysastioihin. Kävin tekemässä perinteisen retken hautausmaalle ja viemässä isälle 70-vuotiskukat.

Ihmisen pahin vihollinen on 80-luvun tietosanakirjasarja. Niin kiehtova kuin Spectrum olikin lapsena, niin hävitettäessä se on yksi saatana. Toivottavasti tein hommat oikein - eli kansipaperit energiajätteeseen, kannet irti ja pahvinkierrätykseen. Ja sivut menivät puolestaan paperinkierrätykseen. Tuollainen 80-luvun laadukas kotimainen kirjapainotyö on melkoisen työlästä purkaa osiin. No nyt se manuaaligoogle on pois mielestä.

Lopputulos tyhjennyksestä kuitenkin oli fiilis, että vanhaa taloa on mahdotonta saada tyhjäksi. Kun yhden nurkan saat putsattua, sen alla odottaa toinen. Tavaraa on talon jokainen huone täynnä - on tietenkin, koska sitä on joku 70-luvulta saakka sinne kerännyt. Ja kun talon alkuperäinen omistaja oli sodan aikaista sukupolvea, niin jokainen keppi ja tikku tallennettiin visusti talteen - "jos sitä vielä joskus sattuisi tarvitsemaa".

Rakastan tuota paikkaamme maalla. Olen edelleen sitä mieltä, että siellä on oma jäljittelemätön tunnelmansa. Rakastan sen hiljaisuutta ja rauhaa. Harvassa ovat paikat, joissa voit istua illalla juomassa etupihalla tunnin verran olutta ilman, että näet ketään - mutta silti olet ruutukaavalla ja sivistyksen keskellä.

Pienen "Hermoloman" jälkeen taas jaksaa aivan uudella sykkeellä.

Pikku bisnekset koko ajan mielessä

Parin kuukauden pakkoloma hieronnoista on selkeyttänyt omiakin ajatuksia. Kaipaan sitä työtä ja haluaisin tehdä sitä enemmän. Sen takia olen nyt pikkuhiljaa katsellut mahdollisuuksia alkaa rakentaa asiasta myös pikku bisnestä. Lappeenrannan sopivat toimitilat ovat melko kiven alla - ehkä olen kranttu tai sitten liian varovainen. Mutta vähän kerrallaan.

Edes kamala korona ei karkoittanut omia yrittäjyyshaaveita. Palkkatöitä aion tehdä niin kauan kuin niitä riittää - koska viihdyn ja tykkään työstäni. Mutta siihen sivuun mahtuisi hyvin myös pala pientä yrittäjyyttä.

Näen oman haaveeni kehon hyvinvoinnin tienä, joka kehittyy pikkuhiljaa. Nyt olen hankkinut vasta ensimmäisen osan koulutuksista, joita lopulta tavoittelen. Tietyllä tapaa unelmoin, että tekisin työtä, oppisin siitä ja lisäksi opettelisin lisää myös uusien koulutusten kautta. Kokemuksesta ja koulutuksesta rakentuisi monipuolinen osaamispankki ja hyvinvoinnin tavaratalo, jossa asiakkaiden ongelmat ratkeaisivat yhdellä pöydällä.

Uskon eräänlaiseen fuusiohoitoon - eli siihen, etten toimi vain yhden nimikkeen alla, vaan hoidan asiakkaan ongelmaa niillä keinoilla, joita se vaatii.

"Metsolat" - 90-luvun helmi

Karanteeniaikana otimme urakaksi kahlata läpi Yle Areenan kautta näkyvän Metsolat-sarjan. Muistan, kun katsoin sarjaa alkuperäisenä esittämisaikana ja kyseessähän oli oman aikansa jättituotanto - sekä valtava yleisömenestys. Jotkin kohdat ja etenkin hahmot olivat jääneet aika hyvin mieleen. Enemmän oli kuitenkin painunut muistojen unholaan ja kokemus oli, kuin katsoisi uutta sarjaa.

Nyt Metsoloita katsoi uusin silmin. Siitä erottaa helpommin, kuinka hyvä ajankuva sarja oli. Siinä käsiteltiin Metsolan perheen lisäksi myös koko sen aikaista suomalaista yhteiskuntaa ongelmineen ja oireineen. Lama oli yhtenä pääosan esittäjänä ja toi mukanaan devalvaation, valuuttalainat sekä keskikaljakuppilat. Hyvän sarjan tunnusmerkki oli se, että monessa kohtaa huokaisin mielessäni - tai ääneen, että "Oi, muistan muuten ton!!"

Sarja toimii edelleen- yllättävän hyvin. Henkilöhahmot ovat uskottavia, normaaleja ja samaistuttavia. Elämä on tavallista ja juuri sen vuoksi epätavallisen kiinnostavaa. Metsolat oli varmaan ensimmäinen sarja, jossa yrittäjyys nousi tapetille sarjan päähahmojen kautta. Yleensähän sarjoja tehdään enemmän tai vähemmän menestyjistä. Tosin minään yrittäjyyden markkinointikeinona tuo sarja ei toimi - raakarealismi enemmän karkottaa kuin houkuttelee yrittämään.

Ihmetystä aiheutti sarjan hidastempoisuus ja tyhjäkäynti. On nykypäivänä erikoista, että sarjan jaksoissa on kohtauksia, jotka eivät liity juonenkulkuun mitenkään. Niissä tehdään jotain arkista ja tylsää. Tuollaisia kahvinkeittokohtauksia katsoessa mietin koko ajan, että mihin ihmeeseen tämä liittyy - ymmärtämättä, että ennen ilmeisesti tehtiin sarjaan täytettä, jotta saadaan aika täyteen - tai sitten ei vaan ollut kiire juoksuttaa juonta koko ajan eteenpäin. Nykypäivänä koko Metsoloiden tarina kuvattaisiin todennäköisesti niin, että sarjan pituus olisi alle puolet alkuperäisestä.

Sarjassa on hyvää se, että se uskoo perihyvyyteen. Sarjan hyville hahmoille käy hyvin ja pahoille huonosti. Voin kuvitella, mitä palautetta Kari Kaukovaaran esittäjä Juha Hyppönen on saanut kaupan kassalla tempuistaan. Ihmiset ovat inhimillisiä vikoineen ja virheineen. Se auttaa katsojaa antamaan myös itselleen anteeksi omat pikkuviat. Ei se ihme ole, että ihmiset juo, jos kerta Erkkikin.

Suosittelen sarjaa - en vain nostalgian takia, vaan siksi, että siitä näkee, millainen Suomi oli silloin, kun se oli Suomi. Äkkiä huomaa, kuinka paljon on muuttunut - ihmisissä ja yhteiskunnassa. Oikeasti tällaisia sarjoja pitäisi tehdä enemmän. Hyvänmielen ohjelmia, joissa syke ei ole koko ajan sata, vaan katsojalla on fiilis kuin olisi joidenkin tuttujen elämässä sivustaseuraajana. Aina ei ole tarvetta heittää juonta överiksi ja rakentaa liian monimutkaisia juonikuvia. Joskus tekee hyvää katsoa matalatempoista ja perihyvää ohjelmaa.

Karanteeni kulkee ja koirat haukkuu - koetetaan pysyä kyydissä!

lauantai 9. toukokuuta 2020

Koronaviikko ehkä 7 tai 8 - torju kyllästyminen

Viikon kuumin kysymys blogissa on, että "Voiko omaan perheeseen kyllästyä?". Kyllä voi - ja kun elämä ajelee samaa arjen rautatietä päivästä toiseen, se on jopa ymmärrettävää. Kun kaikki kulkemaan luodut perheenjäsenet sullotaan vapaaehtoisella pakolla tiilenpäitä lukemaan, alkaa parhaissakin läheissuhteissa esiintyä mikrovaurioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin hengailla vain "ihan vaan meidän kesken".

Pieni kyllästyminen ei tarkoita, että perheestä pitäisi päästä eroon - saatikka, että perhettä pitäisi vaihtaa. Eikä kyllästyminen tarkoita, että se keskinäinen rakkaus tai halu olla yhdessä lopullisesti vähenisi. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että urautumiselle ja elämän yksiulotteisuudelle täytyy tehdä jotain. Jos tilat tuntuvat ahtaalta, ainoa parantava tekijä on tuulettaa. Normaalissa arjessa olemme sekä yhdessä että erikseen. Tapaamme muita ihmisiä ja käymme kodin ulkopuolella.

Olemme nyt ajelleet tätä koronajunaa ehkä kahdeksisen viikkoa (koska en pidä tukkimiehenkirjanpitoa, ajantaju häviää). Päivät kulkevat piinallisen samaa rataa ja voin melkein silmät ummessa mennä arkipäivät aamusta iltaan tekemättä isoakaan harha-askelta. Ja kyllä - vähitellen minuakin alkaa väkisin kyllästyttää.

Omalle kyllästymiselle ja väsymiselle täytyy tehdä jotain. Murjottaminen ja mykkäkoulu ovat helvetin huonoja ratkaisuja - ei niin, että asiasta mitään tietäisin, mutta olen kuullut. Kelpo ratkaisu olisi varmaan tuottaa elämään uutta sisältöä ottaen huomioon tilanteen sallimat rajat. Vaikka elo on suljettu melko lailla rajattuun ympäristöön, voi aina kehittää jotain "pientä". Pienessä, kierossa mielessäni loin muutaman kohdan elvytyspaketin karanteenin turruttamiin perheisiin.

Tässäpä siis viisi keinoa torjua kyllästymistä:

1) Kutsu puoliso treffeille

Kun perhe on 24/7 kylki kyljessä kiinni, jää aikuiten aika väkisin vähiin. Parisuhteet ovat koetuksella, kun jaloissa pyörii alati lapsia ja omaa tilaa vanhempien kesken ei löydy edes kivenkolosta. Normaalissa arjessa etenkin lapset käyvät kotona vain syömässä ja nukkumassa. Aikuisten on paljon helpompaa varastaa pieni tuokio kahden kesken ja lapset sekä muut häiriötekijät on todennäköisempää saada raivattua pois jaloista.

Vaikka elämä on poikkeuksellista, on myös aikuisten oma aika syytä säilyttää. Poikkeustilan siirtäminen parisuhteeseen, voi tarkoittaa koko suhteen jäähtymistä ja lopputulos voi olla merkintä valtakunnallisessa erosarakkeessa. Kaikkien parisuhdeterapeuttien ykkösohje onkin, että töitä on tehtävä, koska mitään ei saa ilmaiseksi.

Puolison voi helposti kutsua pienille treffeille. Ravintolan sijaan treffit voivat olla salaiset aamukahvit ennen kuin lapset heräävät tai se voi olla shampanja-picnic olohuoneen lattialla, kun lapset ovat nukkumassa. Ja jos aikaa ei muuten löydy, niin radikaalein ratkaisu on laittaa lapset keskenään pihalle ja ovet lukkoon saatesanoilla "Vettä on pullossa, ruokaa on kylmälaukussa ja ovikelloa saa soittaa, jos jostain vuotaa verta tai ruumiinosien määrä ei täsmää alkuperäiseen".

Treffit saa aikaan myös vaikka yhteisestä ruuanlaitosta. Lapsia ei tunnetusti keittiöön saa kuin pakolla syömään - muina aikoina ne penteleet osaavat loistaa vain poissaolollaan. Ottakaa lasi viiniä, kuunnelkaa hyvää musiikkia ja tehkää yhdessä ruokaa. Kuin huomaamatta löydät ehkä viereltäsi sen saman tyttösen/poikasen, johon joskus vuosia aiemmin tutustuit.

Treffit syntyvät ajasta ja ajatuksesta, eivät vain tilasta ja tekemisestä.

2) Viettäkää luontoretki takapihalla

Karanteeniajan vitsauksia on, että matkoille ei pääse, eikä oikein kotoakaan voi liikkua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi tehdä omia pikku retkiä. Kukaan ei kiellä ottamasta telttaa ja makuupusseja ja viettämästä vaikka luontoretkeä takapihalla.

Perheretki alkaa pienestä kävelystä lähimetsässä sekä asiaankuuluvista eväistä. Jos lähellä ei ole metsää, voi aina ajaa kaupungin luontopoluille tai ulkoilualueille. Tai kävelkää vaikka järven rantaan ja ihailkaa vapaana vellovaa ulappaa. Voileivät sekä termarikahvi luovat elämyksen, joka irrottaa arjesta. Iltaruuaksi metsäretkellä tarjotaan syntisen rasvaista makkaraa, trangialla tehtyä retkimuonaa sekä tietenkin jotain makeaa.

Metsäretken jälkeen voitte kerääntyä telttailemaan. Kertokaa kummitusjuttuja tai iltasatuja ja nukkukaan raittiissa ilmassa. Kääriytykää makuupussien kahisevaan lämpöön ja kuunnelkaa ympäristön ääniä. Meillä se tarkoittaa pururadalta kuuluvaa kävelysauvojen naputusta sekä tunnin välein kaahaavia tavarajunia, mutta onhan se silti erilaista.

Vaikka läheisyys ei katoa, vaan pikemminkin lisääntyy, muutos tulee siitä, että läheisyys suljetaan toisenlaiseen kuoreen. Pako pyykkien ja likaisten astioiden keskeltä uuteen maisemaan, piristää ja saa näkemään elämän toisella tapaa. Aina ei tarvitse lähteä kauas, että tuntee tekevänsä jotain erilaista.

3) Pitäkää levyraati

Kaikki tätä blogia lukeneet tietävät, että nuorisomusiikki on käytännössä paskaa. Kuunnelkaa hetki Eevil Stöötä ja olette valmiita tappamaan itsenne - tai ylipäänsä jonkun. Ja tuota sontaa nuoriso työntää korvistaan sisään tuntitolkulla vapaaehtoisesti. Itse asiassa en edes muista, miltä teini-ikäisten korvat näyttävät, koska ne on yleensä puettu jonkinlaisiin kuulokkeisiin.

Mutta entäpä jos kyse on ymmärtämättömyydestä? Entä jos oppisimme pitämään nuorison musiikista, kun siihen saisi perusteellisen peruskurssin. Uskon jopa, että lapsetkin mieluummin opettaisivat kuulemaan heidän musiikkiaan oikein sen sijaan, että joutuvat sietämään kalkkisten murhaavia katseita.

Kun olin lapsi, ei musiikkia näkynyt mistään. Jopa kuuntelu oli vaikeaa ennen kuin Radio Mafia keksittiin 1990. Käytännössä ainoa paikka nähdä minkäänlaisia musiikkivideoita oli Levyraati-niminen tv-ohjelma. Jonneille tiedoksi, että Levyraadissa arvostelijaraati kuunteli musiikkikappaleita ja antoi niille arvosanan sekä pienen kipakan arvion. Tuossa voisi olla ideaa myös perheen kesken.

Kokontukaa sohvalle soittamaan vuoronperään omia suosikkibiisejänne. Siinä saisi uutta näkökulmaa musiikkiin ja samalla voisi pakottaa nuorison kuuntelemaan kerrankin kunnon musiikkia. Nykyaikahan ei pakota vain kuuntelemaan musiikkia, vaan hommaa voi laittaa hifimmäksi videoiden kautta. Musiikin avulla myös tuon alati liikkuvan nuorison saattaisi saada istumaan paikallaan edes tunniksi.

Niin ja eihän tätä tarvitse rajoittaa vain musiikkiin. Kukaan ei kiellä pitämästä levyraatia vaikka tube-videoista, TikTokeista tai podcasteista. Tärkeintähän on tutustua toisen aikakauden maailmaan ja keksiä, mitä siellä nuorison luurien sisällä liikkuu.

Vaikka nuorisomusiikki toisinaan hieman kääntää V-nuppiani kaakkoon, olen silti onnellinen, että oman perheen nuoriso ylipäänsä kuuntelee musiikkia. Minulle musiikki on ollut läpi elämän eräänlainen tunteiden kanavoimistapa. Kuuntelen usein musiikkia täsmäämään omiin tunnetiloihini ja koetan kertoa musiikin avulla myös itselleni, mitä mielessä liikkuu. Tätä samaa näen myös nuorisossa - ja se on hyvä.

4) Viettäkää leffailta

Elokuviin ei pääse, mutta mikään ei estä tekemästä leffateatteria omaan kotiin. Kuten jo ennustin, Netflixin ja muiden striimauspalveluiden tilaajamäärät räjähtivät koronakriisin alun jälkeen. Se tarkoittaa, että elokuvia on tarjolla. Valitettavan usein vaan jokainen katsoo omaa elokuvaansa omassa talon omassa nurkassa omilta laitteiltansa. Yhteisöllisyys uupuu.

Hankkikaa kunnolla mässyä ja poppareita. Laittakaa verhot kiinni ja sulkekaa puhelimet. Etsikää elokuva, jota jokainen voi katsoa. Älkääkä tyytykö perinteisiin vaihtoehtoihin, vaan etsikää jotain uutta ja yllättävää.

Yhteisen elokuvan löytäminen on sitä vaikeampaa mitä enemmän eri ikäistä sakkia perheessä elää. Mutta vuosikymmenen lasten kanssa eläneenä olen aika varma, että sopiva vaihtoehto löytyy, kun näkee vaivaa. Aikuisille tekee joskus hyvää katsoa ns. lasten elokuvia, koska niitä on yleensä rakennettu usealle tasolle, jolloin lapsi näkee elokuvan eri tavalla kuin aikuinen.

Ja jos Netflix on tavoittamattomissa, on olemassa halvempiakin vaihtoehtoja. Yle Areena on nyt kriisin aikana parantanut juoksuaan ja tarjoaa katsottavaa kaikenikäisille. Lisäksi halpa vaihtoehto on vaikka selata tori.fi -valikoimaa ja ostaa toisten käytettyjä. Vaikka maa on kiinni, niin posti sentään kulkee.

5) Ulkomaanmatkasimulaattori

Minä kaipaan matkoille. Kaipaan vaikka sitä, että pääsen Viipuriin syömään ja ostoksille. Siis ylipäänsä sitä, että voin näyttää passiani tiukkailmeiselle tullivirkailijalle ja pääsen käymään vieraassa paikassa. Tämä yhteen osoitteeseen sulkeminen tekee sitä.

Mutta voisihan sitä rakentaa ulkomaanmatkasimulaattorin. Pientä viitseliäisyyttä se vaatii - ja hyvää mielikuvitusta. Mutta ei se tekemätön paikka ole.

Tallinnan laivalle

Otetaan aluksi hieman kevyempi versio eli mennään perheen kesken Tallinnan laivalle.

Homma alkaa sillä, että pakkaatte matkalaukkuihin vaatteet sekä tarvittavat tykötarpeet. Sitten hyppäätte paikallisbussiin ja ajelette sillä edestakaisin muutaman tunnin. Kaikkein autenttisin tunnelma tulee, jos pystytte valitsemaan aamuyön reittibussit. Niissä on humalaisia matkaajia suunnilleen sama konsentraatio kuin Tallinnan reissubusseissa. Tätä optiota en tietenkään suosittele pienten lasten vanhemmille.

Kun bussimatka on ohi, sulloudutte kaikki laukkuinenne asunnon tuulikaappiin. Siinä jonotatte sitten "laivaan" reilun puolisen tuntia tiukasti yhteen ahtautuneina. Tunnelmaa lisätäksenne voitte äänittää kaiuttimiin soimaan virolaisella aksentilla tehtyjä kuulutuksia Tax-free shopin avautumisesta sekä risteilyn kuumista tarjouksista. Tässä vaiheessa on aiheellista kirota laivan henkilökunnan hitautta sekä kovaan ääneen kailottaa siitä kylmästä oluesta, joka kohta odottaa laivan pubissa.

Kun lopulta pääsette laivaan, on vuorossa hyttiin majoittuminen. Koko perhe sulloutuu yhteen huoneeseen ja koettaa saada matkalaukut mahtumaan sisään. Perheen jäsenten sängyt on sijoitettu huoneeseen niin, että turhan lattiapinta-alan määrä on rajoitettu minimiin. Jos simulaatio halutaan viedä loppuun saakka, on pihalle tuotu pieni bajamaja simuloimaan laivahytin minikokoista vessaa - mutta tämä versio on vain varakkaimmille. Loppujen simulaatiota voi tehostaa sillä, että kaikki saavat käydä vain vessassa ja iltasuihku tehdään kokonaisuutena pelkästään Wc:n käsisuihkulla huljutellen.

Kun majoitus on saatu tehtyä loppuun, on vuorossa legendaarinen seisova pöytä sekä tax free -ostokset. Keittiöön on tuotu loputon määrä savulohta sekä katkarapuja ja niiden kaverina on kumiperunoita sekä ylikypsäksi haudutettua naudan paistia. Tunnelma tulee siitä, että jokainen perheenjäsen pyrkii saamaan lautaselleen ensimmäisenä eniten syötävää. Mitä enemmän jonossa käytetään kyynärpäitä, sen aidompi tunnelma on.

Aikuisille on laitettu pyödän kulmalle kolmen litran tonkka sekä valkoviiniä että punaviiniä. Viiniä otettaessa on joka kerta syytä kovaan ääneen todeta, että "juodaas nyt, kun kerta on ilmaista!".

Tax free shop on tehty yhteen erilliseen huoneeseen. Myymälään on koottu vintiltä kerättyjä "design-vaatteita", joihin on ripustettu hintalaput. Siinä sitten kilpaa ostetaan vaatteita, jotka ostohetkellä näyttävät aivan täydellisiltä, mutta jotka kotona todennäköisesti jäävät kaapinperukoille häpeämään. Yhden henkilön rooliksi jää päivitellä laivan halpoja hintoja sekä miettiä, paljonko ne Viron eurot on Suomen euroiksi käännettynä.

Vanhemmille on malliksi käyty kaupasta pari laatikkoa Pirkka-olutta, joiden päälle on tulostettu hieman fiinimmät etiketit. Noita kaljalaatikoita sitten kuljetellaan pitkin takapihaa liian heppoisilla olutkärryillä. Parhaat pisteet saa, jos olutkärrin saa kumoon ja tölkit leviävät vekkulisti pitkin pihamaata.

Ilta päättyy siihen, että lapset pakotetaan aikaisin nukkumaan ja vanhemmat pukevat päälleen yökerhotamineet ja menevät yökerhoon. Alkuillasta soitetaan kaiuttimista täysillä vironkielistä käännöspoppia ja loppuillasta hoilotetaan karaokea niin, että naapuritkin kuulevat perheen olevan matkoilla. Korkeissa laseissa on värikkäitä drinkkejä sateenvarjoineen ja tähtisädetikkuineen.

Jos perheessä on aikuisempia lapsia, heidät voi simulaatiossa palkata baarin työntekijöiksi. Roolin oikea vetäminen vaatii ylimielisen asenteen sekä täydellisen kielitaidottomuuden. Ja lisäpisteitä suorituksesta saa, jos onnistuu toimittamaan tilaukset väärin. "Ai sa halusi lonkero ja fisu, ma luuli, ett se ol punkero ja kosu".

Siinä sitten, kun koko iloinen perhe herää aamulla samasta huoneesta voi todeta, että olipahan risteily.

Kanarian saarille

Seuraava matka vaatii hieman pidemmälle vietyä roolisuorittamista. Aloitus tässäkin on samanlainen eli pakataan tavarat (mielellään hieman isompi matkalaukku kuin edellisessä simulaatiossa) ja lähdetään bussilla kohti "lentokenttää".

Bussimatkan päätteeksi kaikki ahtautuvat lentokoneeseen kolmeksi tunniksi. Toimiva lentokone saadaan aikaan sullomalla keittiönpöydän tuolit liian ahtaasti yhteen ja istumalla omat polvet suussa ja naapurin niska nenässä kiinni sellaiset kolmisen tuntia. Toki matkan viihtyvyyttä voi kasvattaa näyttämällä matkustamon etualalla matkatelkkarista jotain espanjaksi dubattua Uuno Epsanjassa-elokuvaa.

Koneessa tarjoillaan tietenkin mikrolämmitettyjä eineksiä. Paras vaikutelma tulee, kun einesten lämmitys jätetään sopivasti kesken niin, että ruuan toinen laita on tulikuuma ja toinen suunnilleen jääkaappitilassa.

Lentokoneen jälkeen hypätään taas bussiin ja matkustetaan "hotellille". Tässä kätevin tapa simuloida on ajaa toiselle puolen kaupunkia - mielellään sinne räkäisimpään lähiöön - ja kävellä siellä matkalaukkujen kanssa puolisen tuntia. Jos uskallusta riittää, voi paikallisilta ihmisiltä kysellä, että "jokos se "Hotel Azul y Blanca" ois tässä lähellä?". Ja suomalainen ei kielitaidottomuuttaan tunnusta, vaan kaikki kysymykset tehdään espanjaksi sanakirjaa hyväksi käyttäen (jonneille tiedoksi, että sanakirja on paperille painettu Google translator).

Hotelliksi kelpaa tietenkin samanlainen huonesimulaatio, joka jo tehtiin tuossa Tallinnan laiva- casessa. Koska ollaan ulkomailla, niin hanavettä ei tietenkään voi suositella juotavaksi, vaan huoneeseen varataan litroittain taskulämmintä pullovettä.

Majoittumisen jälkeen koko perhe menee uima-altaalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan etelän lämmöstä. Autenttisen tunnelman luomiseksi on Tokmannilta haettu vitosen kahluuallas, joka on täytetty haalealla vedellä. Ja vaikka tässä haetaan aitoa tunnelmaa, en silti suosittele ketään virtsaamaan uima-altaaseen.

Jos takapihan lämpötila ei riitä, voi lämpöä lisätä pienten terassilämmittimien avulla. Niillä saa tunnelman helposti kohotettua hikisiin lukemiin.

Seuraavana olisi tuliaisten vuoro. Perheestä valitaan yksi henkilö esittämään paikallista paitakauppiasta. Paitakauppiaan valikoimiin on halpakaupasta käyty juuri ja juuri koossa pysyviä mahdollisimman räikeänvärisiä t-paitoja, joihin on tussilla kirjailtu teksti "I love Gran Canaria". Paidoista sitten huonosti murtaen Suomea puhuva perheenjäsen huutelee "Perkkele, viddu, osta paita kaunis nainen, sulle paras hinta, pakkanen perkkele".

Illalla vietetään tietenkin sikajuhlat. Grillissä tehdään kunnon annokset possua, joka valellaan tuhdilla määrällä grillikastiketta. Lisäksi isä ja äiti valellaan riittävällä määrällä punaviiniä, jotta he jaksavat tanssia Zorbasta aamuun saakka. Sikajuhlien päätteeksi jokainen perheenjäsen ottaa vielä lusikallisen risiiniöljyä, jotta saadaan varmistettua asiaankuuluva turistiripuli seuraavaksi päiväksi.

Tätä matkailua sitten jatketaan oman jaksamisen sekä kukkaron mukaan joko viikko tai kaksi. Todennäköistä on, että Suomen kesässä ei rusketus ihoon pääse tarttumaan, mutta ongelman estämiseksi suosittelen käyttämään itseruskettavaa voidetta. Sitten ruskettuneena on kiva ottaa muutamia valokuvia altaalta sekä huikeista maisemista.

Jännityksen vuoksi on syytä lähettää sukulaisille itse tehdyt kortit Kanarialta varustettuna kateutta herättävillä teksteillä. Suosituimpia tekstejä ovat "Viini on halpaa ja aurinko kuumaa" tai sitten "missään ei ole näin kauniita naisia kuin kanarialla - ja Kotkassa" sekä tietenkin "Täällä huojuvat palmut - ja minä".

Näillä eväillä sitä pahinta kaukokaipuuta saakin kätevästi torjuttua!!

Kestäkää vielä hetki ystävät, kesäkuussa alkaa Suomikin ehkä aukeamaan.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Vappusatanen - Suuri vappuvisa

Hei kaikki pubivisojen veteraanit, turhan tiedon maisterit ja kotisohvien ikiomat miljönääri-jaajot!

Kuten jo pääsiäisenä lupailin, niin vapuksi olen kehittänyt lukijoille oman tietovisan. Tänä vappuna visaillaan Antti Rinteen -hengessä teemalla "Vappusatanen". Mutta toisin kuin Antti Rinteen lupaukset, tässä visassa on luvassa tasan sata kysymystä. Ja koska en ole Laura Huhtasaari tai muutenkaan sen persumpi, niin kysymyksiä ei ole plagioitu mistään iltapäivälehtien sivuilta, vaan ihan omin pikku kätösin luotu.

Olen jakanut kysymykset kymmeneen eri kategoriaan. Jokaisesta osa-alueesta on luvassa kymmenen kysymystä. Aihealueissa olen kulkenut täysin omia polkujani ja mielenkiinnon kohteita. Koetan kuitenkin kattaa mahdollisimman monta elämän osa-aluetta, jotta visasta löytyisi "jokaiselle jotakin".

Tällä kertaa en tee vastauksista omaa postausta, vaan kysymysten vastaukset ovat tämän saman postauksen lopussa. Silloin pelaaminen on helpompaa, eikä oikeassa olemisen tuska jatku yön yli. Perheen ykköstietäjälle on luonnollisesti luvassa taas mainetta ja kunniaa sekä ikuisen Wapputietäjän viitta.

Ja sitten aloitetaan - onnea kaikille visailijoille. Muistakaa pitää hauskaa siinä simaa latkiessanne!

1) Lifestyle

Lifestyle-osiossa kysellään tämän päivän ilmiöistä. Elämme paljon verkossa ja suurimmat ilmiöt tapahtuvat muualla kuin livenä. Keski-ikäisille nämä tiedot voivat tulla yllärinä, mutta arvaamalla oppii.

Mikä on tähän päivään mennessä kaikkien aikojen katsotuin Youtube-video?
Mitä kappaletta on kuunneltu kaikkein eniten Spotify musiikintoistopalvelussa?
Mikä on kaikkien aikojen eniten myyty kenkämalli?
Mikä on kaikkien aikojen tuottavin blogi?
Mikä on maailman jaetuin lehti?
Kuka on Instagramin seuratuin henkilö?
Kuinka monta matkapuhelinliittymää on Suomessa?
Mikä oli vuoden 2019 ladatuin puhelin-applikaatio?
Mikä oli Suomessa vuoden 2019 kuunnelluin äänikirja?
Suomen suosituin radiokanava on Radio Nova - kuinka monta minuuttia sitä kuunneltiin päivittäin?

2) Ihminen

Visan toisessa osiossa on mielenkiintoisia faktoja ihmisestä. Millaisia olemme ja mistä koostumme. Jos et arvaa, niin ota edes opiksi.

11. Mikä on ihmiskehon suurin luu?

12. Mikä on ihmisen pisin lihas ja mistä se löytyy?

13. Mikä on ihmisen huippunopeus?

14. Kuinka pitkä on ollut kaikkien aikojen pisin ihminen?

15. Mikä on suurin määrä lapsia, minkä yksittäinen ihminen on synnyttänyt elämänsä aikana?

16. Kuinka montaa lihasta ihminen käyttää hymyillessään?

17. Kuinka monta kertaa maailmassa harrastetaan seksiä yhden päivän aikana?

18. Kuinka monta luuta on vastasyntyneellä?

19. Mikä on ihmiskehon ainoa osa, joka ei pysty uusiutumaan?

20. Kumpi kehittyy ihmisen alkion kehityksessä ensin suu vai peräaukko?

3) Yhteiskunta

Ympäröivä yhteiskuntamme tarjoaa monta mielenkiintoista knoppitietoa. Meillä ja maailmalla eletään eri tavoin ja harva meistä ihan kaikkea tietää.

21. Jos kunkin maan kansalaiset jaetaan tasan kansanedustajien kesken, minkä maan kansanedustajilla on kaikkein eniten edustettavia per yksi edustaja?

22. Millä maalla on eniten valtionvelkaa yksittäistä kansalaista kohti?

23. Kuinka monta kilometriä Suomessa päällystettiin teitä vuonna 2019?

24. Missä Suomen kunnassa/kaupungissa on kilometrein mitattuna eniten autoteitä?

25. Jos suomalaisten alkoholinkulutus muunnetaan puolen litran Koskenkorva-pulloiksi, montako pulloa jokainen suomalainen joi vuonna 2019?

26. Kuinka monta henkilöä enemmän Suomessa kuoli kuin syntyi vuonna 2019?

27. Kuinka monta ylioppilasta valmistui Suomen lukioista vuonna 2019?

28. Kuinka monta asuinneliötä suomalaisella on käytössään henkeä kohden?

29. Vaikka Antti Rinne koetti hallitustyön lyhyysennätystä, niin se epäonnistui siinäkin. Mikä on ollut Suomen kaikkien aikojen lyhytaikaisin hallitus?

30. Kuka on maailman historian pisimpään hallinnut valtionpäämies?

4) Musiikki

Minua ovat aina kiehtoneet bändit, artistit, levyt ja kaikki muu musiikkiin liittyvä. Musiikki on luonut myös valtavan määrän erilaista knoppitietoa, josta saa kasaan kysymyksiä myös tietäjille.

31. Mitä pikaruokaketjua maaliskuussa menehtynyt kantritähti Kenny Rogers oli perustamassa 90-luvulla?

32. Millä maalla on kaikkein pisin kansallislaulu?

33. Millä nimellä paremmin tunnetaan rock-ikoni William Bailey?

34. Kuka artisti tienasi kaikkein suurimman tilin vuonna 2019?

35. Mikä on Suomen pisimpään samalla kokoonpanolla soittanut, edelleen toimiva, yhtye?

36. Mikä on kallein musiikkiin liittyvä muistoesine, joka on myyty?

37. Musiikkialan himotuin palkinto on Grammy. Kaksi albumia on voittanut 9 Grammy-palkintoa. Mainitse toinen niistä?

38. Mikä on ensimmäinen musiikkivideo, jonka musiikkikanava MTV (Music Television) soitti 1.8.1981?

39. Mikä on kaikkien aikojen kallein musiikkivideo?

40. Kenen rock-legendan kuolemasta tulee 50 vuotta 18.9.2020?

5) Elokuvat

Vaikka maailma Netflixautuu ja lapset eivät enää muista, miltä elokuvateatteri näyttää, niin silti elokuvat ovat tuottaneet kysymyksiä enemmän kuin tarpeeksi kaikkien visamaisterien tarpeeseen.

41. Kenellä on kaikkein eniten henkilökohtaisia Oscar-patsaita?

42. Mikä oli vuoden 2019 katsotuin kotimainen elokuva?

43. Alkuperäinen liikkuu omassa luokassaan, mutta kumpi myöhemmistä "Tuntematon sotilas" -elokuvista on kerännyt enemmän katsojia, vuoden 1985 Rauni Mollbergin vai 2017 Aku Louhimiehen versio?

44. Kuka suomalainen näyttelijä on tehnyt kaikkein eniten elokuvarooleja?

45. Jaajo Linnonmaa tituleeraa itseään usein nimellä Jalmari Pesonen - mutta minkä elokuvan hahmoja Jalmari Pesonen on?

46. Kenen ohjaajan luomus on/oli elokuvakylä "Miikkula"?

47. Kuka Putous-tähti esiintyi elokuvissa "Pitkä kuuma kesä" sekä "Helmiä ja sikoja"?

48. Tähän ikoniseen sankarin rooliin olivat ehdolla mm. Burt Reynolds, Al Pacino, Jack Nicholson ja Christopher Walken. Roolin sai kuitenkin Harrison Ford. Mistä roolista on kyse?

49. Mitä autoa Burt Reynolds ajoi "Konna ja Koukku" -elokuvissa?

50. Kuka artisti on esittänyt eniten James Bond-elokuvien tunnuslauluja?

6) Biologia

Karvaisia, suomuisia ja kaikenlaisia palleroita on luontomme täynnä. Eläimet ovat täynnä hienoja faktoja, joista myös knoppitietoa janoaville muutaman visaisen pähkinän.

51. Kumpi lajeista on uhanalaisempi - gorilla vai oranki?

52. Kuinka monta Saimaannorppaa on elossa?

53. Kumpi voittaa pikajuoksukilpailun - leijona vai suomalainen karhu?

54. Mikä mangustilaji pystyy tappamaan jopa kobran?

55. Mikä käärmelaji kasvaa kaikkein pisimmäksi?

56. Mikä eläin tappaa vuodessa kaikkein eniten ihmisiä?

57. Kuinka paljon painaa aikuisen norsun kärsä?

58. Mikä on maailman suosituin koirarotu?

59. Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan "väskynöistä"?

60. Mikä eläin syntyy sarvet päässä?

7) Maantieto

Seuraavaksi tutustumme maiden ja maanosien saloihin. Kuten jo pääsiäisvisasta huomasitte, on maantieto lähellä myös tämän visailijan sydäntä. Toivottavasti ette eksy näihin kysymyksiin, vaan kartta ja kompassi johdattavat teidät perille.

61. Minkä maan lipussa on kuvattuna rynnäkkökivääri AK-47?

62. Millä maalla on maailman suurin kauppalaivasto?

63. Millä maalla on kaikkein eniten rantaviivaa rajanaan?

64. Missä maassa käy kaikkein vähiten turisteja?

65. Kuinka monen maan läpi Tonava virtaa?

66. Mikä on Suomen pisin joki?

67. Mikä on maailman vilkkain lentokenttä?

68. Minkä maan laivareittejä on Hurtigruten?

69. Mikä on pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki?

70. Mikä on maailman pohjoisin pääkaupunki?

8) Televisio

Me keski-ikäiset olemme ensimmäinen sukupolvi (ja samalla viimeinen), joka on kasvanut aidon television parissa. Meille tuttuja ovat sekä koulussa katsotut olympialaiset että vanhat tv-sarjat, joiden veroisia ei tänä päivänä enää tehdäkään. Lapsillemme tutummaksi tulevat Netflixin tyyppiset sarjahautomot kuin se, että sanomalehdestä pitäisi tutkia, milloinkas se Ritariässä alkoikaan. Tuskin ymmärtäisivät, kuinka suuren työn takana oli ohjelmien ajastaminen videolle.

71. Mihin kuntaan sijoittuivat "Metsolat" tv-sarjan tapahtumat?

72. Minkä nimisessä kahvilassa "Frendit" -sarjan kaverukset istuivat?

73. Mistä sarjasta psykologi Frasier Crane tuli tutuksi ennen nimikkosarjaansa?

74. Minkä niminen perhe oli pääosassa tv-sarjassa "Puhtaat valkeat lakanat"?

75. Minkä nimistä bensa-asemaa pitivät Kotikatu-sarjassa Luotolan perhe?

76. Mitä konstaapeli Reinikainen tilasi Vilenin baarissa?

77. Mikä oli ammatiltaan Huxtablen perheen isä sarjassa "Bill Cosby show"?

78. Kuka oli Angus MacGyverin arkkivihollinen sarjassa MacGyver?

79. Mitä tarkoitti Ritari Ässän käyttämän ajoneuvon nimi K.I.T.T?

80. Kuka oli Suomen ensimmäisen Big Brother -tuotantokauden voittaja?

9) Radio

Ei televisiota ilman radiota. Kaikki blogiani lukeneet tietävät minun olevan ultimaattinen radio-fani. Ja kyllä radiostakin keksii jotain hassua kysyttävää. Lienee sanomattakin selvää, että nämä kysymykset olivat hauskimpia (tai ehkä toiseksi hauskimpia) miettiä. Testatkaapa, liikutteko samoilla lyhytaalloilla?

81. Kaupallinen radio täyttää tänä vuonna 35 vuotta ja voi paremmin kuin koskaan. Mikä oli ensimmäinen kaupallinen radiokanava, joka aloitti toimintansa?

82. Minkä niminen oli Ylen 1990 radiouudistuksessa lanseeraama ensimmäinen nuorille tarkoitettu radiokanava?

83. Paula Noronen tunnetaan nykyisin Tv-kommentaattorina ohjelmissa "Villi kortti" sekä "Hyvät ja Huonot Uutiset". Mistä hahmosta me radiofanit muistamme Paula Norosen 1990-luvulta?

84. Ketkä muodostivat radio Kiss FM:n legendaarisimman Aamutiimin?

85. Kuka käsikirjoitti suosittua radio-ohjelmaa "Koe-eläinpuisto"?

86. Kuka legendaarinen nyrkkeily- ja jääkiekkoselostaja on valittu 24 kertaa vuoden radioselostajaksi ja jonka puhenopeus, jopa 440 sanaa minuutissa, oli hänen tunnusmerkkinsä?

87. Ketkä muodostivat Radio Cityn hupailutiimin "Pullakuskit"?

88. Millä nimellä tunnetaan Suomen valtakunnallinen kristillinen radiokanava?

89. Mikä on Suomen pitkäikäisin, yhä pyörivä, radio-ohjelma?

90. Ketkä juontavat Radio Suomipopin aamuohjelmaa eli Aamulypsyä?

10) Lapset

Kyselyn viimeinen osio on tehty perheen pienimmille - tosin ainakin meistä vanhemmista näihin osaavat vastata ne, joille Pikku Kakkosta on pakkosyötetty ensin lapsena ja sitten vielä omien lasten kautta. Jos ette itse tiedä, niin kysykää pilteiltä. (Ps. nämä kysymykset on testattu perheen 6-v ylituomarilla)

91. Kuka nalle tunnetaan nimellä Nappi-napa?

92. Mitä yhteistä on Muumien Pikku Myyllä ja Nuuskamuikkusella?

93. Kuka Ryhmä Haun jäsenistä on rodultaan husky?

94. Minkä niminen on Pipsa-possun veli?

95. Mikä on Aku Ankan osoite?

96. Minkä niminen toimittaja esiintyy Touhulan tarinoissa?

97. Mikä on ammatiltaan kissa Karvisen isäntä, Esko Unohtumaton?

98. Minkä niminen koira on seikkaillut Pikku Kakkosessa jo vuodesta 1978?

99. Mikä on Postimies Paten kissan nimi?

100. Mikä on Pikku Kakkosen legendaarinen postilokero?